U18-pojat nousi tasatulokseen Kroatian vieraana

Daniel Riihilahti ja Samuel Pasanen tekivät maalin mieheen 2–2-tasapelissä.

Suomen avaus Kroatiaa vastaan.

24.3.2024 klo 16:39

U18-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) päätti Kroatian turnauksen 2–2-tulokseen isäntämaata vastaan. Minihuuhkajat kaatoi avauspelissään Sveitsin lukemin 3–0 – vuoden ensimmäisten maaotteluiden saldo oli täten voitto ja tasapeli. Kummankin ottelun tallenne löytyy Palloliiton YouTube-kanavalta.

Suomi siirtyi johtoon puolen tunnin kohdalla, kun Daniel Riihilahti osui Julius Körkön kulmapotkusta. Kroatian Vlašić Frano tasoitti aivan avausjakson lopussa, ja tauolle mentiin 1–1-lukemissa. Filip Živković vei kotijoukkueen johtoon reilun tunnin kohdalla, ja johto piti aina 86. minuutille asti – Suomen upeasta tasoitusmaalista vastasi Samuel Pasanen.

– Aloitimme pelin todella hyvin, ja ensimmäinen vartti oli meiltä todella vahva. Sen jälkeen avausjakso oli aika tasainen. Olen erittäin iloinen siitä, että teimme maalin erikoistilanteesta – se on ollut yksi kehityskohteistamme. Valitettavasti päästimme maalin puoliajan loppuhetkillä, emmekä päässeet tauolle johdossa, päävalmentaja Peter Lundberg avasi.

– Myös toinen puoliaika oli tasainen. Kroatian johtomaali oli kannaltamme hieman epäonnekas. Vaihtopelaajamme toivat peliin paljon hyvää, ja loppua kohden olimme mielestäni vahvempi joukkue. Tasoitusmaalimme oli aivan fantastinen – pojat todella ansaitsivat sen. Haimme vielä voittomaalia, mutta tasapeli oli varsin oikeutettu tulos, Lundberg jatkoi.

– Meillä oli avauksessa 11 uutta pelaajaa, joista Tomas von Hellens ja Eetu Saarela debytoivat maajoukkueessa. Olen todella vaikuttunut siitä, kuinka jokainen pelaaja esiintyi tänään. Pojat osoittivat Huuhkajasydäntä – kaikki olivat erittäin sitoutuneita pelisuunnitelmaamme ja tekivät paljon töitä.

Minihuuhkajat pelaa seuraavat maaottelunsa kesäkuussa, kun joukkue osallistuu Portugalin turnaukseen. Turnauksesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä.

– Otimme tällä viikolla isoja askelia, ja tästä on hyvä jatkaa kohti kesää. Emme tapaa pelaajien kanssa hetkeen – toivottavasti he kaikki pysyvät kunnossa ja saavat mukavasti vastuuta seurajoukkueissaan. Myös 2007 syntyneet taistelevat paikoista tässä joukkueessa, mutta he pelaavat toivon mukaan EM-lopputurnauksessa, kun me matkaamme Portugaliin. Pelaajavalinnoista tulee joka tapauksessa positiivisella tavalla haastavia.

Ottelun tilastot löytyvät Palloliiton Tulospalvelusta.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit