U17-pojille voitokas EM-jatkokarsintakenraali

Alberto Velasquez teki komean hattutempun Suomen kaataessa Islannin lukemin 4–1. Minihuuhkajat aloittaa karsintaurakkansa 20. maaliskuuta.

Suomen avaus Islantia vastaan.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

1.3.2024 klo 14:56

U17-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) palasi voittokantaan tänään perjantaina, kun Suomi voitti Islannin maalein 4–1. Vantaalla pelatun ottelun tallenne löytyy Palloliiton YouTube-kanavalta. Pelin tilastot löydät Palloliiton Tulospalvelusta.

Koko avauskokoonpanonsa vaihtanut Suomi oli enemmän pallossa ensimmäisten minuuttien ajan. Islanti päästi kotijoukkueen melko vapaasti puoleen kenttään, mutta omalla kenttäpuoliskoaan joukkue puolusti hyvin tiiviisti. Minihuuhkajat eteni muutaman kerran hyökkäyskolmannekselle ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana – viimeiset ratkaisut jättivät kuitenkin parantamisen varaa.

Ottelun ensimmäinen tekopaikka nähtiin 12. minuutilla, kun Alberto Velasquez murtautui boksiin vasemmalta laidalta. Hyökkääjä ajautui hieman pieneen kulmaan, ja viimeistely meni ohi takatolpan. Suomella oli pitkään erinomainen ote pelistä, eikä Islanti päässyt juuri ollenkaan kiinni pallonhallintaan.

Minihuuhkajat avasi maalihanat upeasti rakennetulla osumalla ensimmäisen jakson puolivälissä. Velasquez sai mainion syötön Bruno Katzilta, eikä kärkimies erehtynyt huippupaikasta. Islanti piristyi takaiskun jälkeen, ja Freysteinn Ingi Gudnason pääsi 27. minuutilla huippupaikkaan – Jere Karin oikea-aikainen liukutaklaus kuitenkin pelasti Suomen. Tilannetta seurasi kulmapotku, jonka jälkitilanteesta islantilaispelaaja tykitti hieman yli.

Bouajila murtautui vastustajan boksiin muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta islantilaispuolustus onnistui blokkaamaan laiturin yrityksen. Avausjakson viimeinen vartti oli hieman rikkonainen, eikä kummassakaan päässä nähty todellisia maalipaikkoja, kunnes Kalle Huhta hankki Suomelle rangaistuspotkun.

Velasquez ei erehtynyt 11 metristä, ja hyökkääjä tuplasi Suomen johdon päivän toisella osumallaan aivan puoliajan lopussa. Minihuuhkajat ei kuitenkaan päässyt tauolle kahden maalin johdossa – Gils Gíslason karkasi lisäajalla läpiajoon ja toi Islannin maalin päähän.

Islanti sai toisen jakson alkajaisiksi pari erikoistilannetta, joista Suomi selvisi kunnialla. Vierasjoukkue oli muutenkin alussa niskan päällä, ja Árni Veigar Árnason laukoi 50. minuutilla vain aavistuksen ohi takatolpan. Minihuuhkajat onnistui toisen jakson ensimmäisestä paikastaan, kun Velasquez täydensi hattutemppunsa vajaan tunnin kohdalla. Jóhann Mikael Ingólfsson torjui Djoully Nzokon terävän laukauksen, mutta Velasquez tuikkasi paluupallon sisään.

Useita vaihtoja tehneelle Suomelle avautui toisen jakson mittaan hyviä tilaisuuksia vastaiskuihin. Toivo Mero petasi 68. minuutilla mainion paikan Oskari Multalalle – kymppipaidan laukaus leijui kuitenkin selvästi yli maalin. Minihuuhkajien neljäs osuma syntyi lopulta 73. minuutilla, kun Nzoko teki upean esityön ja Matias Siltanen sijoitti 4–1-maalin.

Pirteästi kentälle tullut Mero oli todella lähellä lisätä Suomen johtoa 78. minuutilla, mutta islantilaispuolustaja sai siivottua pallon maaliviivalta. Islannin lupaava kiri oli lopahtanut Minihuuhkajien kolmanteen maaliin, ja Suomella oli pitkään miltei täysi kontrolli kenttätapahtumista.

Islannin maalille vaihdettu Jón Sölvi Símonarson otti 82. minuutilla upean torjunnan, kun Arttu Tulehmo sai jalkansa vapaaksi ja sijoitti kohti alakulmaa. Islanti piristyi hieman loppua kohden – todellista painetta Suomen boksiin ei kuitenkaan syntynyt. Loppuhetkien paras paikka tuli Taavi Koukkumäelle, joka kuitenkin läpiajosta ohi maalin. Eino Ehnrooth torjui vielä lisäajalla Árnasonin yrityksen, ja kotijoukkue pääsi juhlimaan 4–1-voittoa.

– Hallitsimme avausjaksoa, mutta emme olleet niin vaarallisia kuin olisin toivonut. Islanti sai avausjaksolla vain yhden paikanpuolikkaan, ja annoimme heille maalin – se tuli mahdollisimman huonoon aikaan juuri ennen taukoa. Olemme käyneet lukuisia kertoja läpi, kuinka tuollaiset tilanteet täytyy pelata, mutta teimme kaiken väärin. Meidän täytyy ymmärtää, ettei tuollaisia lahjoja voi antaa, päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

– Meillä oli hakemista toisen jakson alussa, mutta saimme hiljalleen hyvän otteen pelistä. Loimme hienoja hyökkäyksiä ja teimme toisella puoliajalla pari komeaa lisämaalia. Kokonaisuudessaan neljä maalia Islantia vastaan on asia, johon voi olla tyytyväinen. Voitto alla on hyvä jatkaa karsintoihin, vaikka toivoimmekin ehjempää 90-minuuttista.

Suomi pelaa seuraavan ottelunsa jo 20. maaliskuuta, kun Minihuuhkajat aloittaa EM-jatkokarsintaurakkansa Belgiaa vastaan. Suomi isännöi karsintaturnausta, jossa joukkue kohtaa Belgian lisäksi Italian sekä Hollannin – lohkovoittajat (8) sekä seitsemän parasta lohkokakkosta etenevät Kyproksella järjestettävään EM-lopputurnaukseen.

– Saimme tuplamaaottelussa terveitä muistutuksia siitä, että viilattavia asioita riittää. Teimme kuuden päivän aikana paljon töitä ja jätimme varastoon juttuja, joita emme halunneet näyttää tuleville vastustajillemme. Valinnoista karsintoihin ei tule todellakaan helppoja – täytyy toivoa, että terveystilanteemme on hyvä vielä parin viikon päästä, Lehtola sanoi.

– Meille on muodostunut vuoden aikana vahva oma paketti, johon luotamme. Ydinrunkomme tietää aika tarkkaan, mihin pystymme – ja mitä huippumaita vastaan pärjääminen vaatii. Minulla on iso luotto siihen, että pystymme haastamaan Euroopan kärkimaat aidosti. Olemme tähdänneet koko tämän matkan ajan näihin karsintoihin, ja haluamme onnistua kotiyleisön edessä.

EM-jatkokarsintojen otteluohjelma:

20.3. klo 13.00 Hollanti – Italia, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa)
20.3. klo 18.30 Suomi – Belgia, Myyrmäen jalkapallostadion

23.3. klo 13.00 Belgia – Italia, Myyrmäen jalkapallostadion
23.3. klo 18.30 Hollanti – Suomi, Myyrmäen jalkapallostadion

26.3. klo 13.00 Italia – Suomi, Myyrmäen jalkapallostadion
26.3. klo 13.00 Belgia – Hollanti, Mustapekka Areena (Helsinki)

Suomen kaikki ottelut näkyvät suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla. Joukkueliput ovat myynnissä!

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit