Valmentaja, voisivatko uudet kuvakortit auttaa sinua valmentamisessa?

Palloliiton missio eli toiminta-ajatus on Jalkapalloa jokaiselle.

Esimerkki oppimista tukevista kuvakorteista.

9.10.2023 klo 16:25

Toiminta-ajatuksensa Jalkapalloa jokaiselle mukaisesti Palloliitto haluaa tehdä jalkapallosta ja futsalista kaikille avoimen ja saavutettavan harrastuksen. Lisäksi yhdenvertaisuuslaki edellyttää, että ketään ei syrjitä kielen, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella.

Maailman suosituimman lajin jalkapallon harrastajat ovat Suomessa taustoiltaan yhä monikulttuurisempia, eikä kaikkien suomen tai ruotsin kieli ole välttämättä vielä kovin korkealla tasolla. Kommunikointiin on hyvä ottaa avuksi apumateriaaleja, kun tilanne sitä vaatii. Nyt julkaistavat Palloliiton kuvakortit ovat uusi lisä näihin materiaaleihin. Korteissa on kuvan lisäksi tekstit virallisten kielten mukaisesti suomeksi ja ruotsiksi.

Erilaisten kulttuuritaustojen lisäksi jalkapalloa ja futsalia harrastavat myös hyvin erilaisilla kehitystasoilla olevat lapset sekä lapset, joilla on neuropsykiatrisia häiriöitä. Myös heidän kanssa kommunikoidessa kannattaa usein käyttää kuvamateriaaleja. Ne auttavat niin huonokuuloisia, kielellisiä vaikeuksia omaavia kuin keskittymistä opettelevia lapsia. Parhaimmillaan kuvat tukevat valmentajan sanallista ohjeistusta saumattomasti. Osalle lapsista kuvakommunikaatio on varmasti tuttua jo valmiiksi varhaiskasvatuksen maailmasta tai vaikkapa Perhefutiksesta.

Kuvatuki toimii parhaiten, kun sitä käyttää harjoituksissa lasten kanssa johdonmukaisesti. Pelaajalle on hyvä kommunikoida monikanavaisesti: näyttää selkeästi, selittää sanallisesti, rytmittää puheella sekä tukea kuvilla sanomaansa ja lisäksi vielä ohjata manuaalisesti. Ohjaajan muistisääntönä voisikin toimia: kuuleminen-näkeminen-kokeileminen. Suositeltavaa on, että myös harjoituksissa on toistuva, tuttu ja turvallinen rakenne. 

Palloliitto kannustaa valmentajia hyödyntämään uusia kuvakortteja toimintansa tukena ja opettelemaan niiden käyttöä. Kuvatiedostosta kukin voi tulostaa kortit itselleen maksutta tai painattaa ja laminoida korteiksi. Palautetta uusista korteista kaivataan ja sitä voi laittaa osoitteeseen silja.ranta@palloliitto.fi.

Muita vastaavia materiaaleja:

Voimisteluliitto - Kommunikaatiokuvat liikuntaharrastuksiin 

Papunet (mm. Kehitysvammaliitto) - Materiaalia kommunikoinnin tukemiseen ja muokkausmahdollisuus: Papunetin Kuvatyökalu

Molla (varhaiskasvatus): Liikuntakortteja ja -vinkkejä varhaiskasvatukseen 

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit