U19-pojat nimetty Wales-tuplamaaotteluun

Syyskuun maaottelut näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla. Jari Litmanen Areenan katsomoon on vapaa pääsy.

Aaro Soiniemi oli mukana voittamassa kesäkuun Baltic Cupia. Nyt vastaan asettuu Wales.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

23.8.2023 klo 15:55

U19-pojat (2005 ja myöhemmin syntyneet) isännöi Walesiä tuplamaaottelussa syyskuussa. Minihuuhkajat ja Wales kohtaavat Eerikkilässä 8. ja 11. syyskuuta – maaottelut ovat Suomelle viimeiset ennen lokakuun EM-karsintoja. Minihuuhkajat arvottiin samaan karsintalohkoon Romanian, San Marinon sekä Tshekin kanssa. Lohkon kaksi parasta joukkuetta sekä karsintojen paras lohkokolmonen etenevät EM-jatkokarsintoihin.

Suomi on osallistunut kuluneen vuoden aikana kahteen turnaukseen. Edelliset maaottelunsa Minihuuhkajat pelasi kesäkuun puolivälissä – Eerikkilän Baltic Cup päättyi suomalaisjuhliin, kun Peter Lundbergin miehistö voitti kaksi ensimmäistä otteluaan ja raapi viimeisestä pelistään tasatuloksen.

– Tuloksellisesti turnaus meni hyvin. Olin melko tyytyväinen maalimääräämme (seitsemän maalia kolmessa pelissä) sekä siihen, kuinka ylipäätään toimimme viimeisellä kolmanneksella. Pelimme taso heittelehti turnauksen aikana liikaa, ja siinä jäi parannettavaa. Boksipuolustaminen on niin ikään yksi kehityskohteistamme, Lundberg sanoo.

Muutama pelaaja joutui jäämään loukkaantumisten tai sairastelun takia sivuun Baltic Cupista, mutta nyt joukkueen terveystilanne on erittäin hyvä.

– Täytyy koputtaa puuta, mutta tilanne näyttää mainiolta – toivottavasti se ei muutu tulevien viikkojen mittaan. On hienoa saada muutamia pelaajia takaisin sairastuvalta. Monet pelaajat ovat esiintyneet kesän aikana hyvin omissa seurajoukkueissaan sekä kotimaan että ulkomaan sarjoissa. Se antaa meille hyvät lähtökohdat.

Myös Wales pelasi edelliset maaottelunsa kesäkuussa. Ruotsi-tuplamaaottelun ensimmäinen osa päättyi Walesin 0–1-tappioon, ja jälkimmäisessä kohtaamisessa maalit tasattiin lukemin 2–2.

– Wales pelasi Ruotsin kanssa erittäin tasaiset ottelut. Meillä on hyvä keskusteluyhteys Ruotsin kanssa, ja olemme käyneet läpi sitä, millainen joukkue Wales on. On hienoa päästä pelaamaan kaksi maaottelua, jotka valmistavat meitä erinomaisesti karsintoihin, Lundberg toteaa.

– Haluan, että pelimme kehittyy kesäkuun turnauksesta. Keskitymme syyskuussa erityisesti boksipelaamiseen – nämä ovat viimeiset maaottelumme ennen EM-karsintaturnausta, ja siellä meidän täytyy onnistua sekä omassa että vastustajan boksissa.

Suomen ottelut:
Pe 8.9. 18:00 Suomi – Wales, Jari Litmanen Areena (Eerikkilä)
Ma 11.9. 14:00 Suomi – Wales, Jari Litmanen Areena (Eerikkilä)

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Jaaso Jantunen (mv), SC Freiburg (HJK)
Aleksi Piispa (mv), PKKU (KäPa, FC Honka, Espoon Tikka)
Dario Naamo, FC Honka (KäPa, TiPS)
Valentin Purosalo, FC Inter (TuNL) (nimetty Aaro Soiniemi, KäPa (NJS) tilalle 3.9.)
Lucas von Hellens, CS Maritimo
Oskari Väistö, SJK
Daniel Armstrong, Atalanta BC (Ilves)
Joona Kuismala, MP (MyPa)
Akseli Puukko, FC Lahti (FC Reipas)
Danila Bulgakov, AC Oulu (TP-47)
Aaro Toivonen, HJK (FC Espoo, Kasiysi)
Lauri Laine, FC Honka
Matias Ritari, HJK (PPJ)
Joonas Kekarainen, KäPa (VJS)
Dren Terrnava, Parma (TPS, TuNL)
Otto Hannula, HJK (VJS)
Vincent Ulundu, FC Honka (KäPa, HJK)
Otto Ruoppi, MP (KuPS) (nimetty Marlo Hyvönen, FC Honka (KäPa, KelA, TuPS) tilalle 4.9.)
Onni Hänninen, FC Lahti  
David Ezeh, HJK (HPS)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit