U19-pojat nimetty EM-karsintaturnaukseen

Suomen joukkue ja otteluohjelma löytyvät uutisen lopusta. Palloliitto selvittää mahdollisuutta otteluiden striimaamiseen.

Tomas Galvez kuului Suomen runkopelaajiin edellisissä U17-EM-karsinnoissa.

Tomas Galvez kuului Suomen runkopelaajiin edellisissä U17-EM-karsinnoissa.Kuva: Ⓒ Tiina Pirilä /SPL

31.10.2022 klo 15:55

U19-poikien (2004 ja myöhemmin syntyneet) EM-karsintaturnaus pelataan marraskuussa Kroatiassa. Isäntämaan lisäksi Suomi saa vastaansa Israelin ja Färsaaret – turnauksen kaksi parasta maata sekä karsintojen paras lohkokolmonen etenevät keväällä 2023 pelattavaan EM-jatkokarsintaturnaukseen.

Miska Ylitolva ja Luka Hyryläinen eivät valitettavasti pääse mukaan loukkaantumisten takia, mutta muuten pelaajatilanteemme on hyvä. Ryhmä on aika samanlainen kuin Serbiassa – siellä meillä oli mukana 22 pelaajaa, joten jouduimme tekemään muutamia vaikeita valintoja, päävalmentaja Peter Lundberg toteaa.

Minihuuhkajat osallistui syyskuussa Serbian turnaukseen, jossa Suomi kohtasi Serbian, Ranskan sekä Portugalin. Tuloksena oli kolme tappiota, mutta peleissä oli paljon hyviä asioita. Lundbergin mukaan ottelut olivat hyvin tärkeitä karsintoihin valmistautumisen kannalta.

– Mielestäni jokainen peli oli tasainen, ja tarjosimme kaikille maille hyvän vastuksen. Kehitettävää jäi etenkin erikoistilanteissa – meille tehtiin liian helppoja maaleja. Meidän täytyy ylipäätään olla parempia kummassakin boksissa, jotta saamme hyviä tuloksia kovia maita vastaan. Uskon, että olemme turnauksen jälkeen valmiimpia karsintoihin.

Suomi aloittaa karsinnat Israelia vastaan. Israel pelasi kesällä U19-EM-lopputurnauksessa ja eteni aina finaaliin saakka – Englanti vei mestaruuden lopulta lisäajalla. Israelin kisaryhmä koostui pääasiassa 2003 syntyneistä, mutta esimerkiksi kisojen tähdistökentälliseen valittu Oscar Gloukh voi edustaa U19-maajoukkuetta myös tulevissa karsinnoissa.

– Etenkin Israel ja Kroatia ovat todella kovia vastuksia, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet jatkoon. Kotimaassa pelaaville pelaajillamme ei ole tulevan parin viikon aikana kilpailullisia otteluita, mutta järjestämme lauantaina alueellisen ottelun. Toivottavasti kaikki pelaajat ovat karsintojen alkaessa täydessä kunnossa, eikä meille tulee lisää loukkaantumishuolia.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Luka Nokelainen (mv) KäPa
Aleksi Partanen (mv) KTP (Äänekosken Huima, JJK, HJK)
Chris Ottia FC Honka (HJK, GBK)
Tomas Galvez Manchester City
Rony Jansson Kalmar FF (HJK, GrIFK)
Urho Huhtamäki FC Honka (KäPa, VJS)
Arttu Lötjönen FC Jazz (ToVe)
Oscar Häggström HJK (KäPa, KulPS, ToTe)
Samuli Miettinen UC Sampdoria (KuPS)
Altti Hellemaa HJK (KäPa, TiPS)
Liam Möller HJK (EPS) (nimetty Jimi Tauriainen Chelsea FC (HJK, FC WILD) tilalle 9.11.)
Niilo Kujasalo HJK (KäPa)
Aleksi Tanninen FC Honka (VJS)
Isak Vidjeskog Kalmar FF (TUS, FF Jaro)
Daniel Rökman HJK (PKKU, KoPSe, FC Legirus Inter, PuiU, MPS)
Otso Liimatta AC Oulu (OLS, Tervarit)
Juho Talvitie Lommel SK (Ilves)
Jesse Kilo Hamburger SV (HJK, KäPa, IF Gnistan, SAPA)
Badreddine Bushara Ilves (TPV, TFA)
Otto Lehtisalo FC Inter (SalPa, TuNL)

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
ke 16.11. 13:00 Suomi – Israel, Karlovac (Branko Čavlović-Čavlek) *
la 19.11. 13:00 Kroatia – Suomi, Zagreb (Sport Centre Rudes)
ti 22.11. 13:00 Färsaaret – Suomi, Karlovac (Branko Čavlović-Čavlek)

* Israel-ottelun alkamisaika muuttui alkuperäisestä ajasta

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit