U17-tyttöjen avoimen PM-turnauksen otteluohjelma julkaistu

Otteluohjelma löytyy uutisen lopusta. Suomen kaikki ottelut näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla – turnauksen lipunmyynnistä tiedotetaan myöhemmin.

Pikkuhelmareiden edellinen maaottelu päättyi komeaan 4-0-voittoon Ruotsista. Heinäkuussa ikäluokka siirtyy U17-vaiheeseen.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

14.3.2024 klo 13:50

U17-tyttöjen (2008 ja myöhemmin syntyneet) avoin PM-turnaus pelataan Suomessa heinäkuun alussa. Pikkuhelmarit kohtaa avausottelussaan Tshekin – turnauksessa nähdään myös Englanti, Islanti, Ruotsi, Norja, Tanska sekä Hollanti.

Turnaus järjestetään yhteistyössä Hyvinkään Palloseuran, Hämeenlinnan Jalkapalloseuran ja Nurmijärven Jalkapalloseuran kanssa. Otteluita pelataan kolmella eri paikkakunnalla, ja turnaus huipentuu Hämeenlinnan Kaurialassa pelattavaan loppuotteluun.

U17-päävalmentaja Akan Okomoh iloitsee siitä, että Pikkuhelmarit pääsee pelaamaan kovatasoisia maaotteluita kotimaan kamaralla. Valmennuksen keskittyminen on toistaiseksi toukokuun UEFA Development -turnauksessa – vuoden päätavoite on syksyn EM-karsintaturnauksessa.

– On hienoa, että saamme tälle kesälle kotiturnauksen. Pelit Suomessa tuovat meille varmasti kilpailuetua, ja on aina kunnia päästä pelaamaan suomalaisyleisön eteen. Meillä on hyviä muistoja viime kesän reissusta Ruotsiin – PM-turnaus oli meille todella tärkeä osa valmistautumista karsintoihin. On upea juttu, että turnaukseen osallistuu kovien pohjoismaiden lisäksi kolme erittäin laadukasta ja erilaista joukkuetta, Okomoh sanoo.

– Tämä ikäluokka pääsee pelaamaan heinäkuussa ensimmäiset turnausottelunsa kyseisellä formaatilla. Maaotteluissa on aina panosta, mutta tämän turnauksen pelitapa edellyttää sitä, että saamme hyvän tuloksen heti ensimmäisestä pelistä – haluamme pelata turnauksen voitosta. Tapahtumatiimimme yhdessä järjestävien seurojen kanssa tekee kovasti töitä, että tapahtuman puitteet ovat kunnossa. Meidän tehtävämme on tarjota kotiyleisölle laadukasta futista, Okomoh jatkaa.

– Saamme järjestettyä tapahtumaan myös koulutusta muun muassa talenttivalmentajille. Toivon, että saamme fanien ja vanhempien lisäksi monta seuravalmentajaa paikalle katsomaan kansainvälisiä matseja aitiopaikalta.

Turnauksen otteluohjelma:

Ma 1.7.
Ottelu A: Englanti – Islanti klo 13.00 (Klaukkalan Urheilualue, Nurmijärvi)
Ottelu B: Suomi – Tshekki klo 13.00 (Kauriala, Hämeenlinna)
Ottelu C: Ruotsi – Norja klo 18.30 (Klaukkalan Urheilualue, Nurmijärvi)
Ottelu D: Tanska – Hollanti klo 18.30 (Kauriala, Hämeenlinna)

To 4.7.
Ottelu E: Voittaja A – Voittaja D klo 13.00 (Kankuri, Hyvinkää)
Ottelu F: Voittaja B – Voittaja C klo 13.00 (Hyvinkään Urheilupuisto)
Ottelu G: Häviäjä A – Häviäjä D klo 18.30 (Kankuri, Hyvinkää)
Ottelu H: Häviäjä B – Häviäjä C klo 18.30 (Hyvinkään Urheilupuisto)

Su 7.7.
Sijat 7–8: Häviäjä G – Häviäjä H klo 11.00 (Klaukkalan Urheilualue, Nurmijärvi)
Sijat 5–6: Voittaja G – Voittaja H klo 11.00 (Kauriala, Hämeenlinna)
Pronssiottelu: Häviäjä E – Häviäjä F klo 16.00 (Klaukkalan Urheilualue, Nurmijärvi)
Finaali: Voittaja E – Voittaja F klo 16.00 (Kauriala, Hämeenlinna)

Suomen kaikki ottelut näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit