Missio, Visio ja Strategia

Jalkapallo eri muodoissaan...

1. Kaikille pelaajille seurasta ja sukupuolesta riippumatta on tarjolla laadukas pelaajapolku.

2. Suomi on jalkapallokoulutuksen huippumaa, jossa on osaavat valmentajat ja seuratoimijat.

3. Huippu-urheilun toimintaympäristöt kestävät pohjoismaisen vertailun.

4. Suomen maajoukkueet, seurajoukkueet ja huippupelaajat menestyvät.

5. Jalkapallon ammattilaiset kentällä ja sen ulkopuolella nauttivat yhteiskunnan arvostusta. Laji-, seura-, ja fanikulttuuri on vahvaa ja kasvavaa.

6. Olosuhteet kutsuvat harrastamaan ja seuraamaan jalkapalloa.

1. Elinvoimaiset seurat ovat kestävä pohja lajin kehittymiselle ja hyvinvoinnille.

2. Jalkapallo on vetovoimainen harrastus, jota voi pelata monin eri tavoin läpi elämän.

3. Jokaisella lapsella ja nuorella on hänen kasvuaan ja kehitystään tukeva, osaava valmentaja.

4. Seurat tarjoavat merkityksellisen ja hyvinvointia vahvistavan yhteisön läpi elämän.

5. Lapset ja nuoret kasvavat urheiluilmapiirissä, jossa on turvallista haastaa itsensä ja muut.

6. Jalkapallo tuottaa mitattavaa ja laajasti tunnustettua hyvinvointia yhteiskuntaan.

7. Vastuullisuus on sisäänrakennettuna seurojen ja liiton toimintaan.

1. Urheilijana kasvaminen toiminnan lähtökohtana

2. Tavoitteellisesti johdetut verkottuneet seurat

3. Suurin laji kentällä ja sen ulkopuolella

4. Kehittyvä Seurojen Palloliitto

Strategia, visio tai tavoitteet eivät itseisarvoisesti ole tärkeitä asioita. Niiden arvo mitataan siinä, antavatko ne suuntaa arjen tekemiselle ja saavatko ne suomalaisen jalkapalloperheen puhaltamaan yhteen hiileen, kirjoittaa Palloliiton kehityspäällikkö Veli-Matti Rinnetmäki.

Kilpailu jalkapallossa ja futsalissa on kovaa ja menestyminen kansainvälisellä tasolla vaikeaa. Varsinkin Suomen kokoiselle jalkapallomaalle.

Samalla yhteiskunnalliset ongelmat, kuten liikkumattomuus ja syrjäytyminen maksavat yhteiskunnallemme miljardeja euroja. Suurena lajina jalkapallon odotetaan olevan, ja jalkapallo haluaa olla osa ratkaisua. 

Jalkapallo käy alati kovenevaa kisaa harrastajista muiden lajien ja ajanviettotapojen kanssa. Kansainvälinen kilpailu, yhteiskunnalliset haasteet ja odotukset jalkapalloharrastukselta eivät ole vähenemässä. Vastatakseen haasteisiin ja pysyäkseen kiinnostavana suomalaisen jalkapallo- ja futsaltoiminnan on parannettava jatkuvasti tekemistään ja oltava nykyistä laadukkaampaa.

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen on todennut monessa eri yhteydessä, että kansainvälisesti menestyneitä väkimäärältään pieniä jalkapallomaita yhdistää seurojen keskinäinen ja seurojen sekä lajiliiton välinen tiivis yhteistyö.

Yhteistyö vaatii jaettuja unelmia, omien heikkouksien tunnistamista ja valtavasti vuorovaikutusta. Tähän tarpeeseen pyrkii osaltaan vastaamaan nyt julkaistu suomalaisen jalkapallon ja futsalin strategia.

Strategian työstämisessä osallistimme jalkapalloperhettä mahdollisimman laajasti ja panoksensa työhön antoi yli 500 ihmistä. Seurojen edustajia ja muita sidosryhmiä oli tiiviisti mukana varsinaisessa työstämisessä. Eri versioita kommentoitiin lukuisia kertoja niin kyselyin, yhteisissä tilaisuuksissa kuin pienryhmähaastatteluissakin.

Lopputuloksena meillä on nyt laaja yhteinen näkemys suomalaisen jalkapallon ja futsalin tärkeimmistä kehittämisalueista. Niille annamme tulevina vuosina huomiota ja resursseja. Onnistuminen ratkeaa silti lopulta siinä, kuinka yhtenäisenä suomalainen jalkapalloperhe ponnistelee kohti asetettuja tavoitteita.  Erityisesti seurojen rooli on suuri. Palloliiton tärkein tehtävä on tarjota seurojen onnistumisille toimivia edellytyksiä ja tukea.

Meillä on nyt yhteinen suunta. Mutta se, miten tuohon suuntaan kuljemme, on valtava yhteistyöharjoitus.

Veli-Matti Rinnetmäki
Kehityspäällikkö
Palloliitto

Suomalaisen jalkapallon strategian tekeminen on kuin buffetpöydässä asioiminen. On valittava valtavasta määrästä vaihtoehtoja toimiva kokonaisuus, kirjoittaa Palloliiton kehityspäällikkö Veli-Matti Rinnetmäki.

Suomalaisen jalkapallon strategia tehdään koko jalkapalloperheelle. Kun laaditaan yksi strategia hyvin monenlaisille toimijoille, lopputulos on ymmärrettävästi varsin laaja kattaus. Poisvalinta on kivuliasta, ja samalla on säilytettävä balanssi siinä, ettei strategia keikahda edistämään vain tietynlaista jalkapallotoimintaa. Jalkapalloperheenä emme halua kehittää vain huippujalkapalloa muttemme myöskään vain ruohonjuurijalkapalloa. Me haluamme edistää jalkapalloa sen eri ulottuvuuksissa, sillä  kaikki ulottuvuudet ovat sidoksissa toisiinsa.

Strategia on valintojen tekemistä. Se on niiden asioiden etsimistä ja löytämistä, jotka riittävän laajasti koetaan satsaamisen arvoiseksi. Toinen ilmeinen vaatimus on, että valittuihin asioihin satsaamisen voidaan perustellusti katsoa tuottavan vaikuttavan tuloksen kokonaisuuden ja strategian vision kannalta. Strategian laatiminen on onnistunut, jos valtaosa löytää siitä itselleen tärkeitä asioita ja haluaa kääriä hihat. Silloin valtaosa todennäköisesti myös vie pientä jalkapallomaatamme omassa arjessaan tehokkaasti samaan suuntaan. Lopulta strategiaa voidaan arvioida tietysti vasta jälkikäteen suhteessa sen lupausten toteutumiseen.

Nyt julkaistu suomalaisen jalkapallon strategia valinnat kutsuvat jalkapalloperheen seurat ja niiden toimijat kehittämään omaa toimintaansa. Palloliiton tehtävä on tarjota tähän tukea ja tehdä oma osansa kehittymisestä.

Strategia tiivistyy neljään valintaan, jotka määriteltiin yhdessä seurakentän osaajien ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Valintojen sisällöt ohjaavat Palloliiton seuroille tarjottavien palveluiden ja tuen kehittämistyötä ja fokusta. Parhaimillaan seurojen oman toiminnan kehittäminen on synkronissa näiden palveluiden kanssa. 

Seuraavassa on esitelty kaikki 4 strategian valintaa: 

Valinta 1: Urheilijana kasvaminen toiminnan lähtökohtana

Urheilun ihanteet kuten rohkeus, sinnikkyys ja toisten kunnioittaminen toimivat sekä kentällä että elämässä. Ne ovat urheilijan kasvua tukevan jalkapallo- ja futsaljoukkuetoiminnan tunnusmerkkejä. Lisäksi tarvitaan ympäristö, jossa urheilun ilo, vaatimustaso ja kilpailullisuus ovat tasapainossa. Tässä onnistumisen kannalta kaikkein kriittisintä on valmentajien osaaminen.     

Valinta 2: Tavoitteellisesti johdetut verkostoituneet seurat

Suomalaisen jalkapallon ja futsalin menestys ja hyvinvointi syntyy elinvoimaisista seuroista. Elinvoimainen seura on tavoitteellisesti johdettu. Seurajohdolla tulee olla selkeä näkemys, mitä seura on, mitä se ei ole ja mitä se tavoittelee. Tällainen seura voi kurottaa sitä vahvistaviin seurayhteistyöverkostoihin ja olla pelaajilleen yhä parempi ympäristö. Rohkeasti omaa tarinaansa toteuttavat seurat ovat kiinnostavia yhteisöinä ja kuntien sekä yritysten kumppaneina. 

Valinta 3: Suurin laji kentällä ja sen ulkopuolella

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji kaikilla mittareilla. Suomessakin lajin asema on vahva, mutta kasvun mahdollisuuksia on edelleen. Jalkapallo eri muodoissaan voi olla nykyistäkin laajemmin harrastettu laji, koskettaa ja sytyttää yhä useampia ihmisiä sekä olla entistä isompi puheenaihe. Erityinen kasvualue on tyttöjen ja naisten osallistuminen toimintaan eri rooleissa. Lajin elinvoima tarvitsee tuekseen myös vetovoimaista, suurta yleisöä kiinnostavaa huippujalkapalloa.

Valinta 4: Kehittyvä Seurojen Palloliitto

Seurojen Palloliiton organisaatiouudistuksen ensimmäisessä vaiheessa kuluneella strategiakaudella Palloliitto yhdistyi yhdeksi organisaatioksi. Toisessa vaiheessa on varmistettava, että uuden Palloliiton yhteispeli seurojen kanssa syvenee entisestään. Tämä tarkoittaa palvelujen kehittämistä läheisessä yhteistyössä seurojen kanssa ja seurojen tukemista onnistumaan tehtävissään. Palloliiton oman henkilöstön osaamista sekä toiminnan laatua ja tehokkuutta kehitetään edelleen. 

Veli-Matti Rinnetmäki 
Kehityspäällikkö

Jokaisen jalkapallon aloittavan ja sitä pelaavan lapsen oikeus on, että toimintaa järjestävä jalkapalloseura pyrkii jatkuvasti kehittyvään, suunnitelmalliseen jalkapallotoimintaan, Palloliiton kehityspäällikkö Veli-Matti Rinnetmäki kirjoittaa.

Ollessani lähes 20-vuotta VJS:n toiminnassa mukana eri rooleissa, yksi tehtävä ajoi minua eteenpäin enemmän kuin mikään muu.  Etsin koko urani ajan kiivaasti mallia, jolla varmistaisin seuran lapsuusvaiheen laadukkaan valmennuksen sen eri joukkueissa. Minun oli mahdotonta hyväksyä, että seuramme tarjoaman valmennustoiminnan laatu olisi kirjavaa. Että seuran eri ikäluokan joukkueisiin liittyminen olisi valmennuksen tason kannalta arpapeliä. 

Minua on aikojen kuluessa hämmentänyt keskustelu profiloitumisesta, kun puhutaan lasten kasvattajaseuroista. Keskustelussa ajaudutaan tuon tuostakin mustavalkoiseen kaksijakoon siitä, onko jokin seura harraste- vai kilpaseura. Tuskin kuitenkaan pienten lasten toimintaa kannattaa tuolla akselilla edes määritellä. Tai jos pitää, ehdotan kaikkien seurojen tehtäväksi pyrkiä lasten vaiheen kilpaseuraksi. Siis jos kilpaseura määritellään siten, että toiminnalla tähdätään tosissaan lasten kehittämiseen jalkapalloilijoina.

Miksi niin pienen jalkapallomaan kuin Suomi kannattaisi kannustaa osaa seuroista aloittamaan viisivuotiaiden toiminta matalilla tavoitteilla ajatuksella, että kunhan lapset saavat pelata jalkapalloa. Minusta jokaisen jalkapallon aloittavan ja sitä pelaavan lapsen oikeus on, että toimintaa järjestävä jalkapalloseura pyrkii jatkuvasti kehittyvään, suunnitelmalliseen jalkapallotoimintaan. Tämä on myös lasten motivaation kannalta tärkeää, sillä kokemus taitojen karttumisesta on yksi tärkeimmistä harrastamisen imua lisäävistä tekijöistä. 

Valitessaan jalkapallon lapsensa harrastukseksi vanhemmat valitsevat käsitykseni mukaan nimenomaan urheiluharrastuksen. Harrastuksen, jonka vahvuutena on urheilun hyveiden kuten pitkäjänteisyyden, rohkeuden ja toisten kunnioituksen omaksuminen. Harrastuksen, joka joukkuelajina opettaa yhteistyötaitoja ja pelaajien erilaisuuden kääntymistä joukkueen vahvuudeksi. Nämä urheilukasvatuksen hyveet nousevat kukoistukseensa erityisesti suunnitelmallisen ja osaavan valmennuksen myötä.   

Tietenkin voidaan sanoa, että todellisuudessa lapset kaipaavat toiminnalta vain hyviä kavereita ja hauskuutta. Sekavasti järjestetty ja heikkolaatuinen toiminta ei kuitenkaan välttämättä synnytä ympäristöä, jossa kavereiden kanssa viihdytään ja koetaan hauskuutta. Itse asiassa jo näinkin yksinkertaisten tavoitteiden, hauskuuden ja kaveruuden, saavuttaminen vaatii laadukkaasti järjestettyä valmennustoimintaa (kuten väitän vanhassa blogissani: hauskuus on huono tavoite harjoituksille). 

Esitän siis johtopäätöksenäni, että vanhempien odotuksia ja lasten tarpeita vastaavan jalkapalloharrastuksen järjestäminen on vaativaa toimintaa ja edellyttää erityistä lasten valmennuksen osaamista. Ja siksi esitän, että kaikki lapsille jalkapalloa järjestävät seurat ovat vastuullisia järjestämään toimintansa pyrkien mahdollisimman korkeaan valmennuksen tasoon.   

”Millä ihmeen resursseilla tämä tehtäisiin?”, joku voi kysyä. ”Meidän vapaaehtoispohjalta pyörivä toimintamme ei kaipaa lainkaan lisää ulkopuolisten asettamia paineita. Eikö se, mitä meillä nyt on ole riittävästi?”, hän kysyy.

Kun laitamme pelaajamme keskiöön (ja miksemme laittaisi?), vastaus on, että ainoa vaihtoehto on jatkuvan kehittymisen tie. Tämän tien tueksi nykyinen strategia tarjoaa yhden ilmiselvän ja toisen ei-niin-ilmiselvän mutta tärkeän projektin:
 
Lasten valmennuksen ydintaidot seuraympäristössä -projekti on strategian tärkein. Tavoitteena on, että valtava määrä lasten valmentajia kaikkialla Suomessa hallitsisi ne muutamat kriittiset ydintaidot, joiden vaikutus lasten kehittymiseen on suurin. Onnistuminen edellyttää paitsi näiden ydintaitojen kiteyttämistä myös toimivia tapoja siirtää niitä valmentajille - sellaisillekin, jotka eivät virallisille valmennuskursseille osallistu.

Laadukkaat pelaajapolut seurayhteistyönä -projektissa palaamme profiloitumiseen. Entä jos alueen kaikki seurat profiloituisivat seuroiksi, jotka pyrkivät lasten vaiheessa jatkuvaan urheilutoimintansa kehittymiseen, siis laadukkaaseen valmennustoimintaan? Laadukas toiminta ja jatkuvan kehittymisen prosessi ei varmasti onnistuisi pitkällä aikavälillä useimmilta seuroilta yksinään. Voiko pienempi seura soveltaa isomman seuran valmennuslinjaa lasten vaiheeseensa? Voiko isompi seura tarjota koulutuksiaan pienemmille seuroille? Voivatko isomman seuran valmennusosaamisen kehittäjät auttaa myös pienempiä seuroja niiden valmennustoiminnassa? Voidaanko sellaiset asiat tehdä yhdessä, joita ei jokaisen kannata tehdä yksikseen?

Uskon, että lasten valmennuksessa on otettavissa isoja harppauksia seurojen yhteistyöllä ja tietoisilla kehityssatsauksilla. Tämän tuloksena kilpailu pelaajista muuttuisi ehkä kilpailuksi kentällä. Vaikka lasten vaiheessa tietyn alueen seurat toimisivat yhtenä rintamana, ne voisivat silti erikoistua nuoruusvaiheesta eteenpäin: jotkut enemmän harraste-haastetoimintaan, toiset enemmän kilpa-huipputoimintaan. Pelaajien polut alkavat väkisin eriytyä lapsuusvaiheen jälkeen, joten seurojenkin kannattaa valita, minkälaisiin pelaajiin ne toiminnassaan keskittyvät.

Seurojen yhteistyölle on löydettävissä toimivat sävelet, jos jokaisella seuralla on kirkas profiili ajatellen eri ikävaiheiden valmennusta ja jos seurassa tiedostetaan omat vahvuudet ja heikkoudet. Seurojen olisi mahdollista löytää yhteistyön avulla itselleen merkityksellinen tehtävä ja tehdä se täysillä.  Ja siten löytää yhteistyön kannalta ne tärkeimmät kaksi tekijää: mitä seura yhteistyöltä tarvitsee ja mitä se sille antaa. Seurojen yhteistyö ja jaettu vastuu alueensa jalkapallotoiminnan kokonaisuudesta johtaisi vääjäämättä laadukkaisiin pelaajapolkuihin läpi lapsuus- ja nuoruusvaiheen. 

Ehkä lopulta jalkapalloseuraan liittyminen lapsuusvaiheessa olisi hyvin todennäköisesti laadukkaan urheiluharrastuksen aloittamista. Seurasta tai joukkueesta riippumatta.

Veli-Matti Rinnetmäki 
Kehityspäällikkö

Palloliiton kehityspäällikkö Veli-Matti Rinnetmäki kirjoittaa strategiablogissaan turvallisen harrastusympäristön tärkeydestä. 

Optimismi. Se auttoi minua seurajohtajan uralla enemmän kuin mikään muu ominaisuus. Lähes samalle tasolle pääsi vain jokseenkin katteettoman kova itseluottamus, joka jalostui parhaimillaan rohkeudeksi yrittää jotain uutta ja vaikeaa. Mutta kun optimismi ja katteettoman kova itseluottamus yhdistyvät ymmärtämättömyyteen, syntyy varsin huono trio. Tämän trion kanssa pärjää vain hyvällä onnella. Ja minulla sitä oli. Hyvää onnea. 

Johtaessani lähes 2000 pelaajan jalkapalloseuraa niin puheenjohtajana kuin toiminnanjohtajana lähes 10 vuoden ajan, en ymmärtänyt, millainen ongelma urheilussa on epäasiallinen käyttäytyminen. En myöskään hahmottanut riittävällä tarkkuudella monien muiden ilmiöiden ja asioiden viidakossa, mitkä epäasiallisen käytöksen vaikutukset voivat pahimmillaan olla sitä kohdanneeseen yksilöön; traagiset. Vaikka tietysti tiedostin ilmiön olemassaolon, ei valitut toimenpiteet olleet ilmiön vakavuuteen suhteutettuna riittäviä. Kun ilmiö oli esillä julkisuudessa, ajatteluni otti löysän ”ei meidän seurassamme voi mitään tuollaista tapahtua” -linjan.

Kunnes. Kunnes seurassani ilmeni kiusaamistapaus. Ilmiö tuli silmille ja tunteisiin. Päätoiminen valmentajamme hoiti asian erinomaisella tavalla ja minä valmistelin ohjeistuksen siitä, kuinka jatkossa kiusaamista tulisi ennaltaehkäistä ja kuinka toimia, jos kiusaamista tästä huolimatta ilmenee.

Silti nyt asioiden ja ilmiöiden viidakosta vapautuneena, taakse katsoen: en tehnyt vielä silloinkaan riittävästi. Jokaisen seuraihmisen turvallisuus oli - seuran hallituksen rinnalla - korostetusti juuri minun vastuullani. Lieventävänä asianhaarana voidaan toki sanoa, että pöydälläni oli miljoona muutakin asiaa. Ja tämä on totta tänäänkin varmasti monessa urheiluseurassa. Silti. Silti turvallisuuteen liittyvät asiat ovat sellaisia, joihin tulee suhtautua mieluummin realistisesti kuin optimistisesti ja nöyryydellä kuin itseluottamuksella. 

Turvallinen ympäristö on nyt osana uutta suomalaisen jalkapallon ja futsalin strategiaa, kun vastuullisuusohjelman toimeenpaneminen on nostettu yhdeksi strategiseksi projektiksi. Vastuullisuusohjelma on laaja kokonaisuus käsittäen turvallisen toimintaympäristön lisäksi monia muitakin alueita, kuten ympäristöön, tasa-arvoon ja antidopingtyöhön liittyviä teemoja. Tekemistä riittää ja siksi on parasta aloittaa heti.

Tehtävään tarttumiseksi on tarjolla apua. Palloliitto on yhdessä muutaman muun lajiliiton ja Väestöliiton kanssa pyrkinyt Et ole Yksin -projektissa auttamaan seuroja luomaan prosesseja turvallisen toimintaympäristön varmistamiseksi. Seurojen tehtäväksi jää ”askel askeleelta” -ohjeiden avulla luoda toimivat prosessit itselleen ja varmistaa laadukas ja pitkäjänteinen toteuttaminen. 

On tärkeä ymmärtää, että epäasiallista käytöstä vakavampiakin ilmiöitä esiintyy myös liikunnan ja urheilun maailmassa. Muutaman vuoden takaisessa selvityksessä nousi esiin, että poliisin tietoon tulleita seksuaalirikoksia liikunnassa ja urheilussa oli tapahtunut vuosina 2016–2017 yhteensä 48 kappaletta. Uhrien keski-ikä oli 15,5 vuotta ja rikoksesta epäillyt olivat pääosin aikuisia. 

Ilmiö on olemassa ja sen ääri-ilmiöt ovat todella vakavia. Siksi kaiken kiireen keskellä olevat turvallisuudesta vastaavat: Ottakaa apu vastaan ja julistakaa seuroihinne epäasiallisen käytöksen ja seksuaalisen häirinnän nollatoleranssi. 

Sillä seura, joka pitää omistaan huolta ja toimii vastuullisesti, on perustaltaan vahva ja menestyy pitkässä pelissä paremmin. Sillä toimintansa turvallisuudesta välittävä seura huokuu luotettavuutta myös itsensä ulkopuolelle. Sillä seura, joka toimii ennaltaehkäisevästi ei ole niin riippuvainen onnesta. 

Tästä voitte aloittaa:

Turvallisen seuran tarkistuslista (PDF)
Epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisy urheiluseuroissa askel askeleelta
Verkkokoulutus, joka antaa valmentajille ja muille seuratoimijoille välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen, häirintään ja väkivaltaan
 

Veli-Matti Rinnetmäki
Kehityspäällikkö

Jalkapallomaana vauhdilla kasvavalla Suomella on kasvunvaraa, kun mittatikkuna pidetään Ruotsia, Palloliiton kehityspäällikkö Veli-Matti Rinnetmäki kirjoittaa strategiablogissaan.

Kasvaminen kasvamisen vuoksi ei ole kestävää ajattelua. Mutta siellä, missä kasvu odottaa alkamistaan, on fokusoinnin paikka. Suomalaisen jalkapallon ja futsalin strategiassa nähdään useita kasvun mahdollisuuksia. Kasvun mahdollisuuksia nähdään niin joukkuetoiminnan ja harrastetoiminnan pelaaja- kuin vapaaehtoisten ja palkattujen seuratoimijoiden määrissä. Ja samalla, samoilla keinoilla kuin pyritään kasvamaan, voidaan ottaa torjuntavoitto, jos seuran alueen ikäluokat pienenevät tai ikärakenne muuttuu.

Tämä on strategiablogin ensimmäinen osa kasvu-teemasta. Kiinnitän tässä blogitekstissä huomiota joukkuetoiminnan pelaajamäärien kasvun mahdollisuuksiin tilastoista käsin. Seuraavissa teksteissä kirjoitan harrastetoiminnan kasvattamisesta, erilaisista kasvun keinoista sekä kasvun syistä ja seurauksista.

Mutta ensin kasvusta yleisesti. Esitän, että seurojen olemassaolon edellytyksenä on huolehtia kahdesta päätehtävästä, oli sitten tavoitteena kasvaa tai säilyttää nykyinen jäsenmäärä:

1. Pitää hyvä huoli heistä, jotka ovat jo toiminnassa mukana.

2. Huolehtia aktiivisesti jäsenhankinnasta.   

Joukkuetoiminnan pelaajamäärien kasvattaminen - tyttöjen pelaajamäärien kasvun potentiaali

Joukkuetoiminnan pelaajamäärien kasvussa näen erityisen mahdollisuuden tyttöjen määrän kasvattamisessa. Tyttöjen pelaajamäärien kasvun edistämiseksi erityishuomiota tarvitaan harrastamisen aloittavien 6–10-vuotiaiden pelaajien määrän lisäämisessä. Kun 6-vuotiaiden ikäluokasta jalkapalloa alkaa harrastamaan keskimäärin 19 % pojista, 6-vuotiaista tytöistä mukaan lähtee keskimäärin vain 5,5 %. 9-vuotiaista pojista on mukana keskimäärin 27 % ikäluokasta kun taas 9-vuotiaista tytöistä 9 %.

Tilastot kertovat, että tyttöjen osuus kokonaisharrastajamääristä verrattuna poikiin on alle 10-vuotiaissa keskimäärin 22 %. Lisäksi 2010-luvulla alle 18-vuotiaiden poikien pelaajamäärien kasvu on ollut vauhdikkaampaa (25 %) kuin alle 18-vuotiaiden tyttöjen (14 %). Jo näistä syistä voidaan todeta kasvun potentiaalin löytyvän tyttöjen harrastajamäärien kasvussa.

Mutta eikö kasvun potentiaali ole löydettävissä sieltä, missä kasvu on jo nyt ollut vauhdikasta? Ei tietysti voida ajatella, että poikien ja miesten jalkapallon harrastamisessa ei olisi kasvun paikkaa. Mutta kasvu on ollut pojissa 2010-luvulla hyvässä tahdissa, joten yleisesti voidaan ajatella reseptin olevan tällä hetkellä toimiva. Vuoden 2021 miesten EM-lopputurnaus toteutuessaan antaa tähän reseptiin oivan lisämausteen.

Tyttöjen ja naisten harrastajamäärien kasvun puolesta puhuu erityisesti se, että merkittävä kasvuloikka on tapahtunut toistuvasti, kun kasvu on nostettu kärkiteemaksi. Esimerkiksi vuonna 2001–2006 Palloliitto kiinnitti erityishuomiota tyttöjen pelaajamäärien kasvuun (mm. F.U.N. -projekti). Erityishuomio johti huimaan 60 %:n kasvuun pelaajamäärissä. Tämä tarkoitti tuolloin pelaajamäärän kasvamista yli 13 000 pelaajalla (Väisänen 2019).   

Pelaajamäärien kasvattaminen joukkuetoiminnan laatua lisäämällä - Drop outia vastaan

Toinen kulma pelaajamäärien kasvattamiseen joukkuetoiminnassa on pitää hyvä huoli heistä, jotka ovat jo toiminnassa mukana. Tässä tehtävässä on tietysti otettava erityiseen huomioon toiminnan laadun kehittäminen. Samalla on seurattava trendejä ja muuttuvaa toimintaympäristöä. Tarjoammeko harrastusympäristöä, joita lapset, nuoret ja aikuiset kaipaavat? Mikä on futsalin – sisällä ja pienemmillä pelaajamäärillä pelattavan ja vauhdikkaan lajin – rooli seuroissa tulevaisuudessa? Entä laajeneeko laadukkaan toiminnan tarjonta (esim. päätoimisilla valmentajilla) joukkuetoiminnassa, jonka tavoitteena ei ole parhaiden kehittäminen parhaiksi?

Yksinkertaistettuna kyse on ”taistelusta” jalkapallon varhaista lopettamista eli drop outia vastaan. Drop out on ilmiönä jonkin verran tutkittu, mutta siihen tulee kiinnittää huomiota lisää. Varsinkin tulee kiinnittää huomiota sellaisen drop outin kitkemiseksi, joka johtuu harrastamisen laadusta (valmentajien osaaminen, olosuhteet, ilmapiiri…) ja/tai harrastamisen esteeksi muodostuvista tekijöistä (harrastamisen hinta, etäisyys harrastukseen, oikean tasoinen ryhmä…). Kun taas sellaiseen drop outiin ei mielestäni tarvitse kiinnittää huomiota, jossa lopettamisen syynä on se, ettei lapsi löydä jalkapallosta harrastuksena mieleistä liikkumisen ja urheilemisen muotoa. Siis jos syyt eivät liity laatuun tai olosuhteisiin.

Tilastojen mukaan 10-vuotiaana jalkapalloa harrastaneista mukana 13-vuotiaana ovat edelleen 51 % pojista ja 54 % tytöistä. 15-vuotiaana jalkapalloa harrastaa edelleen enää pojista vain 37 % ja tytöistä 40 %. Pelaajamäärien kasvun kannalta ja tietysti jo yhteiskunnallisen liikuttamisenkin näkökulmasta, drop outin ehkäisyssä on paljon tehtävää ja mahdollisuuksia.  

Pelaajamäärien kasvattaminen aikuisten joukkuetoiminnassa - naisten määrä kasvussa

Toinen selkeä kasvun mahdollisuus on aikuisten joukkuetoiminnan kasvattamisessa. Tilastot kertovat, että viimeisen viiden vuoden aikana aikuisten naisten harrastajamäärät ovat kasvaneet upeat 40 % kun puhutaan pelipassillisista (rekisteröityneistä) pelaajista.  Samassa ajassa miesten harrastajamäärät ovat notkahtaneet, kun pelipasseja on 5 % vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Uskon vahvasti, että laadukas aikuisille suunnattu monipuolinen kilpailutarjonta voi kasvattaa merkittävästikin pelaajamääriä.   

Vertailu Ruotsiin - kasvunvaraa on

Vaikka jalkapallossa pelaajamäärien kansainvälinen vertailu on hankalaa johtuen erilaisista pelaajarekisteröintitavoista, yritän rakentaa silti Ruotsi-vertailulla kasvullemme realistisen näkymän. Koska rekisteröityjen pelaajien vertailu mielekkäästi on mahdotonta, tutkitaan molempien maiden jalkapalloa harrastavien kokonaismääriä. Nämä luvut tulevat molemmissa maissa selvitysten avulla ja ne on julkistettu UEFA:n teettämän SROI-mallinnuksen raportissa.

Näiden lukujen perusteella esitän seuraavassa jalkapallon pelaajien osuuden koko väestössä:  

• Ruotsissa jalkapalloa pelaa 11,7 % väestöstä 

• Suomessa jalkapalloa pelaa 9,3 % väestöstä 

• Ruotsissa pojista ja miehistä jalkapalloa pelaa 16,2 % väestöstä 

• Suomessa pojista ja miehistä jalkapalloa pelaa 13,9 % väestöstä 

• Ruotsissa tytöistä ja naisista jalkapalloa pelaa 6,8 % väestöstä  

• Suomessa tytöistä ja naisista jalkapalloa pelaa 4,3 % väestöstä  

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Suomessa päästäisiin samoihin osuuksiin pelaajamäärissä suhteessa väestöön, pelaajamäärät kasvaisivat seuraavasti: 

Kokonaispelaajamäärät (rekisteröityneet ja ei-rekisteröityneet):  

• Kaikki: 510 909 palaajasta —> 642 756 pelaajaan 

Rekisteröityneet pelaajat:  

• Kaikki: 136 227 pelaajasta —> 171 382 pelaajaan 

• Tytöt/naiset 32 431 pelaajasta —> 51 286 pelaajaan 

• Pojat/ miehet 103 684 pelaajasta —> 120 840 pelaajaan 

Näyttääkin siltä, että jalkapallomaana vauhdilla kasvavalla Suomella on kasvunvaraa, kun mittatikkuna pidetään Ruotsia. Samalla Suomi erilaistuu väkimäärältään. Seurat, jotka toimivat kasvukeskuksissa ovat tietysti kasvun näkökulmasta kovin eri tilanteessa kuin seurat, jotka toimivat väkimäärältään kutistuvissa ja ikärakenteeltaan ikääntyvillä alueilla.

Silti oli kyse kasvua tavoittelevista tai olemassaolostaan taistelevista pikkukuntien seuroista, sama sääntö pätee molempiin.

• On pidettävä hyvä huoli heistä, jotka ovat nyt mukana

• On aktiivisesti huolehdittava jäsenhankinnasta.

Tarjoamalla toimintaa, jota nykyiset ja uudet jäsenet seuralta odottavat.

Veli-Matti Rinnetmäki

Kehityspäällikkö

Palloliitto

Lähteet:  

Suomen pelaajamäärät Palloliitto Pelipassidata
Ruotsin pelaajamäärät  
Tyttöjen ja naisten pelaajamäärät 2001-2006: Väisänen, Anni 2019. Vertaileva tutkimus naisten jalkapallon kehityksestä ja nykytilasta Suomessa ja Ruotsissa.