Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat jatkuvat Albaniassa – “Haluamme ajaa heidät kiinni”

Pikkuhuuhkajat kohtaa Albanian tärkeässä vierasottelussa perjantaina 22.3. kello 18 Suomen aikaa. Valitettavasti ottelusignaalia ei yrityksistä huolimatta Albaniasta saatu, minkä vuoksi Suomessa ottelusta ei ole saatavilla suoraa TV-lähetystä.

Pikkuhuuhkajat valmistautui Albania-otteluun leireilemällä Roomassa keskiviikkoon asti.

21.3.2024 klo 17:19

Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2002 ja myöhemmin syntyneet) jatkaa EM-karsintaurakkaansa Albaniaa vastaan Arena Kombëtarella Tiranassa perjantaina 22.3. kello 18 Suomen aikaa. 

Neljän ottelun jälkeen Pikkuhuuhkajat on omassa EM-karsintalohkossaan kuudella pisteellä neljäntenä. Pisteet ovat irronneet kahdesta komeasta kotivoitosta Albaniaa (4–1) ja Armeniaa (6–1) vastaan. Kahdesta muusta ottelusta Sveitsiä ja Romaniaa vastaan käteen jäivät kuitenkin niukat tappiot.

Kotijoukkue Albania on ottanut viidestä ottelustaan kolme voittoa, minkä johdosta se on lohkossa kolme pistettä Suomen edellä, yhden ottelun enemmän pelanneena. Lohkon tilanne Tulospalvelussa.

Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo tietää, että Albania on ollut vahva erityisesti kotonaan. Syksyllä se voitti molemmat kotiottelunsa Romaniaa ja Montenegroa vastaan.

– Odotamme kovaa peliä ja tiukempaa vastustajaa kuin Turussa, missä pelasimme onnistuneen pelin ja voitimme heidät 4-1. Varmasti Albania pystyy kotipelissä nostamaan omaa tasoaan siitä, mitä se oli Turussa, mutta olemme valmiita nostamaan myös omaa tasoamme, Lehkosuo kertoo.

Päävalmentaja ei usko, että Albania muuttaa omaa pelisuunnitelmaansa merkittävästi siitä, miten se pelasi lokakuussa Turussa.

– He ovat koko karsinnat pelanneet aika samalla tavalla ja käyttäneet aika samoja pelaajia. Heillä on ollut kaksi laitalinkkiä, jotka ovat pelanneet viime peleissä vähän enemmän, ja he ovat ehkä vielä suoraviivaisempia kuin Turussa pelanneet laitalinkit. Se on heidän kokoonpanossaan ainoa muutos, Lehkosuo arvioi.

Suomi on valmistautunut otteluun hiomalla näitä pelin periaatteita Roomassa leireilemällä keskiviikkoon asti Roomassa - torstaina harjoiteltiin ottelua edeltävän päivän harjoitukset ottelustadionilla. Perjantaina Suomi aikoo luottaa samoihin pelaamisen pääperiaatteisiin, jolla Albania kaatui lokakuussakin.

– Näitä pelaamisen periaatteita, joista identiteettipelaamisemme muodostuu, olemme tälläkin leirillä käyneet vahvasti läpi. Edellisistä peleistämme on noin neljä kuukautta, joten on ollut tarpeellista käyttää niihin aikaa tällä leirillä. Matkamme jatkuessa meidän pitää olla niissä perusperiaatteissa parempia ja parempia. Tietysti tuomme aina kutakin vastustajaa vastaan sopivasti pelistrategiaa mukaan aina kutakin vastustajaa kohden, mutta kuitenkin ydin on siellä meidän omissa vahvoissa periaatteissamme, Lehkosuo sanoo.

Suomi pääsee lähtemään otteluun muuten terveellä joukkueella, mutta Jussi Niska joutui keskiviikkona jäämään joukkueesta sivuun loukkaantumisen takia.

– Jussi oli aloittamassa peliä Albaniaa vastaan, mikä olisi ollut hänelle loistava tilaisuus päästä kovaan peliin avauskokoonpanoon. Nyt pari päivää ennen peliä tullut pieni vamma estää pelaamisen, mikä on Jussin kannalta todella harmillista, Lehkosuo sanoo.

On sanomattakin selvää, että perjantaina tulee erittäin tärkeä ottelu Pikkuhuuhkajien päätavoitteen, Slovakian EM-kisoihin 2025 pääsemisen kannalta.

– Nyt edessä on kaksi vieraspeliä (jälkimmäinen Montenegroa vastaan 26.3.), ja aloitamme kovalla Albania-pelillä. Tarvitsemme paljon pisteitä tältä vieraskiertueelta, jotta me pysymme tässä junassa mukana. Albanialla on kolme pistettä meitä enemmän tässä lohkossa, ja haluamme ajaa Albanian kiinni, Lehkosuo päättää.

Casper Terho (oik.) tuli marraskuussa vaihdosta kentälle 6-0-voitossa Armeniaa vastaan.Kuva: Tiina Pirilä

Belgian liigaa johtavan Union Saint-Gilloisen laituri Casper Terho oli keväällä syrjässä, mutta hän odottaa nyt tulevaa ottelua erittäin hyvillä fiiliksillä.

– Meillä on ollut tässä onnistunut treeniviikko, ja on aina ollut tietyllä tapaa unelma päästä pukemaan Suomi-paita ylle, Terho kertoo.

Terhon tavoitteet perjantain ottelusta ovat selvät.

– Lähdetään voittamaan Albaniaa. Se on nyt tavoitteemme, emmekä mieti Montenegroa emmekä mitään muitakaan pelejä. Mennään aina peli kerrallaan ja haetaan aina tulokset, oltiin sitten kotona tai vieraissa. Huomenna tulee kova matsi, Terho summaa.

Pikkuhuuhkajien EM-karsintojen jäljellä olevat ottelut (ajat Suomen aikaa):
Pe 22.3. Albania-Suomi, Arena Kombutarë, Tirana (klo 18)
Ti 26.3. Montenegro-Suomi, Gradski Stadion, Podgorica (klo 16)
Pe 6.9. Armenia-Suomi
Ti 10.9. Suomi-Romania
Pe 11.10. Sveitsi-Suomi
Ti 15.10. Suomi-Montenegro

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit