Pikkuhuuhkajat nimetty lokakuun EM-karsintaotteluihin

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-karsinnat jatkuvat lokakuussa kotiottelulla Albaniaa vastaan ja vierasottelulla Romaniaa vastaan. Kumpikin ottelu näkyy Yle Areenan välityksellä – tietoa lipunmyynnistä löydät uutisen lopusta.

Syyskuussa Suomi kohtasi Islannin ja Sveitsin. Kuvassa Otso Liimatta.Kuva: Tiina Pirilä

29.9.2023 klo 13:58

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) jatkaa EM-karsintaurakkaansa Turun Veritas Stadionilla perjantaina 13. lokakuuta kello 18:00, kun vastaan asettuu Albania. Karsinnat jatkuvat vierasottelulla Romaniaa vastaan tiistaina 17. lokakuuta kello 18:00 Stadionul Municipalilla Sibiussa. Liput Albania-kotiotteluun löydät täältä.

Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat avattiin syyskuussa pelatulla kotiottelulla Sveitsiä vastaan. Otso Liimatta siirsi Suomen johtoon jo muutaman pelin jälkeen, mutta vieraat käänsivät ottelun edukseen toisen puoliajan aikana. Näin ottelusta jäi käteen niukka 1–2-tappio. Sveitsi-ottelun kohokohdat Youtubessa.

Lokakuun otteluihin nimetty Suomen joukkue on pääosin samanlainen kuin syyskuussa, mutta muutamia muutoksia on tehty. Aiemmin tänä vuonna Pikkuhuuhkajissa vastuuta kantaneet Topi Keskinen, Robin Tihi ja Leo Walta joutuivat olemaan syyskuun peleistä sivussa loukkaantumisten tähden, mutta nyt he ovat palanneet terveiden kirjoihin ja joukkueeseen. Ensimmäistä kertaa joukkueen mukaan on tulossa puolustaja Rony Jansson

– Jansson on pelannut seurajoukkueessaan Kalmarissa muutamia Allsvenskan-pelejä. Hän on nuorempaa ikäluokkaa ja saa pelata vielä seuraavissakin karsinnoissa. Tiedämme kyllä hänen vahvuutensa pallollisessa pelaamisessa, ja on mielenkiintoista nähdä, missä Ronyn osalta mennään tällä hetkellä. Odotan innolla tutustumista häneen, kertoo päävalmentaja Mika Lehkosuo

Naatan Skyttä ja Miika Koskela ovat joukkueesta sivussa loukkaantumisten vuoksi. Lisäksi syyskuun joukkueessa mukana olleet Juho Talvitie ja Roni Hudd lähtevät lokakuussa EM-karsintaturnausta pelaavan alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukaan. Lehkosuo kertoo tehneensä päätöksen yhdessä U19-päävalmentaja Peter Lundbergin kanssa.

– U19-maajoukkueessa Talvitiellä ja Huddilla on lähtökohtaisesti isompi pelillinen rooli, joten tämä ratkaisu hyödyttää kaikkia osapuolia, Lehkosuo kertoo. 

Suomen EM-karsintojen avaus päättyi niukkaan tappioon Sveitsille.Kuva: Tiina Pirilä

“Meidän pitää pystyä parhaimpaamme”

Suomen joukkue kokoontuu leireilemään Albania-ottelua edeltävänä maanantaina, joten se pääsee valmistautumaan Veritas Stadionilla pelattavaan otteluun rauhassa neljän päivän ajan. Valmennusjohto on toki valmistautunut lokakuun otteluihin jo pidempään, ja molempien tulevien vastustajien tekemiseen on tutustuttu tarkasti. 

Albania on avannut karsinnat kahdella voitolla. Ensin Armenia kaatui vieraissa lukemin 1–2, minkä jälkeen joukkue osoitti kotikentällä Romaniaa vastaan henkistä vahvuuttaan nousemalla kahden maalin tappioasemasta 3–2-voittoon.  Päävalmentaja Lehkosuo ei Albanian ottamista päänahoista ole lopulta valtavan yllättynyt, vaikka joukkue arvottiinkin Suomen lohkoon “vasta” neloskorista. 

– Mikään ei ole sattumaa. Albania on vahva pallonhallintajoukkue, joka tykkää pitää ja syötellä palloa. Yksittäisistä pelaajista esiin voi nostaa esimerkiksi Serie A:n Empolissa pelaava keskushyökkääjä Stiven Shpendin, joka teki Armeniaa vastaan hienon soolomaalin, Lehkosuo kertoo. 

Ykköskorista arvotulle Romanialle tappio Albaniassa oli varmasti pettymys. Nyt sen karsintaurakka jatkuu tuplakotiottelulle Armeniaa ja Suomea vastaan. 

– On mielenkiintoista nähdä, millaisia muutoksia Romanian joukkueessa ehtii tapahtua leirien välissä ja mitä tapahtuu Armenia-kotipelissä – mutta tietysti olemme analysoineet Romaniaakin tarkasti jo nyt. Heillä on useita hyviä, taitavia pelaajia sekä laidoilla että keskellä, jotka pystyvät olemaan vaarallisia hyökkäyssuuntaan. Albania kuitenkin näytti, ettei ole mikään mahdottomuus saada Romanialta pisteitä. Uskon omiin mahdollisuuksimme, Lehkosuo sanoo. 

Vielä nyt joukkueen tärkein fokus on kuitenkin kotikentällä Turussa ja pisteiden saamisessa Albaniaa vastaan.

– Jotta saamme Albania-ottelusta pisteitä, meidän pitää pystyä parhaimpaamme. Niiden saaminen on kuitenkin realismia. Sitä tavoitetta kohti lähdemme valmistautumaan, Lehkosuo päättää. 

Albanian ja Romanian lisäksi Suomen EM-karsintalohkossa pelaavat Armenia, Montenegro sekä Sveitsi. Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat kolmesta viimeisestä lopputurnauspaikasta. EM-karsintojen kaikki lohkot löytyvät täältä

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Lucas Bergström (mv), Chelsea FC (TPS, Pargas IF)
Elmo Henriksson (mv), IFK Mariehamn (HJK, KyIF)
Lasse Schulz (mv), Viborg FF (FC Honka, HJK, KäPa, HyPS)
Tomas Galvez, Manchester City 
Rony Jansson, Kalmar FF (HJK, GrIFK)
Jere Kallinen, AC Oulu (OLS)
Otto Kemppainen, SJK (RoPS, TP-47) (nimetty Jussi Niskan, FC Inter tilalle 15.10.)
Topi Keskinen, HJK (MP, SavU)
Ville Koski, FC Honka (TuPS, PKKU)
Otso Liimatta, FC Famalicão (AC Oulu, OLS, Tervarit)
Adam Marhiev, FK Rīgas Futbola Skola (HJK, FF Jaro)
Kai Meriluoto, FKS Stal Mielec (HJK, Ilves, KyIF)
Tony Miettinen, KuPS (AC Oulu, SiPS)
Eetu Mömmö, Fimleikafélag Hafnarfjarðar (Ilves, TPV)
Oliver Pettersson, HJK (EIF, EPS, FC Honka) (nimetty Arttu Lötjösen, UC Sampdoria tilalle 15.10. (nimetty Robin Tihin, Al-Ahli SC tilalle 9.10.))
Niklas Pyyhtiä, Ternana Calcio (FC Honka, TPS, TuNL)
Agon Sadiku, IK Start (FC Honka, HJK, HJS)
Henri Salomaa, U.S. Lecce (HJK)
Juho Talvitie, Lommel SK (Ilves) (nimetty Casper Terhon, Royale Union Saint-Gilloise tilalle 9.10.)
Santeri Väänänen, Rosenborg BK (HJK, PPV)
Kalle Wallius, IK Start (HJK, HPS)
Leo Walta, Mjällby AIF (HJK)
Miska Ylitolva, KTP (HJK, RoPS, FC Santa Claus, Tervarit)

Pikkuhuuhkajien syksyn ottelut (Suomen aikaa):

Pe 13.10.2023 18:00 Suomi – Albania, Turku *
Ti 17.10.2023 18:00 Romania - Suomi, Sibiu *
To 16.11.2023 17:00 Ruotsi - Suomi, Borås
Ti 21.11.2023 18:00 Suomi – Armenia, Turku *

* EM-karsintaottelu

Kotiotteluiden lippujen hinnat:

Suomi – Albania, Suomi – Armenia (sis. käsittelykulut)

Aikuiset: 17,00 €
Alennusryhmät (eläkeläinen, työtön, varusmies, opiskelija) sekä pyörätuolipaikat: 12,50 €
Lapset (6–17 v.): 7,50 €
Joukkuelippu (16 lasta, 6–17v. + 4 aikuista): 100 €

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit