Miika Koskela: "Ei ole kaukana, että murtautuisin avauskokoonpanoon"

Koskela ja Suomi isännöivät Islantia ja Sveitsiä Turun Veritas Stadionilla. Kumpikin ottelu näkyy Yle Areenan välityksellä

Keväällä 2022 Miika Koskela pelasi U19-maajoukkueen paidassa Belgiaa vastaan.Kuva: Kalevi Hämäläinen

6.9.2023 klo 08:30

On kulunut jo sen verran kauan aikaa siitä, kun pitkänhuiskea toppari Miika Koskela otti oman paikkansa Ykkösessä pelanneen AC Oulun vakioavauksesta, että helposti unohtaa miehen vasta täyttäneen 20 vuotta tänä kesänä. Oululaislähtöinen Koskela ehti pelata kotikaupunkinsa seurassa yhden kauden Ykkösessä ja kaksi Veikkausliigassa ennen keväällä koittanutta siirtoa Norjan pääsarjan Tromsø IL:n nelivuotisella sopimuksella.

Kuluvan kauden alla Tromsøn ennakoitiin sijoittuvan liigan häntäpäähän, mutta Pohjois-Norjan ylpeys onkin näyttänyt epäilijöilleen. 20 pelatun ottelun jälkeen se keikkuu 42 pisteellään sarjakolmosena, eikä kärkipaikkakaan ole mahdottoman kaukana – Bodø/Glimt ja Viking ovat vain kolme pistettä edellä. Otteluita on jäljellä vielä kymmenen.

– Minäkin olen kuullut, että meidän ei pitäisi olla sarjassa näin korkealla! Jengin osalta kausi on mennyt melkein niin nappiin kuin voi mennä – mutta oma kauteni ei ole mennyt ihan niin nappiin. Rooli on ollut hyvin pieni, Koskela harmittelee.

AC Oulussa suurta roolia nauttineelle Koskelalle uudessa tilanteessa on ollut totuttelemista. Norjan liigassa Koskelalle on kertynyt kolmetoista peliä, mutta joka esiintymisessään hän on tullut vasta vaihdosta kentälle. Norjan cupissa Koskela pääsi kolmesti myös avaukseen, mutta cup-taival katkesi kesäkuussa Bodø/Glimtille tiukan 3–2-tappion myötä.

– Pienessä roolissa pelaaminen on minulle tavallaan uutta, mutta kyllä sen ymmärtää, sillä meillä on tosi hyvät puolustajat. Eikä ole missään nimessä kaukana, että murtautuisin avauskokoonpanoon, Koskela uskoo.

Koskela näkee tähtipelaajien puuttumisen joukkueesta suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi Tromsøn hyvään vireeseen.

– Tietysti meillä on hyvä valmentaja ja hyviä pelaajia, mutta kukaan ei nosta itseään toisten yläpuolelle. Joukkuehenki on meillä tosi hyvä, ja monesti joka pelissä nousee 1–2 yksilöä ottamaan vastuuta – ja ne ovat usein eri yksilöitä kuin edellisissä peleissä, Koskela kertoo.

Oululaisen sopeutuminen tromssalaiseen elämänrytmiin on sujunut hyvin. Koskela kehuu pohjoisnorjalaisia mukaviksi ihmisiksi, jotka auttavat aina tarvittaessa eivätkä jätä ongelmien kanssa yksin. Toppari kokee, että myös sopeutuminen Norjan liigassa pelattavaan jalkapalloon on mennyt hyvin.

– Päällimmäisenä erona Veikkausliigaan on varmasti juoksumetrit ja juoksunopeus. Norjassa juostaan paljon ja kovaa. Kyllä Suomessakin juostaan paljon, mutta tällä nopeavauhtisia juoksuja on enemmän ja ne ovat kovempia, Koskela arvioi.

Hän uskoo, että norjalainen jalkapallo kehittää häntä pelaajana.

– Sekä nopeuteni, voimani että juoksukuntoni ovat kehittyneet tosi paljon viimeisen puolen vuoden aikana, Koskela kertoo.

Pikkuhuuhkajat harjoitteli tiistaina Turussa.Kuva: Tiina Pirilä

"Tavoitteena mennä kisoihin"

Koskelan syksyn kalenterissa on tosipelejä paitsi Norjan liigassa, myös U21-maajoukkueen kanssa.

– Hyvä fiilis olla joukkueen mukana! Aina mukavaa olla samanikäisten pelikavereiden kanssa – varsinkin, kun saa pelata vanhojen kavereiden kanssa, Koskela fiilistelee.

Paitsi ikätovereiden, pääsee Pikkuhuuhkajien peleissä pelaamaan myös oululaistovereiden kanssa. Kesäkuussa AC Oulun Otso Liimatta seurasi kesällä Koskelaa siirtymällä Atlantin rannalle, tosin merkittävästi lämpimämpään ympäristöön Portugalin Famalicãoon.

– Mahtava juttu Otsolle, ja kova juttu myös Oululle. Iso siirto oli odotettavissa, ja eiköhän [joukkueen kolmas AC Oulu-kasvatti] Jere Kallinenkin hyvin pian pääse liikkumaan ulkomaille, Koskela uskoo.

Syyskuun ikkunassa Pikkuhuuhkajat pelaa kaksi peliä. Ensin pelataan EM-karsintojen kenraali Islantia vastaan torstaina 7.9. ja sitten Sveitsiä vastaan tiistaina 12.9. Sveitsin lisäksi Suomen EM-karsintalohkossa pelaavat Albania, Armenia, Montenegro sekä Romania. Yhdeksän lohkovoittajan lisäksi kolme parasta lohkokakkosta saa suoran paikan EM-kisoihin, kun muut lohkokakkoset puolestaan pelaavat kaksiosaiset jatkokarsinnat kolmesta viimeisestä lopputurnauspaikasta.

– Oma tavoitteeni on pelata näissä karsinnoissa jokaisessa pelissä. Joukkueen tavoitteena on päästä karsintalohkosta jatkoon ja mennä kisoihin, Koskela ilmoittaa.

Torstain peli Islantia vastaan pelataan keskellä päivää. Otteluun on tulossa yli 3 000 peruskoululaista, ja koululaisten lisäksi Suomen Palloliitto tarjoaa kaikille alle 18-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan.

– Lupaan paikalle saapuville katsojille Suomelta taistelevan esityksen. Me olemme pelissä se joukkue, joka dominoi ja voittaa pelin, Koskela vakuuttaa.

Pikkuhuuhkajat syksyn kotiottelut Turussa:
To 7.9.2023 13:00 Suomi – Islanti
Ti 12.9.2023 18:00 Suomi – Sveitsi *
Pe 13.10.2023 18:00 Suomi – Albania *
Ti 21.11.2023 18:00 Suomi – Armenia *
* EM-karsintaottelu

Lippujen hinnat:

Suomi – Islanti (sis. käsittelykulut)
Aikuiset: 10 €
Alennusryhmät (eläkeläinen, työtön, varusmies, opiskelija) sekä pyörätuolipaikat: 5 €
Lapset (alle 18-v.): ILMAISEKSI!

Suomi – Sveitsi, Suomi – Albania, Suomi – Armenia (sis. käsittelykulut)
Aikuiset: 17,00 €
Alennusryhmät (eläkeläinen, työtön, varusmies, opiskelija) sekä pyörätuolipaikat: 12,50 €
Lapset (6–17 v.): 7,50 €
Joukkuelippu (16 lasta, 6–17v. + 4 aikuista): 100 €

Löydät liput täältä!

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit