U17-pojat nimetty PM-turnaukseen

Suomen ottelut PM-turnauksessa pyritään näyttämään Palloliiton Youtube-kanavalla.

Kaius Simojoki taistelemassa pallosta ottelussa Slovakia-Suomi toukokuussa 2022.Kuva: Ⓒ MN Press photo /Nebojsa Parausic

20.7.2022 klo 15:52

U17-poikien EM-karsintoihin valmistautuva Minihuuhkajat (2006 ja myöhemmin syntyneet) osallistuu Norjan isännöimään Pohjoismaiden avoimeen mestaruusturnaukseen elokuussa. 

Joukkueeseen on nimetty 16 pelaajaa, joista yhdeksän oli mukana kesä-heinäkuun Baltic Cupissa. Neljä paikkaa jätettiin toistaiseksi tyhjiksi. Suomen päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertoo, että tähän ratkaisuun päädyttiin, koska muutamalla mahdollisesti mukaan tulevalla pelaajalla on ollut lieviä vammoja. 

- Todennäköisesti ensi viikon alussa katsotaan, onko heistä lähtijöiksi PM-turnaukseen vai ei. Sen jälkeen joukkuetta täydennetään viimeisillä neljällä pelaajalla. Otettiin siis tavallaan aikalisä palapelin rakentamiseen.

Päävalmentaja näkee positiivisena, että 2006 syntyneiden ikäluokalla on ollut maajoukkuetapahtumia nyt tasaisin väliajoin. Serbian UEFA Development -turnaus pelattiin toukokuun alussa ja Baltic Cup kesä-heinäkuun vaihteessa. Heti perään Eerikkilässä järjestettiin UEFA A -malliryhmäleiri, jossa mukana oli viitisenkymmentä pelaajaa ikäluokasta 2006. 

- Etukäteen toivoin näkeväni malliryhmäleirillä kiinnostavia pelaajia, jotka voisivat kilpailla paikasta PM-turnauksen joukkueessa. TPS:n Onni Helén pelasi malliryhmäleirillä hyökkääjänä ja ansaitsi paikan joukkueessa. Helén oli ollut ikäluokan mukana viime vuoden puolella, mutta omana aikanani hän tulee mukaan ensimmäistä kertaa, Lehtola kertoo.

Malliryhmäleiriltä PM-turnaukseen nousi myös kaksi debytanttia, Yhdysvalloissa pelaava oikea puolustaja Gabriel Oksanen ja Kreikassa pelaava Noah Levis. Oksasella on suomalainen isä ja Leviksellä suomalainen äiti. 

- Vuosi sitten he olivat mukana vastaavalla malliryhmäleirillä. Kumpikaan ei ole ollut ihan tutkan keskiössä, mutta aina välillä kuulosteltu, vaihdettu sähköposteja, saatu videoita. Oli hyvä saada heidät kesän malliryhmäleirille, siellä oli helppo seurata heitä viiden päivän ajan, Lehtola kertoo. 

Nordsjællandin Juho Lähteenmäki ja HJK:n David Ezeh eivät olleet mukana Baltic Cupissa, mutta palaavat joukkueeseen Norjan turnaukseen. 

- He olivat maaliskuussa mukana 2005-ikäluokan jatkokarsinnassa ja toukokuussa Serbiassa. Sovimme jo silloin, että he saavat keskittyä kesän omiin seurajuttuihin ja tulevat sitten takaisin Norjan turnaukseen, Lehtola kertoo. 

Minihuuhkajat lentää Norjaan tiistaina 2.8. Avausottelussaan Suomi kohtaa Norjan torstaina 4.8. Lehtola ei ole vielä ehtinyt perehtyä Norjan pelaamiseen tarkemmin, mutta odottaa kyllä vahvaa vastustajaa. 

- Ymmärtääkseni siellä on hyvä ikäryhmä kasassa. Norjan tulokset ovat olleet hyviä, eivätkä he ole hävinneet pelejä tänä vuonna oikeastaan ollenkaan. Odotan erittäin tiukkaa avausvastustajaa, Lehtola sanoo. 

Norja-pelin jälkeen vastus ei helpotu, sillä seuraavat kaksi vastustajaa ovat Tanska ja Englanti.

- PM-turnaus on meille erittäin kova haaste, mutta mahtava mahdollisuus selvittää, missä me menemme suhteessa näihin maihin, Lehtola näkee.

Päivitys 27.7. Joukkuetta täydennetty Niko Nurmella, Oskari Raiskilla, Vilho Huovilalla ja Macar Ajoungilla.

Ottelut paikallista aikaa (Suomen aikaa)
Torstai 4.8. klo 18.00 (19.00): Norja – Suomi, Drøbak
Lauantai 6.8. klo 13.00 (14.00): Tanska – Suomi, Drøbak
Keskiviikko 10.8. klo 12.00 (13.00): Suomi – Englanti, Fredrikstad

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa)
Johannes Viitala, Ilves (mv)
Jussi Tanska, FC Honka (EsPa) (mv)
Akseli Puukko, FC Lahti (FC Reipas)
Gabriel Oksanen, Real Salt Lake
Emil Leveälahti, HJK (LePa)
Kaius Simojoki, KäPa (HJK, PPJ)
Juho Lähteenmäki, FC Nordsjælland (Ilves)
Samuel Pasanen, FC Lahti (FC Kuusysi, FC Reipas)
Iiro Mendolin, FC Inter (KaaPo, KaaNa)
Viljami Jokiranta, FC Lahti (PEPO, Veiterä)
Noah Levis, Olympiakos
Elmer Vauhkonen, HJK (KuPS, PK-37)
David Ezeh, HJK (Gnistan, HPS)
Emil Ingman, HJK (IF Sibbo-Vargarna)
Otto Ruoppi, KuPS
Onni Helén, TPS (TuNL)
Niko Nurmi, FC Honka (LPS)
Oskari Raiski, SJK (APV)
Vilho Huovila, FC Lahti (Kajo, Sudet, Kuusysi)
Topi Sistonen, SalPa (FC Halikko, Salon Wilpas) (nimetty Markus Andersson, IFK Mariehamn (FC Åland) ja Macar Ajoung, Tervarit Juniorit (OLS, Oulun Tarmo) tilalle 1.8.)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit