Paluu Parkenille – Huuhkajat avaa EM-karsinnat torstaina

Huuhkajien EM-karsintataival käynnistyy torstaina Kööpenhaminan Parkenilla, kun Tanska isännöi Huuhkajia Suomen aikaa kello 21.45. Yle TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä kello 21.00 alkaen.

Päävalmentaja Markku Kanerva puhui joukkueelle tuulisella ja sateisella Parkenilla EM-avauksen aattona.Kuva: Juha Tamminen

22.3.2023 klo 20:02

Huuhkajien matka kohti historiansa toista EM-lopputurnausta käynnistyy torstaina. Suomi karsii Saksassa pelattavaan vuoden 2024 EM-lopputurnaukseen karsintalohko H:ssa Tanskan, Slovenian, Kazakstanin, Pohjois-Irlannin ja San Marinon kanssa. EM-karsintojen kymmenen lohkovoittajaa ja kymmenen lohkokakkosta etenevät suoraan lopputurnaukseen.

Huuhkajat pääsee haastamaan lohkon ennakkosuosikin heti ensimmäisessä ottelussaan.

– Aloitimme myös viime EM-karsinnat ennakkosuosikkia vastaan. Toivottavasti saamme nyt paremman tuloksen kuin Italiaa vastaan silloin ja pystymme toistamaan, mitä teimme niissä karsinnoissa, kapteeni Lukas Hradecky kertoi kansainväliselle medialle keskiviikkona.

Suomi on valmistautunut karsinta-avaukseensa sunnuntaista lähtien sateisessa Kööpenhaminassa. Olosuhteissa on ollut toivomisen varaa, mutta keskiviikkona joukkue pääsi vaihtamaan mutaiset harjoituskentät ottelustadion Parkenin nurmeen, joka oli päävalmentaja Markku Kanervan mukaan kelvollisessa kunnossa.

– Valmistautuminen on mennyt suunnitelmien mukaan, mutta treenikentät eivät ole olleet ihan siinä kunnossa, missä toivoimme. Tilanteeseen on pitänyt sopeutua, Kanerva totesi.

Joukkueiden viimeisin kohtaaminen oli täynnä draamaa ja jalkapalloa suurempia asioita, kun Suomi voitti kesän 2021 EM-lopputurnauksen avausottelun Joel Pohjanpalon maalilla lukemin 0–1. Itse ottelu jäi sivuosaan Christian Eriksenin sydänpysähdyksen myötä. Upeasti toipunut ja nykyään Manchester Unitedia edustava Eriksen on sivussa torstain ottelusta loukkaantumisen takia.

– Sääli, että Eriksen ei ole mukana. Olisi ollut kiva tavata hänet matsin jälkeen. Luulen, että tänään, kun menemme Parkenille, niin siinä yhdellä ja toisella tulee fiiliksiä. Se on hyvä käydä ne tunteet tänään läpi, koska huomenna pitää keskittyä vain otteluun, Huuhkajien päävalmentaja totesi ennen joukkueen viimeistelyharjoituksia.

Pelaajat olivat hyvällä tuulella viimeistelyharjoituksissa.Kuva: Juha Tamminen

”Tavoitteista totta”

Joukkueet ovat kohdanneet historiansa aikana 64 ottelussa, joista Suomi on voittanut 13 ja 12 on päätynyt tasatulokseen. FIFA:n rankingissa sijalla 18 oleva Tanska selvisi vuoden 2021 EM-lopputurnauksessa aina välieriin saakka, mutta talven MM-kisoissa joukkue jäi alkulohkonsa jumboksi.

Eriksenin lisäksi keskuspuolustaja Joachim Andersen joutui jättämään joukkueen loukkaantumisen takia. Tanskan ryhmästä löytyy kuitenkin reilusti syvyyttä ja tähtiä kuten Kasper Schmeichel, Andreas Christensen ja Pierre Emile Højbjerg.

– Tanskalla on poissaoloja jonkin verran, mutta kun katsoo pelaajalistaa, siellä on aika kovaa kaveria laittaa kentälle.

Pistekin Parkenilta olisi monien mielestä erinomainen alku karsinnoille.

– Jos tarjoaisit minulle nyt tasapeliä, niin miksi ei. Mutta jos pelaamme hyvin ja luomme Tanskaa enemmän maalipaikkoja, en olisi tyytyväinen tasapeliin, Kanerva sanoi.

Suomen valmennusjohto on valmis tekemään muutoksia ottelun sisällä tilanteen niin vaatiessa.

– Se on selvää, että meidän pitää pystyä puolustamaan hyvin ja hyökkäämään tehokkaasti. Tässä on ollut aikaa miettiä eri skenaarioita ja ottelusuunnitelmaa liittyen siihen, mitä Tanska tekee ja mikä on ottelun tilanne.

Päävalmentajan mukaan Suomen joukkueen terveystilanne on suhteellisen hyvä, mutta Rasmus Schüller on kärsinyt flunssaoireista. Schüller jätti tiistain harjoitukset väliin, mutta oli mukana viimeistelyharjoituksissa.

Karsintojen teema on selvä avausottelun aattona.

– Unelmat toteutuivat, kun pääsimme kisoihin. Nyt teemme tavoitteista totta eikä meidän tarvitse unelmoida. Ainut tavoite on päästä kisoihin, Kanerva päätti.

Suomi avaa EM-karsinnat torstaina 23. maaliskuuta Tanskan vieraana Kööpenhaminassa. Karsinnat jatkuvat sunnuntaina 26. maaliskuuta vierasottelulla Pohjois-Irlantia vastaan. Molemmat ottelut käynnistyvät Suomen aikaa kello 21.45 ja ovat katsottavissa Yle TV2:ssa.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit