U16-tytöt nimetty helmikuun maajoukkueleirille

Pikkuhelmarit leireilee Eerikkilässä 14.–17. helmikuuta. Joukkue pelaa harjoitusottelun torstaina 16. helmikuuta kello 18:30 – peliin on vapaa pääsy.

Lotta Paavilainen oli mukana kaatamassa Ruotsia lokakuussa.Kuva: Ⓒ Tiina Pirilä /SPL

2.2.2023 klo 13:55

U16-tytöt (2007 ja myöhemmin syntyneet) avaa maajoukkuevuotensa vajaan parin viikon päästä. Pikkuhelmarit leireilee helmikuussa ensi kertaa Akan Okomohin alaisuudessa – mukaan nimettiin kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Ryhmässä on jälleen muutama ensikertalainen.

– On hienoa päästä jatkamaan prosessia tämän ikäluokan kanssa. Joukkue on Pekko Söderströmin johdolla vetänyt nousujohteisia tapahtumia, kuten voitokkaan Viron turnauksen. Lokakuussa joukkue nappasi Ruotsi-tuplamaaottelusta voiton ja tasapelin. Ikäluokassa on paljon mielenkiintoisia pelaajia, Okomoh sanoo.

Pikkuhelmareiden edellinen maajoukkueleiri järjestettiin joulukuussa, jolloin pelaajat tekivät fyysiset testit. Tällöin joukkue pelasi sisäisen harjoitusottelun, mutta helmikuun tapahtumassa vastaan asettuu PK-35:n P2009-joukkue.

– Leirin pelaajavahvuus on hieman kapeampi kuin joulukuun tapahtumassa, jossa olin tarkkailemassa pelaajia. Leiriryhmän ulkopuolelle jää luonnollisesti paljon potentiaalisia ehdokkaita, mutta maajoukkuevuoden aikana ehdimme varmasti näkemään ison määrän ikäluokan pelaajia, Okomoh toteaa.

– Teemme tälläkin leirillä fyysiset testit ja jaamme palautteet pelaajille arkeen. Tämän lisäksi harjoittelemme ja pelaamme harjoitusottelun. Leiri valmistaa meitä kohti toukokuun UEFA Development -turnausta – ennen tätä järjestettävä alueturnaus tulee olemaan olennainen tapahtuma tarkkailua ja nuorten maajoukkuetoimintaa ajatellen.

Okomohin johtamassa tiimissä nähdään uudet kasvot, jotka tosin ovat hyvin tutut suomalaisille jalkapalloihmisille – Tuija Hyyrynen on ensi kertaa mukana Pikkuhelmareiden valmennustiimissä. Tyttöjen huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen on innoissaan siitä, että Helmarilegenda saadaan mukaan nuorten maajoukkuetoimintaan.

– Tuijalla on maisterin tutkinto urheilulääketieteestä Umeån yliopistosta, ja hän on myös opiskellut urheilupsykologiaa. Tuijan upea kansainvälinen huippupelaajaura Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa hakee vertaistaan. Suunnitelmana on hyödyntää Tuijan osaamista erityisesti fyysisellä puolella, mutta myös nuorten pelaajien uraohjauksessa. Ne ovat osa-alueita, joihin hän haluaa itse erityisesti panostaa, Miettinen avaa.

– Tyttöjen maajoukkueiden fyysinen valmentaja, erittäin hyvää työtä kaikissa maajoukkueissa työtä tehnyt Ville Rajalainen jatkaa edelleen tehtävässään – tavoite on, että Tuija tulisi toimimaan "Rajiksen" parina. Rakennamme paraikaa Tuijan kokonaisuutta, ja kaikki palaset varmasti loksahtavat kohdilleen lähiviikkoina.

U16-tyttöjen ohjelman vuodelle 2023 löydät täältä.

Joukkue leirille (aiemmat seurat Suomessa):
Ella-Maria Ervasti (mv), FC Honka (HFA, FC Espoo, LePa) (nimetty Viivi Pietilä (mv), FC Honka (FC Espoo, PEP) tilalle 13.2.)
Nisha Oli (mv), FC Honka (HJK, FC Kontu, EBK, LePa, HooGee)
Reeta Pirilä, ONS (Oulun HarrasteFutis, Oulu Blue Cats, Tervarit Juniorit)
Bella Aalto, HJK (HPS, MPS, PuiU)
Noora Karvonen, Valtti (FC Kontu)
Aino Varjoranta, JyPK (Jämsänkosken Ilves) (nimetty Lotta Paavilainen, KPV tilalle 13.2.)
Venla Koota, EPS
Melisa Arifi, EBK
Kristiina Saijets, RoPS (FC Santa Claus) (nimetty Hikaru Viherlaakso, TPS (Turun Weikot, TuNL) tilalle 13.2.)
Elsa Rinta-Kokko, FC Espoo (HFA, LePa)
Aava Salmela, KPV
Anike Wusu, JyPK (nimetty Cecilia Jäntti, FC Peltirumpu (MyPa, Sudet) tilalle 13.2.)
Niiki Juttula, ONS (KajHa, FC Wimma, Suomussalmen Palloseura)
Anni Harmaala, PK-35 (TiPS, KoPSe)
Laura Oksanen, HJK (TiPS)
Aada Mäkelä, HJK
Lilia Osman, HJK (FC Viikingit)
Emilia Ebnezer, Valtti
Helmi Kumpulainen, VJS
Veera Jääskä, FC Honka (JäPS)
Pihla Martin, FC Espoo (LePa)
Ilona Kilpeläinen, ONS (Ajax-Sarkkiranta)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit