U17-pojat nimetty Islanti-tuplamaaotteluun

Kumpikin maaottelu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla. Sekä Eerikkilän jalkapallohalliin että Myyrmäen jalkapallostadionille on vapaa pääsy.

Suomi kaatoi edellisessä maaottelussaan Portugalin.Kuva: Ⓒ FPF /Diogo Pinto

15.2.2024 klo 13:55

U17-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) pelaa vuoden ensimmäiset kotiottelunsa helmi-maaliskuun vaihteessa, kun joukkue kohtaa Islannin 28.2. ja 1.3. Eerikkilässä ja Vantaan Myyrmäessä pelattavat maaottelut ovat Minihuuhkajille viimeiset ennen maaliskuun EM-jatkokarsintaturnausta – lue lisää kotikarsinnoista täältä.

– Tietenkin toivoin, että pääsisimme kokoontumaan karsintaryhmällä, mutta tälläkään kertaa se ei ollut mahdollista. Monia Italiassa pelaavia pelaajiamme on ollut vaikeaa saada mukaan. Odotamme vielä hetken muutaman sikäläisen seuran päätöstä, ja siksi jätimme muutamia paikkoja auki. Joukkuetta täydennetään 2–4-pelaajalla ensi maanantaihin mennessä, päävalmentaja Erkka V. Lehtola toteaa.

– Maalivahdeista Ukko Happonen olisi päässyt mukaan vain kesken leirin, ja osin siksi sovimme, että hän saa keskittyä Bolognan kanssa seurajoukkuearkeensa. FC Lahden kanssa on puolestaan sovittu, että Osku Maukonen on mukanamme vain ensimmäiseen otteluun asti. Sen jälkeen hän matkaa liigajoukkueen mukana Espanjan-leirille.

Minihuuhkajat pelasi vuoden ensimmäiset maaottelunsa tammikuussa. Suomi ja Portugali päätyivät ensimmäisessä kohtaamisessa 2–2-tasapeliin, ja toisen kamppailun Lehtolan miehistö vei upeasti maalein 1–0. Päävalmentajan mukaan joukkueessa on erinomainen ilmapiiri, kun kenraaliharjoitukset lähestyvät.

– Meillä on nyt kasassa pitkälti sama ryhmä kuin Portugali-otteluissa. Pojat ovat pysyneet ehjänä ja saaneet alle lisää pelejä, mikä on hieno asia. Portugali-pelit tekivät meistä entistä yhtenäisemmän nipun ja nostivat itseluottamustamme – otteluissa oli tosi vaikeita hetkiä, mutta saimme peleistä hienot tulokset. Meillä on mukavasti vaihtoehtoja, kun valitsemme lopullisen karsintaryhmän pian Islanti-maaotteluiden jälkeen.

Suomen ottelut:
Ke 28.2. klo 18.00 Suomi – Islanti, Eerikkilä-halli (Tammela)
Pe 1.3. klo 13.00 Suomi – Islanti, Myyrmäen jalkapallostadion (Vantaa)

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Tuomas Collin (mv), KäPa (NJS)
Eino Ehrnrooth (mv), VPS
Osku Maukonen (mv), FC Lahti (Reipas)
Kalle Huhta, VPS (FC Kiisto)
Ilari Kangasniemi, FC Internazionale Milano (SJK, FC Seinäjoki, Jalkapalloseura Sepsi -78)
Jere Kari, HJK (PPJ)
Taavi Koukkumäki, Borussia Mönchengladbach (FC Honka, GrIFK, EPS, EBK)
Adam Le Goff-Conan, HJK
Toivo Mero, HJK (HPS)
Oskari Multala, PKKU (JäPS)
Djoully Nzoko, FC Inter (TPS)
Otso-Pekka Parkkila, AC Oulu (OLS)
Santeri Romppanen, PKKU (KP-75, ToTe)
Matias Siltanen, KuPS
Tomas Sovelius, Ilves
Arttu Tulehmo, Ilves
Eetu Turkki, Ilves
Alberto Velasquez, FC Honka (HJK)
Leon Vesterbacka, FC Honka (LePa)
Salem Bouajila, HJK *
Bruno Katz, HJK (KäPa) *
Miika Mahlamäki, JJK (KeuPa) *
Axel Sandler, AC Milan (HJK, KäPa, ToTe) *

* nimetty 19.2.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit