Vapaaehtoistyö -sivun hero-kuva

Vapaaehtoisten johtaminen

Tietoa ja toimintamalleja vapaaehtoisten johtamisen tueksi.

Vapaaehtoisten johtaminen jalkapalloseurassa

Suomalaisen jalkapallo- ja futsaltoiminnan mahdollistavat  seurat. Seurojen toiminta taas perustuu suurilta osin vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoinen toimija voi olla hallituksen puheenjohtaja tai kerran vuodessa seuran perinteisessä tapahtumassa auttavan käden tarjoava apuri – ja kaikkea siltä väliltä.

Hyvin organisoitu ja seuran strategian toteuttamiseen sitoutetut vapaaehtoiset ovat suuri voimavara. Tämän voimavaran avulla seura voi toimia joustavasti jatkuvasti muuttuvassa ja haastavassa toimintaympäristössään.

Johtamisen voidaan ajatella lähtevän ymmärryksestä, millainen merkitys asialla, jota ollaan johtamassa, on omassa toimintaympäristössään. Jalkapalloseura tarvitsee mission eli olemassa olonsa syyn. Miksi meidän seuramme on olemassa? Mitä yhteisö ympärillämme menettäisi, jos meitä ei olisi?

Yhtä tärkeää johtamisen kannalta on hahmottaa selkeästi se suunta, jota kohti halutaan kulkea. Jalkapalloseura tarvitsee – toimiakseen tehokkaasti – yhteisen suunnan eli vision. Visio on parhaimmillaan yhteisön yhteinen unelma, mitä koko jalkapalloseura yhdessä tavoittelee. Mitä me haluamme tulevaisuudessa tässä seurassa? Millainen tulevaisuuskuva sytyttää meidät taistelemaan arjessa sen puolesta?

Koska visio on unelma, tarvitaan tavoitteita, jotka toimivat ”portaina” kohti visiota. Millaisia asioita tulisi saavuttaa ja millaisia toimenpiteitä toteuttaa, jotta jalkapalloseuramme kulkisi porras kerrallaan kohti sen omaa visiota?

On tärkeää huomata, että pienen aktiivijoukon näkemys jalkapalloseuran unelmasta on lähtökohdiltaan vaikeasti toteutettavissa. Jalkapalloseura tarvitsee jaetun yhteisen vision, jotta sillä on seuratoimijoita laajasti sitouttava vaikutus. Koko jalkapalloseuraväkeä energisoivan vision tulee mahduttaa sisälleen mahdollisimman laajasti yhteisön jäsenten erilaisia unelmia.

Vapaaehtoisten johtaminen onkin lähtökohdiltaan vapaaehtoisten kuuntelemista ja siten heidän unelmiensa ja odotustensa tiivistämistä yhteiseksi suunnaksi. Kuuntelemisen lisäksi johtaminen on eri tasoilla ja eri suunnista tapahtuvia toimenpiteitä. Johtamistoimenpiteillä ohjataan ihmisiä toimimaan arjessa siten, että jokainen pienikin valinta vie jalkapalloseuraa kohti yhteisön valitsemaa unelmaa ja matkan varrelle asetettuja tavoitteita.

Johtamisen tavoitteen voidaan ajatella olevan se, että valittu suunta näkyy jalkapalloseuran eri toimijoiden arjessa. Koska jalkapalloseurojen toiminta on vahvasti vapaaehtoisten harteilla, on tärkeää miettiä myös vapaaehtoistoimijoiden johtamista.

Vapaaehtoisten johtamiseen liittyvää materiaalia

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit