Vielä kerran Helmarit - "Olemme tulleet tänne tekemään Suomen ylpeäksi"

Helmarit kohtaa launtaina jalkapallon kestomenestyjä Saksan EM-kisojen päätösottelussaan Stadium MK:lla Milton Keynesissä.

Helmarit WEURO2022 EspanjaKuva: Ⓒ Riku Laukkanen /Riku Laukkanen

15.7.2022 klo 23:49

Helmareiden EM-kisaunelma on osoittautunut kivikkoiseksi. Avausottelussa Suomi kärsi 1-4-tappion Espanjalle, ja Suomen toinen kamppailu Tanskaa vastaan päättyi loppuhetkien kirvelevään 0-1-tappioon. Suomen jatkohaaveet on haudattu, ja Saksa puolestaan on varmistanut paikkansa EM-kisojen puolivälierissä, joten varsinaista kilpailullista panosta päätösottelussa ei ole.

- Vahinko, ettei jäljellä ole enää kamppailua jatkopaikasta, vaan kuoleman lohko oli meille lopulta nimensä veroinen. Olimme asettaneet turnauksen tavoitteeksi edetä jatkoon ja on pettymys, että emme pelaa enää pääsystä sinne, päävalmentaja Anna Signeul sanoi ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Suomen ja Saksan väliseen kohtaamiseen on myyty ennakkoon yli 21 000 lippua.

- Haluamme silti päättää tämän turnauksen johonkin suureen. Pelaamme Saksaa vastaan ison yleisön edessä ja paikalla on paljon suomalaisia kannattajia. Haluamme näyttää ylpeydellä suomalaista naisten jalkapalloa maailmalle. Huolimatta tuloksista, olemme saaneet paljon uusia faneja joukkueelle ja naisten pelaamalle jalkapallolle Suomessa.

- Olemme tulleet tänne tekemään Suomen ylpeäksi. Kentällä annamme kaikkemme ja juhlimme tätä upeaa maajoukkuetta ja suomalaista jalkapalloa, Signeul lupasi.

"Ainutlaatuisia hetkiä"

Suomen ja Saksan voimasuhteet ovat selvät. Suomi on onnistunut kaatamaan Saksan historiassa ainoastaan kerran, ja silloin kyseessä oli Länsi-Saksa ja vuosi 1985. Tällä hetkellä Saksa pitää FIFA:n maailmantilastossa sijaa viisi. Myös Saksan joukkue on kärsinyt koronatartunnoista EM-turnauksessa, mutta poissaolojen ei varsinaisesti voi sanoa heikentävän joukkuetta.

Suomen keskikentällä läpi turnauksen uurastaneelle Emmi Alaselle haasteen suuruus on kirkas.

- Saksa on ollut vakuuttava, voittamaton kisoissa tähän mennessä. Ottelu on meille kova haaste, ja vastassa on fyysisesti voimakkaita pelaajia. Saksa on ollut luja erikoistilanteissa. Mutta me olemme valmiita ottamaan tämän kovan tilanteen vastaan.

- Tällaiset ottelut ovat ainutlaatuisia hetkiä pelata ison yleisön edessä maailmanluokan vastustajia vastaan. Me aiomme nauttia, vaikka siitä tulee samalla valtavan rankkaa, Alanen sanoi.

Tilaston mukaan Alanen on koko kisojen tähän mennessä eniten kilometrejä juossut pelaaja. Kahdessa ottelussa Alanen on edennyt 24,2 kilometriä. Tuntuuko se kehossa?

- Tuntuu hyvältä, Alanen vastasi empimättä.

Suomen joukkueen lähtökohtia otteluun varjostavat terveyshuolet. Varmuudella lauantaina kokoonpanosta ovat ulkona koronatartunnan vuoksi ainakin Anna Westerlund ja Tinja-Riikka Korpela. Tuija Hyyrysen tilanne oli vielä ottelua edeltävänä iltana auki.

- Hyyrynen on mahdollista nähdä kokoonpanossa, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Sanni Franssilla on ollut huonovointisuutta, mutta koronatesti on toistaiseksi ollut negatiivinen. Hyvä uutinen on se, että Adelina Engman harjoitteli ottelua edeltävänä päivänä täyden harjoituksen, joukkueen lääkäri Pippa Laukka viestitti Suomen tilanteesta.

Kun Helmareiden pitkäaikainen kapteeni Korpela on poissa kokoonpanosta, Saksaa vastaan Suomen maalilla nähdään varmuudella yksi uusi EM-kisadebyytti. Myös kapteeninnauhaa EM-turnauksessa kantaa uusi nimi.

Suomen ja Saksan välinen EM-lohkovaiheen päätöskamppailu käynnistyy Stadium MK:lla launtaina Suomen aikaa kello 22.00. Yle näyttää kaikki EM-ottelut suorina kanavillaan.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit