Maajoukkueet

U15-pojat taipui tappioon Puolalle

U15-poikien (2007 ja myöhemmin syntyneet) turnaus Puolassa päättyi perjantaina tappioon isäntämaalle maalein 0-3 (0-1).

U15-poikien joukkue Puolan turnauksessa

U15-poikien joukkue Puolan turnauksessa

6.5.2022 klo. 13:45

Puola avasi ottelun vahvasti ja siirtyi myös nopeasti johtoon. Rohkeasti omalta rangaistusalueeltaan asti peliä rakentaneelle Suomelle sattui pieni lipsahdus pelinavaamisessa ja pallo ajautui puolalaishyökkääjälle, joka ei aikaillut, vaan laukoi Puolan johtoon.

Suomi ei häkeltynyt aikaisesta takaiskusta, vaikka Puola edelleen tapahtumia hallitsikin. Jakson edetessä Suomi pääsi vähitellen paremmin peliin mukaan. Isokokoisen puolalaispuolustuksen läpi pääsy ei kuitenkaan ollut helppoa. 

Jakson puolivälin jälkeen Suomella oli pari hyvää paikkaa. Ensi Sulo Ketola pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä, mutta kuti suuntautui päin Puolan maalivahtia. Heti perään Taavi Koukkumäki pelasi itsensä erinomaiseen paikkaan, mutta ei onnistunut viimeistelyssään Puolan topparin ehtiessä maaliviivalla pelastamaan hiukan kevyeksi jääneen laukauksen.

Avausjakson jälkimmäinen puolisko oli kaikkineen tasainen, mutta enempiä osumia ei nähty ja tauolle mentiin isäntien 1-0-johdossa.

- Alku oli vaikea, ensimmäiset 15-20 minuuttia emme oikein olleet pelin sisällä ja siinä sattui se yksi maaliin johtanut lipsahduskin. Sen jälkeen peli alkoi kääntyä ja tasoittua. Ainakin toisesta paikasta olisi meidän pitänyt maalikin tehdä, päävalmentaja Kai Nyyssönen kertasi.

Toisen jakson alkupuolella pelin luonne muuttui Puolan Wojciech Monkan saatua toisen varoituksensa ja Suomen päästyä ylivoimalle. Suomi saikin painopisteen painettua Puolan kenttäpuoliskolle osin vastustajan vetäytymisenkin ansiosta. Tiloja ei kuitenkaan löytynyt ja varsinaisille maalipaikoille Suomi ei päässyt. Puola sen sijaan iski vastaan tehokkaasti ja teki vielä kaksi maalia ja vei ottelun lopulta selkein lukemin.

- Molemmat maalit rajaheiton jälkitilanteesta ja aika helppoja olivat. Ylivoimalla pelaaminen oli toki hyvä oppitunti, mutta emme oikein saaneet takaa-ajoa aikaiseksi. Jotenkin ei ollut tarpeeksi halua tehdä maalia, panna itseään likoon ja mennä ahtaisiin paikkoihin, Nyyssönen harmitteli.

- Puola oli tänään 3-0 parempi ja siitä heille onnittelut.

Nyyssönen korosti heti perään, että turnaus kaikkineen oli erittäin positiivinen kokemus ja antoi paljon niin valmennukselle kuin pelaajillekin.

- Virheitä tulee ja niitä saa tässä vaiheessa tullakin. Nytkin kaikki maalit tulivat sellaisista tilanteista, jotka varmasti jatkossa pystymme estämään. Paljon saatiin hyvää informaatiota kaikkineen ja pelaajille selkeä viesti siitä, että työntekoa kannattaa jatkaa omassa arjessakin. Tämä turnaus antoi varmasti lisää fiilistä jokaiselle.

U15-pojat on pelannut nyt kaikkineen viisi maaottelua ja Puolan turnauksessa ryhmä oli hyvin erinäköinen kuin aiemmissa maaotteluissa.

- Yli 30 pelaajaa on jo päässyt näyttämään maajoukkueessa ja se on hyvä määrä. Nyt mennään kohti seuraavaa tapahtumaa ja itse teen vielä toukokuun aikana kierroksen seuroissa – yhdessä seurojen kanssa tätä kuitenkin tehdään, Nyyssönen muistuttaa.

Turnauksen päätöspäivän toisessa ottelussa Unkari voitti Slovakian 3-1. Näin Puola voitti turnauksen, Suomi sijoittui toiseksi, Unkari kolmanneksi ja Slovakia neljänneksi.

Puola – Suomi 3-0 (1-0)
4. 1-0
61. 2-0
70. 3-0

U15-poikien kokoonpano Puolaa vastaan:
1 Ukko Happonen (mv)
2 Lassi Harju  > 41. 8 Matias Siltanen 
4 Jere Kari (C)
6 David Weiss > 65. 7 Aarne Louramo 
9 Sulo Ketola  > 25. 13 Samu Herronen 
10 Taavi Koukkumäki 
14 Ilkka Koivukoski 
16 Eemil Tanninen > 65. 19 Arttu Tulehmo 
17 Miko Koivuniemi > 41. 21 Santeri Romppanen 
18 Adam Le Goff-Conan 
20 Axel Sandler

Vaihdossa:
12 Osku Maukonen (mv) 
3 Ronal Malik 
5 Antti Pastinen 
15 Olli Turppo 
22 Ilmo Toivonen 

Ei kokoonpanossa:
11 Nuutti Nenonen

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit