Palloliitto työnantajana -sivun hero-kuva

Palloliitto työnantajana

Jalkapallon ja futsalin kattojärjestö on myös työnantaja.

Palloliitto työnantajana

Suomen Palloliitto on harrastajamäärältään Suomen suurin urheilun lajiliitto, joka vastaa maamme jalkapallo- ja futsaltoiminnasta ja sen kehittämisestä. Suo­messa on jo yli 160 000 rekisteröityä pelaajaa ja lajiemme parissa on viikoittain tekemisissä noin 500 000 suomalaista. Arvojamme ovat iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys.​

Palloliitossa työskentelee n. 140 motivoitunutta päätoimista huippuammattilaista. Palloliitossa työskentelee mm. valmentajia sekä eri rooleissa toimivia asiantuntijoita urheilutoiminnan kehittämiseen, seurojen palveluun, kilpailu- ja erotuomaritoiminnan toteuttamiseen, tapahtumien järjestämiseen sekä monipuolisiin tukitoimintoihin liittyen. Lisäksi Palloliiton eteen työskentelee satoja toimijoita oman työnsä ohella, kuten maajoukkueiden ja erilaisten tapahtumien taustoja, kouluttajia ja erotuomareita. 

Jalkapallon ja futsalin kattojärjestö työpaikkana

MERKITYKSELLISYYS. Työlläsi on merkitystä! Palloliitossa pääset työskentelemään asioiden parissa, joilla on vahva arvopohja ja vaikutat työlläsi mm. lasten ja nuorten liikkumiseen​ Onko jalkapallo ja futsal lähellä sydäntäsi? Parhaimmillaan pääset tekemään työtä henkilökohtaisen intohimosi parissa.

JOUSTAVUUS. Palloliitossa sinulla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa työn tekemisen tapoihin ​Ymmärrämme ja haluamme tukea erilaisia elämäntilanteita ja niiden vaikutusta työhön​ 10 toimistoamme mahdollistaa sen, että osaajamme voivat työskennellä useimmissa tehtävissä sijainti-riippumattomasti

TYÖYHTEISÖ. Palloliitto on työyhteisö, jossa viihdytään! Olemme monelle enemmän kuin työpaikka, meillä on pääasiallisesti pitkät työurat. ​ Tuemme toinen toisemme onnistumista ja tiimeissämme on hyvä yhteishenki​ Organisaatiossamme on matala hierarkia ja esihenkilöt ovat aidosti lähellä työtäsi

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Keskeisin menestystekijämme on asiantuntijoidemme osaaminen ja motivaatio jatkuvaan kehittymiseen. ​ Haluamme tarjota hyvät osaamisen kehittämisen mahdollisuudet. Sinulla on hyvä mahdollisuus päästä erilaisiin koulutuksiin ja tuemme omaehtoista opiskelua

HYVÄT EDUT. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät edut, johon kuuluu mm. laaja työterveyshuolto, vapaa-ajan kattava tapaturmavakuutus, liikunta- ja kulttuurietu, lounasetu ja työmatkatuki​ Virkistäydymme kaksi kertaa vuodessa kokoontuen yhdessä kevätpäiville ja pikkujoulun viettoon

MENESTYS. Haluatko olla menestystarinaa? Teemme jatkuvaa työtä sen eteen, että olemme menestyvä ja hyvinvointia tuottava jalkapallo- ja futsalmaa​ Kansainvälinen vaatimustaso ja kehittyvä toimintaympäristö haastaa meitä hyvään suoritukseen työtehtävästä riippumatta

Lisätiedot

Heidi Holopainen

Henkilöstöjohtaja, Valtakunnallinen

+358405407184

heidi.holopainen@palloliitto.fi

Kokonaisvastuu Palloliiton henkilöstöjohtamisen prosesseista sekä HR-tuki seuroille

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit