U18-pojat ja Sveitsi iskevät yhteen perjantaina

Kroatian turnauksen ottelu alkaa kello 16.30 Suomen aikaa. Pelistä ei ole luvassa livelähetystä, mutta ottelun tallenne pyritään lataamaan Palloliiton YouTube-kanavalle mahdollisimman nopeasti.

Suomen joukkue Kroatian turnauksessa.

21.3.2024 klo 17:29

U18-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) matkusti maanantaina Kroatiaan, jossa Minihuuhkajat osallistuu kolmen maan turnaukseen. Suomi avaa turnauksen perjantai-iltana Sveitsiä vastaan – kamppailu on joukkueelle vuoden ensimmäinen maaottelu.

Päävalmentaja Peter Lundberg kertoo, että valmistautuminen perjantaihin on sujunut hyvin. Kaikki joukkueeseen nimetyt pelaajat pääsivät lähtemään matkaan, ja jokainen pelaaja on pelikunnossa turnauksen avauskamppailua ajatellen.

– Maanantai oli pitkä matkapäivä, mutta pääsimme perille ajallaan. Olemme päässeet harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa, ja puitteet ovat olleet kaikkiaan erinomaiset. Meillä on yksi päivä enemmän valmistautumisaikaa kuin tavallisesti, ja olemme pyrkineet käyttämään sen mahdollisimman tehokkaasti. Se on tullut tarpeeseen, sillä pelaajamme eivät ole pelanneet pitkään aikaan nurmikentillä, Lundberg avaa.

Samuel Pasanen on yksi Suomen pelaajista, jotka ovat tutumpia myös Veikkausliigan ystäville. Toisen polven maajoukkuepelaaja sai mukavasti vastuuta talven Liigacupissa, jossa FC Lahti eteni välieriin asti – finaali jäi haaveeksi, kun lahtelaiset taipuivat KuPS:lle viime lauantaina.

– Liigacupista jäi hyvä maku. Pelit menivät hyvin, ja oli mukava pelata kilpailullisia matseja pitkästä aikaa. Ne ovat kuitenkin eri juttu kuin treenipelit. Meillä on hyvä meininki, ja odottelen liigakauden alkua hyvillä fiiliksillä. Toivon, että vastuuta on luvassa samalla tavalla kuin viime syksynä, 16 liigaottelussa viime kaudella esiintynyt Pasanen toteaa.

Maajoukkuepaidassa Pasanen pelasi edelliset ottelunsa marraskuussa, kun U18-pojat kärsi kaksi tappiota Itävallalle. Keskikenttämies näkee, että Minihuuhkajilla on hyvät saumat palata voittokantaan heti huomenna.

– On ollut siistiä nähdä vanhoja kavereita ja tutustua uusiin pelaajiin. Valmistavissa treeneissä oli hyvä meininki, ja on hauska päästä pelaamaan maaottelu heti huomenna. Meidän täytyy olla Sveitsiä vastaan selvästi kypsempiä kuin edellisissä peleissä, joissa teimme liikaa virheitä. Sveitsi on fyysinen joukkue, ja meidän täytyy olla vahvoja kaksinkamppailuissa.

Maaottelu on myös Sveitsille vuoden ensimmäinen. Perjantain vastustaja pelasi edelliset ottelunsa viime lokakuussa, jolloin Ranska vei tuplamaaottelun molemmat osat. Päävalmentaja odottaa Sveitsistä hyvää mittaria.

– Sveitsi on joka ikäluokassa kova vastustaja. He haluavat hallita palloa ja pyrkivät pelaamaan paljon keskustan kautta. Uskon, että tulemme löytämään tiloja – ne meidän pitää hyödyntää. Meidän tulee olla yhtenäisiä ja välttää heikkoja jaksoja. Edellisissä otteluissamme tasomme ailahteli liikaa. Huomenna haluamme pelata hyvän ottelun ja voittaa, Lundberg sanoo.

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Pe 22.3. 16.30 Suomi – Sveitsi, Stadium Krimeja (Rijeka)
Su 24.3. 13.45 Kroatia – Suomi, Stadium Krimeja (Rijeka)

Otteluista ei ole luvassa livelähetyksiä, mutta pelien tallenteet pyritään lataamaan Palloliiton YouTube-kanavalle mahdollisimman nopeasti.

Valmistavien treenien pienpelien voittajajoukkue.

Valmistavien treenien erikoistilannepelin voittajajoukkue.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit