Marko Saloranta on Helmareiden uusi päävalmentaja

Kesän 2022 EM-lopputurnauksen jälkeen vetovastuun Helmareista ottanut Saloranta on nimetty naisten A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Sopimus kattaa 2023- 2024 pelattavat UEFA Nations Leaguen ja EM-karsinnat sekä option mahdollisesta lopputurnauksesta.

Marko Saloranta jatkaa Helmareiden päävalmentajana.Kuva: Ⓒ SPL /Eveliina Parikka

25.11.2022 klo 15:59

Marko Saloranta on nimetty naisten A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Saloranta, 50, nimettiin väliaikaiseksi päävalmentajaksi jo kuluvan vuoden heinäkuussa. Tuolloin hän korvasi tehtävässä Anna Signeulin, jonka pesti päättyi menneen kesän EM-lopputurnaukseen. 

Nyt Saloranta jatkaa syksyllä aloittamaansa projektia. Tuore sopimus tulee voimaan 1. tammikuuta 2023 ja on kestoltaan 2-vuotinen sisältäen option vuonna 2025 pelattavasta EM-lopputurnauksesta.

– Tietenkin olen helpottunut. Ollaan ihan loppuvuodessa ja marraskuun leirityksen jälkeen on ollut ilmassa erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan. Siksi on hyvä tietää nyt, miten hommat jatkuvat. 

– Samalla olen totta kai täynnä intoa. Meillä oli hyvä tapahtuma Espanjassa ja pääsemme jatkamaan siitä, Saloranta kuvailee päällimmäisiä tuntemuksiaan. 

Helmareiden päävalmentajuus kiinnosti myös kansainvälisesti, mutta viimeinen haastattelukierros käänsi Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahden mukaan pelin Salorannan eduksi.

– Helmareiden päävalmentaja on väistämättä joukkueen nuorennuksen edessä, kun osa kokeneista pelaajista on jo ilmoittanut uransa päättämisestä. Saloranta tuntee kiistatta suomalaiset pelaajat parhaiten, sillä hän valmentanut heitä niin nuorten kuin naisten maajoukkueissa, mikä nopeuttaa prosessia, Lahti perustelee.

– Saloranta on myös menestynein ja kokenein arvokisavalmentaja Suomessa. Hän tulee kehittämään suomalaista jalkapalloa koko sydämestään. Hän rakastaa suomifutista, tuntee ihmiset, seurat ja yhteistyöverkostot. Saloranta on pidetty ihminen ja arvostettu valmentaja.

Marko Saloranta Helmareiden harjoituksissa.Kuva: Ⓒ SPL /Riku Laukkanen

Lahden mukaan Salorannan eduksi kääntyi myös toimiva yhteistyö U23 ja nuorten maajoukkuevalmennuksen sekä pelaajakehityshenkilökunnan kanssa.

– Olemme oppineet, että yhtenäinen ja tiivis yhteistyö eri ikäluokkien välillä tukee menestyksen mahdollisuuksia. Lisäksi Saloranta on osoittanut jo lyhyessä ajassa kykynsä kehittää naisten maajoukkueen pelitapaa kohti modernimpaa peliä pelaajien vahvuuksia hyödyntäen, Lahti perustelee.

Suomi ja Helmarit haluaa menestyä. Maajoukkueen päävalmentajaa kohtaa tulosodotukset ovat kovat.

– Päävalmentajan onnistumista mitataan suoraan maajoukkueen tuloksilla ja ulkomailla pelaavien suomalaispelaajien määrällä. Lisäksi arvioimme maajoukkuetoiminnan ydinprosessien toimivuutta säännöllisesti, Lahti kertoo.

Salorannan persoonallisuudella oli iso rooli valinnassa.

– Saloranta on osoittanut kovan työmoraalinsa pitkällä aikajanalla. Hän jakaa vastuuta ja hyödyntää taustatiiminsä osaamista ja asiantuntemusta, mikä tukee hyvän työilmapiirin kehittymistä koko joukkueessa.

– Uskomme, että Salorannan johdolla Suomi pelaa myös tulevissa naisten EM-kisoissa. Parhaassa tapauksessa ne ovat Pohjoismaiden yhdessä järjestämät EM-kotikisat 2025, Lahti päättää.

"Kaiken pitäisi tähdätä siihen, että olemme tulevassa EM-lopputurnauksessa"

Salorannan oma pelaajaura käynnistyi aikoinaan Raision Palloseurassa. Vuonna 1993 hän siirtyi Raisiosta Maskun Palloseuraan, jossa Saloranta pelasi yhteensä 324 kilpailullista ottelua Miesten Kakkosessa ja Suomen Cupissa. Samaisessa seurassa Saloranta otti myös ensiaskeleensa valmentajatehtävissä, kunnes hänet värvättiin SC Raision naisten joukkueen päävalmentajaksi vuonna 2002.

Seurajoukkuetasolla Saloranta luotsasi menestyksekkäästi myös FC Honkaa ja voitti joukkueen peräsimessä kolme SM-kultaa vuosina 2006, 2007 ja 2008. Tuosta joukkueesta Saloranta valmentaa edelleen Helmareissa Anna Westerlundia ja Tinja-Riikka Korpelaa.

Kenties parhaiten Saloranta tunnetaan työstään alle 16- ja 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueissa, joiden päävalmentajana hän aloitti vuonna 2011. Saloranta valmensi U17-tytöt EM- ja MM-kisoihin vuonna 2018 sekä EM-kisoihin vuonna 2022. Hän on toiminut Helmareiden väliaikaisena päävalmentajana myös ennen kuluvan vuoden syksyä, vuosina 2016-2017. Tuolloin saldoksi kuudesta ottelusta jäi kaksi voittoa sekä neljä tappiota. 

– Olen 17 vuotta valmentanut ammatikseni ja yleisesti ottaen toiminut valmentajana 25 vuotta. On ollut hyvä nähdä kotimaista liigaa yhdeksän vuoden ajan. Tyttömaajoukkueissa olen toiminut päävalmentajana kahdet EM-kisat sekä ollut mukana A-maajoukkueen valmennustiimissä.

– Aika laajalta on tullut nähtyä, miten nuoresta pelaajasta kehittyy ammattilais- ja A-maajoukkuepelaaja. Se koko tausta ja tuntemus suomalaisista, niin nuorista kuin kokeneemmistakin, pelaajista on minulla mielestäni hyvä, Saloranta sanoo.

Helmareiden seuraava kisaprojekti käynnistyy uuden kilpailun merkeissä loppuvuonna 2023. UEFA:n uudistama kilpailujärjestelmä koostuu kahdesta toisiinsa liittyvästä vaiheesta; syksyllä 2023 alkavasta UEFA Nations Leaguesta sekä keväällä 2024 käynnistyvistä EM-karsinnoista.

– Mielestäni kaiken pitäisi tähdätä siihen, että olemme tulevassa EM-lopputurnauksessa, mutta etenkin siihen, että miten pelaamalla ja kehittämällä pelaajia voimme myös menestyä arvokisoissa, Saloranta sanoo.

Marko Saloranta tuntee suomalaiset pelaajat.Kuva: Ⓒ SPL /Juha Tamminen

"Ilmapiiri on aina ollut Helmareiden vahvuus"

Ennen kilpailullisten otteluiden alkamista Saloranta haluaa kuitenkin kehittää A-maajoukkueen peliä suuntaan, josta on nähty viitteitä jo kuluneen syksyn maaotteluissa. Syyskuun MM-karsinta päättyi Irlantia vastaan 1–0 ja Ruotsia vastaan 0–5 -tappioihin, mutta marraskuussa Suomi petrasi niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin pelaamalla Walesia vastaan ensin 1–1-tasapelin sekä voittamalla epävirallisen maaottelun muutama päivä myöhemmin luvuin 4–0.

Haluamme olla joukkue, joka riistää palloa useammin yläalueilla ja on aggressiivisempi kamppailutilanteissa. Toiseksi, meidän pitää pystyä hallitsemaan pelejä pallollisena sekä, siitä jatkeena, olemaan vaarallisia ja hyökkäämään useammalla rytmillä. Suunta näiden osalta on oikea, vaikka olemme vasta alussa. Pelaajat ovat vastanneet hyvin huutoon, ja meille jäi todella positiivinen tunne Espanjan tapahtumasta.

Päävalmentaja Salorannan mukaan Helmareiden kehityksen takaamiseksi on otettava huomioon muutakin kuin se, mitä joukkue saa aikaan kokoontumisten yhteydessä.

– Todella tärkeää on, että pelaajamme ovat sellaisissa ympäristöissä, joissa he pelaavat koko ajan kovia pelejä ja arki on mahdollisimman hyvä. Valmennusryhmän kanssa pyrimme myös maajoukkuetapahtumien välissä tukemaan pelaajia sekä fysiikan että pelillisten asioiden osalta siinä, mitä Helmareiden pelaamisessa ja siinä omassa roolissa pitäisi pystyä viemään eteenpäin, Saloranta tähdentää.

– Pyrimme lisäksi tuomaan yhdessä kehitysryhmän kanssa mahdollisimman paljon tietoa kansainvälisestä vaatimustasosta kotimaiseen liigaan. Se on tärkeä sarja niille seuraaville pelaajille, jotka ovat hyppäämässä A-maajoukkueeseen. 

Tulevan päävalmentajapestinsä ja samalla A-maajoukkueen tavoitteiksi Saloranta listaa kolme tärkeää asiaa.

– Tavoite, joka johtaa tulostavoitteisiin on se, että pelimme menee suuntaan, joka antaa meille todennäköisyydet voittaa otteluita sekä karsinnoissa että lopputurnauksessa. Että pystymme kehittämään pelaamista, ja totta kai myös pelaajia, niin paljon, että olemme voitokkaita. 

– Toiseksi, ilmapiiri on aina ollut Helmareiden vahvuus. Se miten tiivis ryhmä se on ja miten ihmiset siellä viihtyvät keskenään, ovat avoimia ja rehellisiä. On todella tärkeää, että säilytämme sen. Myös pelaajien halu imeä itseensä tietoa, oppia ja omaksua nopeasti asioita on tärkeä osa kehittymistä. 

– Lisäksi mielestäni on tärkeää, että mikäli tavoitteet ovat kovat, silloin myös vaatimustaso on kova. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailu kovenee koko ajan. Meidän tulee olla sellainen joukkue, joka realistisesti pystyy tavoittelemaan paikkaa arvokisoissa – ovat ne sitten EM- tai MM-lopputurnauksia, Saloranta päättää.

Marko Saloranta on Helmareiden uusi päävalmentaja.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit