Miesten Kakkosen otteluohjelma kaudelle 2023 julkaistu

Sarjakausi käynnistyy viikonloppuna 21.-23. huhtikuuta.

Kuvituskuva.Kuva: Tiina Pirilä

1.2.2023 klo 14:00

Miesten Kakkonen pelataan kaudella 2023 kolmessa 12 joukkueen lohkossa. Otteluohjelma löytyy Palloliiton Tulospalvelusta >>

Tulevan sarjajärjestelmäuudistuksen vaikutukset kauteen 2023

Kauden 2024 sarjajärjestelmäuudistus aiheuttaa muutoksia Veikkausliigan alapuolisiin sarjatasoihin. Uudistuksen myötä kokonaisjoukkuemäärä jalkapallon pääsarjoissa (ylimmät sarjatasot Kakkoseen asti) kasvaa 60:sta 64:ään. 12 joukkueen Ykkösestä tulee 10 joukkueen Ykkösliiga, ja sen alle muodostetaan 12 joukkueen Ykkönen. Näiden valtakunnallisten sarjojen alapuolella pelattavan Kakkosen joukkuemäärä muuttuu 12:sta 10:een kussakin kolmessa lohkossa.

Miesten Kakkosen kauden 2023 lohkovoittajat ja paras lohkokakkonen pelaavat yksiosaiset välierät ja kaksiosaisen Ykkösliiga-finaalin, jonka voittaja saa paikan kaudelle 2024 uuteen perustettavaan kilpasarjaan nimeltään Ykkösliiga. Kolme muuta välierässä pelannutta joukkuetta pelaavat kaudella 2024 uudessa Ykkösessä.

Kauden toiseksi paras 2. sijoittunut joukkue, saa suoraan paikan uuteen Ykköseen. Kauden kolmanneksi paras 2. sijoittunut joukkue, sekä lohkoissaan sijoille 3., 4., ja 5. sijoittuneet joukkueet (yhteensä 10 joukkuetta) pelaavat kaksiosaiset finaalit noususta uuteen Ykköseen kaudelle 2024. Näiden finaaleiden hävinneet joukkueet jatkavat Kakkosessa kaudella 2024.

Koonti - Kauden päätteeksi nousut ja putoamiset Kakkosessa ovat seuraavat:

  • Yksi joukkue on noussut uuteen perustettavaan kilpasarjaan nimeltä Ykkösliiga.

  • Yhdeksän joukkuetta on noussut uuteen Ykköseen.

  • Viisi joukkuetta on pudonnut Kolmoseen.

Sarjanousut ja putoamiset Ykkösliigan, Ykkösen ja Kakkosen välillä 2023-2024 - pelkistetty versio.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit