Nyt puhuu valmentaja -podcastin ensimmäinen tuotantokausi on saavuttanut suuren suosion
Suomen Palloliiton podcast valmentamisesta ja valmentajuudesta on alkuvuoden suosituimpien jalkapallopodcastien joukossa.
Nyt puhuu valmentaja
Suomen Palloliitto on julkaissut yhdessä Suomen Podcastmedian kanssa ensimmäisen tuotantokauden Nyt puhuu valmentaja -podcastia. Sarjaa julkaistiin alkuvuodesta 2022 kahdeksan jakson verran. Nyt puhuu valmentaja on kerännyt nopeasti paljon kuulijoita ja se on ollut parhaimmillaan jalkapallopodcastien ykkösenä. Jaksojen sisältö on selkeästi kiinnostanut kuulijoita, sillä 4/5 kuuntelee jakson aivan loppuun asti. Kiinnostus ei ole jäänyt yhteen jaksoon, vaan keskimäärin kuulija on kuunnellut 6,6 jaksoa kahdeksasta. Nyt puhuu valmentaja -podcastissa urheilun ammattilaiset keskustelevat valmentamisen eri ilmiöistä, kasvattavat ymmärrystä siitä, mitä kaikkea valmentaminen on ja millaisia näkökulmia siihen liittyy. Ohjelman tavoitteena on herättää keskustelua ja nostattaa ajatuksia valmentamisen monimuotoisuudesta. Podcastia juontaa entinen maajoukkuejalkapalloilija, nykyisin FC Lahden valmennusryhmään kuuluva Petri Pasanen.
ENSIMMÄISEN KAUDEN JAKSOJEN AIHEET JA VIERAAT:
1. Miten junioripelaajia rekrytoidaan Suomessa?
Eerikkilän jalkapallopalveluiden päällikkö Erkki Valla ja pelaaja-agentti Teemu Turunen.
2. Voiko valmentaja olla överi?
Korisliigan Lahti Basketballin valmentaja Pieti Poikola ja jalkapallovalmentaja Tommi Pikkarainen.
3. Voiko jalkapallossa kilpailla liikaa?
A-maajoukkueen valmentaja Rosa Lappi-Seppälä ja kokenut juniorivalmentaja Pasi Tauriainen.
4. Seuran toimintakulttuuri – Tyhjää puhetta vai merkityksellistä tekemistä?
Gnistanin päävalmentaja Joonas Rantanen ja Hongan urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen.
5. Miten rakentaa toimiva pelaajapolku?
Suomen A-maajoukkueen tähtihyökkääjä Linda Sällström ja Tampereen Ilveksen valmennuspäällikkö Jouko Turunen.
6. Kun pelaaja ja valmentaja ottavat yhteen
jalkapallovalmentaja Jani Sarajärvi ja pitkän pelaajauransa syksyllä 2021 lopettanut FC Inter -legenda Timo Furuholm.
7. Nyt puhuu valmentaja: Tätä kadun!
Palloliiton tyttöjen huippujalkapallojohtaja Marianne Miettinen ja HJK:n ja Huuhkajien valmentaja Toni Korkeakunnas.
8. Miten siirtyä pelaajasta valmentajaksi?
Turun Palloseuran päävalmentaja Jonatan Johansson ja Mikkelin Palloilijoiden päävalmentaja Juha Pasoja.
KUUNTELE PODCASTIA SPOTIFYSSA
Hyvän vastaanoton kannustamana Nyt puhuu valmentaja -podcastsarja saa jatkoa syksyllä!
Nyt puhuu valmentaja