Kilpailutoiminta

URA-säätiön huippu-urheilijoiden opiskeluapurahat haettavissa syyskuun loppuun asti

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö URA:n apurahat lukuvuodelle 2022–23 ovat haettavissa syyskuun ajan.

Akatemiat voivat halutessaan sopia harjoitusotteluita omien aikataulujensa mukaan.

Akatemiat voivat halutessaan sopia harjoitusotteluita omien aikataulujensa mukaan.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

2.9.2022 klo. 12:12

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2022–23 ovat haettavissa syyskuun ajan.

Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.

Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2021 ja maaliskuussa 2022. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi.

Tarkempaa tietoa apurahan hakuun liittyen sekä linkki sähköiseen hakulomakkeeseen löytyy URA-säätiön nettisivulta: http://olympiakomitea.fi/urasaatio

Lisätietoa apurahan myöntämiskriteereistä: Opiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuodelle 2022–23

Information på svenska: Grunder för beviljande av studiestipendium för läsåret 2022–2023

Artikkelit pelaajalle
Pelaaminen

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit