Jalkapallo-Säätiö myönsi 150 000 euroa avustuksia

Jalkapallo-Säätiön avustuspäätökset vuodelle 2023 tehtiin säätiön hallituksen kokouksessa maanantaina 12. joulukuuta. Avustuksia myönnettiin 82 hakemukselle yhteensä 150 000 €, josta puolet eli 75 000 € Pertti Alaja -rahastosta.

Kuvituskuva.Kuva: Tara Jaakkola

16.12.2022 klo 13:22

Säätiö vastaanotti määräaikaan mennessä yhteensä 112 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 350 000 €. Avustuksia myönnettiin 82 hakemukselle yhteensä 150 000 €, josta puolet eli 75 000 € Pertti Alaja -rahastosta. Seurojen vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten tukirahastoihin osoitettiin 120 000 € ja Respect -toimintaan 30 000 €. Näiden lisäksi Säätiön hallitus päätti seuroille myönnettävistä ukrainalaisten pelaajien täysimääräisistä pelipassihyvityksistä, joita kertyi kauden 2022 aikana yhteensä 205 kpl.

Tutustu avustettaviin kohteisiin >>

Jalkapallo-Säätiö avustaa vuosittain pääasiallisesti Palloliiton jäsenseuroja. Näiden lisäksi avustuskohteina ovat Suomen Jalkapallomuseo Valkeakoskella sekä uutena Jyväskylän Yliopiston Liikuntatieteellinen tiedekunta, jonka ohjaamana rahoitetaan jalkapallon ja futsalin tutkimushankkeita Palloliiton ja yliopiston työelämäprofessorin johdolla.

Lahjoitusten määrä kasvussa

Jalkapallo-Säätiön avustaminen perustuu säätiön varallisuudesta saataviin tuottoihin ja saatuihin lahjoituksiin. Vuosi 2022 oli ennätyksellinen säätiön historiassa, sillä sen alaisuudessa toimiva Pertti Alaja -rahasto sai ennätyksellisen määrän tuottoja, jotka ohjataan lyhentämättömänä jäsenseurojen vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten tukirahastoihin.

Vuoden 2022 aikana rahaston varallisuutta ovat kartuttaneet KESKO Oyj, Finda Oy, Lähitapiola Oy, Eltel Networks Oy, Urlus-Säätiö, Mervi ja Jyrki Katainen Säätiö, Veikko M. Vuorinen Säätiö ja Arctic Ohana Oy. Yritysten lisäksi yli 100 yksityishenkilöä on osoittanut rahastolle varoja Erkki Alaja 70v -lahjoitusten sekä Jalkapallo-Säätiön oman Lahjoita Jalkapalloa jokaiselle -kampanjan kautta. Vuoden merkittävin yksittäinen varainkeruutapahtuma oli jalkapallokauden päättävä Captain’s Ball -palkintogaala, jonka yhteydessä ensimmäistä kertaa järjestetty hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti peräti 73 500 €.

Alueellisten rahastojen avustushaku maaliskuussa 2023

Jalkapallo-Säätiön hallitus päätti avata alueellisten rahastojen avustushaun, joka toteutetaan 1.-31.3.2023 välisenä aikana. Alueelliseen avustushakuun voivat osallistua jäsenseurat, jotka toimivat vuoden 2019 purettujen Länsi-Suomen, Keski-Suomen ja Pohjois-Suomen piirien alueella. Alueellisten rahastojen varallisuus perustuu Seurojen Palloliitto -uudistuksen yhteydessä purettujen piirien jäljellä olleiden varojen siirrosta Jalkapallo-Säätiön hoidettavaksi. Avustuskohteet on määritelty purettujen piirien jäsenseurojen päättämiin kohteisiin ja avustusmenettelystä on säädetty säätiön ja kunkin piirin välisessä sopimuksessa. Lisätietoja alueellisesta avustushausta julkaistaan helmikuun loppupuolella Palloliiton verkkosivuilla ja seurakirjeessä.

Lisätietoja Jalkapallo-Säätiön toiminnasta:
Asiamies Timo Huttunen timo.huttunen(a)palloliitto.fi tai +358 408 235 270
Tutustu Jalkapallo-Säätiöön >>
Haluatko lahjoittaa Pertti Alaja -rahastoon? >>

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit