Joel Pohjanpalo voitti Serie B:n maalikuninkuuden

Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Venezia FC:n kausi jatkuu nousukarsinnoissa. Myös Glen Kamaran Leeds karsii noususta pääsarjaan.

Pohjanpalo on pelannut huikean kauden, mutta suomalaistähdeltä kaivataan lisämaaleja karsinnoissa.Kuva: Venezia FC

14.5.2024 klo 19:55

Venezialla oli vielä mahdollisuutensa suoraan nousuun Serie B:n päätöskierroksella – suora nousu olisi vaatinut voittoa Spezian vieraana ja samalla sitä, ettei Como olisi voittanut Cosenzaa. Como pelasikin tasan Cosenzan kanssa, mutta Venezia hävisi oman pelinsä 1–2. Näin ollen Venezia jäi sarjassa kolmanneksi ja jatkaa kauttaan nousukarsinnoissa. Venezia kohtaa nousukarsintojen välierässä joko Palermon tai Sampdorian.

Joel Pohjanpalo viimeisteli runkosarjan aikana 22 maalia, ja suomalainen kruunattiin sarjan maalikuninkaaksi. Toiseksi tuli Cosenzan Gennaro Tutino, joka mätti 20 maalia. Jesse Joronen torjui Venezian tolppien välissö mukavat kymmenen nollapeliä.

Bayer Leverkusen venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo 50 ottelun mittaiseksi. Ensin se raivasi tiensä Eurooppa-liigan finaaliin pelattuaan AS Roman kanssa 2–2-tasapelin kotonaan ja edeten jatkoon yhteismaalein 4–2. Leverkusen oli jo toisessa osaottelussa 0–2-tappioasemassa, mutta nousi rinnalle tasoitusmaalin syntyessä lisäajalla. Lukas Hradecky katsoi totutusti cup-ottelua vaihdossa.

Kapteeni palasi taas tolppien väliin Bundesliigan ottelussa, kun Leverkusen murjoi Bochumin vieraskentällä maalein 5–0. Nollapeli oli Hradeckylle jo kauden 15.

2. Bundesliigassa Robert Ivanovin Eintracht Braunschweig varmisti sarjapaikkansa voittamalla Wehen Wiesbadenin 1–0. Voitolla Braunschweig repäisi karsijan paikalla olevaan Wiesbadeniin kuuden pisteen eron, kun jäljellä on enää kierros. Ivanov pelasi 56 minuuttia.

Anssi Suhosen HSV menetti mahdollisuutensa nousuun hävitessään Paderbornin vieraana 0–1. Suhonen oli avauskokoonpanossa ja tuli tauolla vaihtoon. Tappion myötä ero nousukarsintapaikkaan kasvoi viiteen pisteeseen.

Englannin Championshipissä aloitettiin nousukarsinnat – Glen Kamaran Leeds aloitti Norwichin vieraana maalittomalla tasapelillä. Kamara pelasi koko ottelun. Toinen osaottelu pelataan torstaina Leedsin kotikentällä.

MLS:ssa Inter Miami jatkoi voittokulkuaan ja jatkaa itäisen konferenssin kärkipaikalla kaadettuaan Montrealin 3–2. Robert Taylor tuli kentälle viimeiseksi 20 minuutiksi. Lassi Lappalainen ei ollut Montrealin kokoonpanossa. Voitto oli Miamille viides peräkkäinen.

Jere Urosen Charlotte paranteli asemiaan voittamalla Nashvillen 1–0. Uronen kirjautti totutusti koko pelin. Charlotte nousi voiton turvin itäisessä konferenssissa kuudenneksi.

Matti Peltolan DC United kävi hakemassa 3–2-voiton Atlanta Unitedista. Peltola pelasi koko ottelun, ja Atlantan toinen osuma merkittiin hänen omaksi maalikseen.

Puolassa Cracovia joutuu vielä jännittämään sarjapaikkansa puolesta, kun se hävisi Slask Wroclawin vieraana 0–4. Benjamin Källman pelasi koko ottelun, ja Arttu Hoskonen oli sivussa kokoonpanosta. Cracovia on ensimmäisellä säilyjän paikalla neljä pistettä putoamisesta, kun kaksi kierrosta on pelaamatta.

Kaan Kairinen pelasi tunnin, kun Sparta Praha otti askeleen kohti mestaruutta maalittomalla tasapelillä paikallisvastustajaansa Slaviaa vastaan. Spartan ero Slaviaan on neljä pistettä, kun kolme kierrosta on jäljellä.

Djurgården nousi Allsvenskanissa toiseksi voittamalla Elfsborgin 2–0. Miro Tenho tilkitsi tuttuun tapaan Djurgårdenin alakertaa koko pelin.

Hugo Keto torjui Sandefjordille kauden toisen voiton Norjan liigassa, kun Sarpsborg kaatui 4–1. Sandefjord on nyt 11. sijalla.

Tanskassa FC Nordsjaelland jatkaa mestaruustaistelussa voitettuaan Silkeborgin 4–1. Oliver Antman tuli kentälle 74. minuutilla – Carljohan Eriksson oli vaihdossa. Nordsjaelland on kaksi pistettä kärkijoukkue FC Kööpenhaminasta. Tanskan liigaa on jäljellä kolme kierrosta.

Kreikassa Volos sai kautensa päätökseen 1–1-tasapelillä Gianninan vieraana. Nikolai Alho ja Jasin Assehnoun juoksivat kentälle 66. minuutilla, ja Assehnoun syötti Volosin maalin. Volos oli varmistanut sarjapaikkansa jo kierrosta aiemmin.

Ranskan Ligue 2:ssa Tuomas Ollilla tuli viimeiseksi kympiksi sisään Paris FC:n ottaessa tärkeän 2–1-voiton Guingampista. Paris FC on nousukarsintapaikassa kiinni ollen neljäntenä – ensi viikonloppuna on edessä päätöskierros.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit