Naisten kansainvälisen jalkapallon analyysi julkaistu - vertailussa myös suomalainen jalkapallo

Palloliiton tutkimus- ja kehitystoiminto on julkaissut naisten kansainvälisen jalkapallon analyysiraportin. Kuten talvella julkaistussa miesten kansainvälisen jalkapallon analyysiraportissa, myös naisten analyysiraportissa päätarkoituksena on ennen kaikkea tarkastella joukkuetasoisen ja pelaajatasoisen toiminnan nykytilaa ja joitakin kansainvälisiä trendejä naisten jalkapallon kansainvälisellä huipulla, ja näiden asettamia vaatimuksia pelaajakehitykselle.

Kuvituskuva.Kuva: Jyri Sulander

17.6.2022 klo 00:18

Raportissa tarkastellaan tilastojen valossa myös niitä vahvuuksia ja toisaalta kehityskohteita, mitä naisten maajoukkueen pelaamisessa on todettu ja löydetty. Edelleen raportissa on kattava liigatarkastelu, jossa tutkitaan esimerkiksi Suomen naisten pääsarjan Kansallisen Liigan tilastoja ja pelin luonnetta suhteessa muihin UEFA:n Euroopan pääsarjoihin.

Varsinaisesta raportin koostamisesta ovat vastanneet Palloliiton pelianalyysipäällikkö Henri Lehto ja pelianalyysiasiantuntija Mauri Heinonen, joka valitettavasti menehtyi raportin työstön aikana vakavan sairauden murtamana. Heinosen rooli analyysiraportin laatijana oli keskeinen, ja hän teki työtään raportin eteen aivan loppuun saakka, haluten kaiken muun tekemänsä arvokkaan työn lisäksi jättää perintönsä suomalaiselle jalkapalloyhteisölle tämänkin raportin kautta.

Analyysissä nostetaan suomalaisten pelaajien vahvuudeksi korkea työmoraali ja sitoutuminen puolustuspelin suunnitelmien toteuttamiseen.  Sen sijaan pelaajien kehityskohteita kansainvälisessä vertailussa ovat erityisesti kyky toimia pallon kanssa ahtaissa tiloissa ja korkealla tempolla, sekä suoriutuminen 1v1-tilanteissa. Analyysissä huomioitiin erityisesti keskitysten tyyppien ja laadun evoluutio huippujalkapallossa.

Palloliiton urheilutoiminnan nuoruusvaiheen kehityspäällikkö Markus Paananen kertoo allekirjoittavansa Lehdon ja Heinosen havainnot täysin. On tärkeää, että Suomessa pysytään ajan tasalla siitä, mihin suuntaan jalkapallo kehittyy.

- Organisaation sisällä analyysiä vielä täydennetään keväällä pelattujen 17-vuotiaiden EM-kisojen ja kesällä pelattavien aikuisten EM-kisojen avulla, joissa Suomen pelaamista voidaan analysoida suhteessa muihin EM-kisojen joukkueisiin, joten vielä parempaa kokonaiskuvaa voidaan tarkastella syksyllä. Kuitenkin raportti on jo nyt varsin kattava, ja monet löydökset niin yhteneviä miesten ja poikien puolella tehdyn analyysin kanssa, että se tukee kokonaiskuvaamme pelaajakehityksemme vahvuuksista ja kehityskohteista, Paananen sanoo.

Seuraava askel on lähteä purkamaan löydöksiä erilaisissa tilaisuuksissa suomalaisten seurojen, seuratoimijoiden ja Palloliiton toimijoiden kesken. Tarkoitus on päästä yhdessä vaikuttamaan seurojen ja niiden järjestämien harjoitusten kautta 5-15 -vuotiaiden kehitykseen koko Suomessa.

- Haluamme päästä kiinni vahvemmin siihen mitä yksittäisessä harjoituksessa tapahtuu. Olemme kehittäneet harjoitusten laadun havainnointilomakkeen, jolla pystymme valtakunnallisesti keräämään tietoa harjoituksista. Sitä kautta pystytään tarkastelemaan harjoituksia sekä seura- että valtakunnan tasolla.

Toimenpiteiden tarkoituksena on ylläpitää ja entisestään kehittää vahvuuksia, kuten tiettyjä maalinteon estämiseen liittyviä toimintoja.

- Alustavat tulokset havainnointilomakkeen perusteella osoittavat samaa kuin kansainvälinen analyysi. Meidän täytyy saada harjoituksen intensiteettiä korkeammaksi. Valmentajan innostavalla otteella ja vaatimustasolla harjoitukseen voidaan saada riittävän tiukka tila- ja aikavaatimus. Tätä kautta on mahdollista kehittää osaamista hyökätä tehokkaammin, mikä vaatii muun muassa kykyä pitää palloa ahtaissa tiloissa, olla hyvä 1v1 tilanteissa ja kykyä luoda nopeasti maalintekopaikkoja sekä taitoa viimeistellä, Paananen summaa.

Naisten jalkapallon kehityspäällikkö Heidi Pihlaja näkee yhdeksi analyysin merkittävistä havainnoista, että Kansallisen Liigan pelityyli on samankaltainen miesten pääsarjan kanssa.

- Molempien sarjojen pelille on ominaista pitkät pallonhallintajaksot ja suoritusten onnistuminen korkealla prosentilla, mutta toisaalta suoritusten tempo, eteneminen ja tilanteiden vaihtuminen jäävät jälkeen lähes kaikista eurooppalaisista pääsarjoista. On tärkeää pysähtyä tämän äärelle ja analysoida, miltä osin on tärkeää kuroa lajin kansainvälistä kehitystä kiinni. Heinosen ja Lehdon analyysi tarjoaa meille työkalun tunnistaa ja suhteuttaa kansainvälisen jalkapallon tasoa omaan seuran valmennuksen johtamiseen aina junioritasolta aikuisten tasolle asti, Pihlaja sanoo.

Pihlaja näkee, että halu oppia uutta on kehityksen edellytys. Uuden oppimiseen analyysiraportti on työkalu, esimerkiksi arjen toimintaympäristön ja valmentajien osaamisen osalta.

- Meillä on pääsarjassa intohimoisesti lajiin ja pelin kehittämiseen suhtautuvia tekijöitä, ja on tärkeää tarjota heille entistä enemmän mahdollisuuksia suhteuttaa omaa arkeaan pohjoismaiseen tai kansainväliseen huipputasoon. Tämä tarkoittaa myös tarvetta kansainvälisille otteluille, valmentajien vierailuille erilaisissa ympäristöissä ja sitä kautta korkeamman intensiteetin rakentamista omaan arkiympäristöön. Lisäksi Kansallisen Liigan ja Naisten Ykkösen valmentajille tarjotaan räätälöityjä koulutuksia, joita vetävät U23-päävalmentaja Jarmo Matikainen ja valmentajakouluttaja Kari Ukkonen, Pihlaja kertoo.

Jatkossa tämänkaltaisia analyyseja on tarkoitus tuottaa ja julkaista vuosittain, joskin muoto ja sisältö voivat hieman vaihdella pinnalla olevista asioista riippuen.

Lue naisten kansainvälisen jalkapallon analyysiraportti täältä >>

Lisätietoja:
Henri Lehto henri.lehto@palloliitto.fi / 0407591871

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit