U19-tytöt nimetty EM-karsintaturnaukseen

Suomi pelaa karsintojen kaikki ottelunsa Vantaan Myyrmäessä. Israelin ottelut pelataan tyhjille katsomoille – karsintojen muihin otteluihin on vapaa pääsy. Turnauksen otteluohjelma löytyy jutun lopusta.

Emilia Dannbäck nähtiin Suomen maalilla syyskuun Sveitsi-voitossa.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

10.11.2023 klo 13:58

U19-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa EM-karsintaurakkansa viimein marraskuun lopussa. Kotikarsinnat piti pelata alun perin lokakuussa, mutta turnaus siirtyi muutamalla viikolla Israelin tilanteen takia. Suomen ja Israelin lisäksi A4-lohkossa pelaavat Norja sekä Saksa – lohkon kolme parasta maata etenee EM-jatkokarsintoihin.

Päävalmentaja Arttu Pitkäkangas kertoo, että Pikkuhelmareiden terveystilanne on erinomainen. Joukkue leireili lokakuun lopussa täsmälleen samalla ryhmällä, ja kaikki pelaajat ovat pysyneet kunnossa. Pelaajien seurajoukkueiden kanssa on pidetty huolta siitä, että pelaajat pystyvät pitämään hyvän harjoitustuntuman yllä, vaikka kausi 2023 on päättynyt.

– Olimme seuroihin yhteydessä välittömästi, kun UEFA tiedotti karsintojen siirtymisestä. Yhteistyömme on toiminut koko ajan todella hyvin – näen, että se on iso vahvuus Suomessa. Siitä iso kiitos seuroille. Jokainen pelaajamme sai pidettyä lokakuun leirimme jälkeen lyhyen loman, ja kaikki heistä ehtivät harjoitella 2–3 viikkoa ennen kokoontumistamme, Pitkäkangas avaa.

Pikkuhelmarit kokoontuu yhteen sunnuntaina 26. marraskuuta, joten joukkueella on mukavasti aikaa valmistautua seuraavan keskiviikon avausotteluun. Avausvastustaja Norja tarjoaa Suomelle välittömästi kovan mittarin.

– Meille ei tule matkustuspäivää, joten pystymme harjoittelemaan ensi kerran jo sunnuntaina. Meillä on alla hyvä leiri, josta saimme kaiken hyödyn irti – olen varma, että olemme valmiita heti Norjaa vastaan. Mietimme tällä hetkellä vain karsinta-avaustamme. Toivomme, että saamme yleisöltä mahdollisimman ison tuen.

Karsintojen siirtyminen on aiheuttanut haasteita paitsi Suomen joukkueelle myös turnausjärjestäjälle. Pitkäkangas antaa tunnustusta ihmisille, jotka ovat tehneet töitä karsintojen mahdollistamiseksi.

– Haluan kiittää erityisesti Ulla Ruuskasta, joka vastaa tapahtumasta. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut paljon käänteitä ja vastoinkäymisiä – Ulla on tehnyt valtavan työmäärän ja hoitanut kaiken erittäin hyvin. On mahtavaa, että karsinnat päästään vihdoin pelaamaan.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Siiri Forsström (mv), HJK (Valtti)
Emilia Dannbäck (mv), Puskas Akademi (EPS, NuPS)
Helmi Perkaus, Ilves (MuSa, Nice Futis)
Aura Nyholm, FC Honka (HPS, HJK, VJS)
Anelma Lahikainen, HJK (SAPA)
Helmi Raijas, HJK (HFA, Valtti, FC Viikingit)
Matilda Sarlin, Ilves
Niitty Hahl, KuPS (Pallokissat, Porrassalmen Urheilijat -62)
Cecilia Ek, PK-35 Vantaa (HFA, JyPK)
Nelli Kalske, HJK (EPS)
Eevi Paakkari, JyPK (nimetty Hilla Romppanen, PK-35 Vantaa (PKKU, KP-75, ToTe, HIFK) tilalle 22.11.)
Elli Mäkipelkola, Ilves (SeMi, FC Sport-j)
Milja Kiviranta, HJK (FC KTP, Jäntevä)
Sofia Jahnukainen, HPS (PKKU, TuPS)
Lotta Kalske, HJK (EPS)
Jutta Angeria, HPS (ONS, OLS)
Ilona Walta, PK-35 Vantaa (lainalla HJK:sta, PPS)
Amelia Luotonen, MuSa
Elli Seiro, FC Honka (EPS)
Lilli Halttunen, HJK (LePa, FC Espoo)

Turnauksen otteluohjelma:

Keskiviikko 29.11.
Klo 13:00 Norja – Suomi, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa)
Klo 18:00 Saksa – Israel, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa) *

Lauantai 2.12.
Klo 13:00 Suomi – Israel, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa) *
Klo 18:00 Saksa – Norja, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa)

Tiistai 5.12.
Klo 13:00 Suomi – Saksa, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa)
Klo 13:00 Israel – Norja, Mustapekka Areena (Helsinki) *

* Israelin ottelut pelataan tyhjille katsomoille. Muihin otteluihin on vapaa pääsy.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit