Suomen liikuntapääkaupunki Jyväskylä panostaa satoja miljoonia euroja urheiluun

”Jalkapallossa etenkin talviharjoitteluolosuhteet voisivat olla paremmat. Tämän takia käynnistämme jalkapallohallin rakentamisen joko ensi tai sitä seuraavana vuonna”, kertoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

14.4.2022 klo 15:42

Jyväskylä on julistautunut Suomen liikuntapääkaupungiksi. 

– Emme halua väittää, että meillä on parhaat seurat eri lajeissa tai että olemme paras liikuntakaupunki, toppuuttelee Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. 

– Mutta jos meillä jollain sektorilla on kilpailuetua mihin tahansa suomalaiseen tai pohjoismaiseen kaupunkiseutuun, niin se on liikuntaan liittyvä koulutus, tutkimus ja ylipäätään osaaminen.

Totta. Jyväskylässä sijaitsevat esimerkiksi Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö. 

– Täällä on vankka osaamispohja, jonka päälle haluamme rakentaa. Tahdomme, että meidän kaupunkilaiset liikkuisivat enemmän kuin suomalaiset keskimäärin sukupuolesta, sosiaalisesta taustasta, iästä tai asuinalueesta riippumatta.

Uusin urheiluun liittyvä tutkimustieto on nopeasti jyväskyläläisten seurojen hyödynnettävissä. Jyväskylässä on nuorille akatemiatoimintaa yli kymmenessä urheilulajissa. 

– Meidän akatemiatoiminta on keskimääräistä suomalaista toimintaa selvästi parempaa. Yliopiston valmentajakoulutus vetää tänne huippuvalmentajia, joita akatemia voi hyödyntää.  

Jyväskylässä panostetaan myös liikuntarakentamiseen. 

– Meidän merkittävin kaupunkikehityshanke on Hippos-hanke. Se on 150 miljoonan euron investointi, josta 100 miljoonalla rakennetaan Hippoksen alueelle uudet sisäliikuntatilat yli 20 lajille. Niiden yhteyteen tulevat myös tilat liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntalaboratoriolle ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle.

Tämän lisäksi Jyväskylälle on erillinen liikuntarakentamisen ohjelma. Sen kärkihanke on uusi pesäpallostadion, ja jalkapallokin on mukana listalla. 

– Jalkapallossa etenkin talviharjoitteluolosuhteet voisivat olla paremmat. Tämän takia käynnistämme jalkapallohallin rakentamisen joko ensi tai sitä seuraavana vuonna. 

Myös kesäolosuhteisiin on mietitty parannuksia. Uusia tekonurmikenttiä tarvitaan lisää. 

– Jossain vaiheessa pitää myös miettiä edustusjalkapallon olosuhteita. Meillä on Harjun stadion, joka on ihan ok, mutta se ei ole jalkapallostadion.

Timo Koivisto seuraa jalkapalloa tiiviisti myös paikan päällä. Viime kesänä otteluita katsomoissa kertyi kolmisenkymmentä. 

– Kävin katsomassa muutaman JyPK:n ottelun sekä JJK:n edustajoukkueen ja B-junioreiden, joissa poikani pelaa, pelejä.

Jalkapallo on iso laji Jyväskylässä. Lisenssiharrastajien määrällä mitattuna se on jopa Jyväskylän suurina laji. JJK on suurin seura poikien ja JyPK tyttöjen jalkapallossa. UEFA:n SROI-mallinnuksen mukaan JJK:n toiminnan vaikutus Jyväskylässä on yli kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. 

– Jos kaikki meidän futisseurat lasketaan mukaan, koko jalkapallon vaikutus on varmasti tuplasti tuo määrä, Koivisto sanoo. 

– Liikuntapääkaupunki, jos sen tiivistää, tarkoittaa sitä, että Jyväskylässä panostetaan liikuntaan sekä resursseja että osaamista. Se on yksi meidän strategian kärjistä. Niin ei taida ihan kovin monella suomalaisella kaupungilla olla.

*Haastattelu tehty 16.12.2021

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit