Itäinen alue palkitsi kauden 2023 menestyjiä ja ansioituneita seuratoimijoita.

Suomen Palloliiton Itäinen alue palkitsi perjantaina Seurojen ääni -seminaarin palkintogaalaillallisella Jyväskylässä kauden 2023 menestyjiä ja ansioituneita seuratoimijoita. Alueen Vuoden seurana palkittiin Mikkelin Palloilijat. Vuoden pelaajaksi valittiin KuPS:n Anni Hartikainen ja Vuoden valmentaja oli, niin ikään Kuopion Palloseurasta, Pauliina Miettinen. Myös Vuoden nuorten valmentaja löytyi Kuopiosta ja palkinnon sai Severi Vielma. Vuoden seuratoimijan palkinnon sai Etelä-Karjalan seurayhteisön voimahahmo, Veli-Matti Suoranta.

Respect -palkittavat saivat ansaitut suosionosoitukset.

6.2.2024 klo 15:02

Vuoden seura: Mikkelin Palloilijat

Mikkelin Palloilijoiden laadukkaan toiminnan ansiosta pelaajamäärät ovat jatkaneet kasvamista myös kaudella 2023. Perinteikäs seura on rakentanut uskottavan pelaajapolun juniorijoukkueista reservijoukkueen kautta aina omaan edustusjoukkueeseen saakka. MP on aktiivisesti ollut useita vuosia aktiivisesti mukana järjestämässä alueellisia tapahtumia yhdessä Palloliiton alueellisia tapahtumia, joista mainittakoon Seurojen Ääni-seminaanit sekä aluejoukkue- ja huuhkatapahtumat.

Vuoden pelaaja: Anni Hartikainen, KuPS

Valinta Kansallisen Liigan Vuoden pelaajaksi kertonee kaiken Anni Hartikaisen kaudesta 2023. KuPS:n laituri oli voittamassa Kansallisen Liigan ja Cup mestaruutta ja pelasi uransa kolmannen A-maaottelun syksyllä onnistuen ensi kertaa maalinteossa Helmari-paidassa.  Anni otti askeleen urallaan eteenpäin siirtyen ensi kaudeksi Damallsvenskanissa pelaavaan malmöläiseen FC Rosengårdiin.

Vuoden tyttöpelaaja: Eevi Paakkari, JyPK

Jyväskylän Pallokerhon kausi 2023 oli onnistunut ja joukkue nousi Kansalliseen Liigaan. JyPK:n oma kasvatti, Eevi Paakkari, oli joukkueen runkopelaaja Naisten Ykkösessä ja tärkeä osa joukkueen menestystä. Eevin hyvät otteet noteerattiin myös maajoukkueessa ja hän nousi U18 leirin hyvien näyttöjen myötä U19 maajoukkueen mukaan.

Vuoden poikapelaaja: Joona Kuismala, MP

Joona Kuismala oli isossa roolissa MP:n edustusjoukkueessa kaudella 2023 vaikuttaen vahvasti nuoren joukkueen hyvään menestykseen Ykkösessä. Määrätietoinen ja laadukas harjoittelu on nostanut Joona tasaisesti kohti ikäluokkansa parhaimmistoa ja Joona pelasi U19 maajoukkueen otteluissa avauskokoonpanossa.

Vuoden valmentaja: Pauliina Miettinen, KuPS

Pauliina Miettisen paluu Kuopioon toi KuPS:lle historiallisen tuplan Kansallisen Liigan ja Suomen Cup:n voitoilla. ”Pade" elää ja hengittää jalkapalloa ja se on näkynyy kaikessa toiminnassa. Tämä mahdollisti myös sen, että joukkueen toiminta saatiin nopeati haltuun ja mm. Tanskan mestari kaatui eurokentillä.

Vuoden nuorten valmentaja: Severi Vielma, KuPS

Severi Vielma on pelaajalähtöinen valmentaja, jonka joukkueessa yksilö on keskiössä. Tästä osoituksena se, että Severin joukkueen pelaajat saavat kokemusta ja haasteita eri sarjatasoilta miettimättä U17-joukkueen menestystä. Vapautuneessa ja iloisessa ilmapiirissä useat Severin valmennuksessa olleet pelaajat ottivat isoa kehitysaskeleita viime vuonna ja mm. kaksi pelaajaa nousi U17- maajoukkueen avauskokoonpanon pelaajaksi.

Vuoden lasten valmentajat:

Sami Kolari, AC Barca

Sami Kolari ilmoittautui AC Barcaan vapaaehtoiseksi vain viiden nappulaikäisen palloilijan valmentajaksi vuonna 2018. Innostavalla ja motivoimalla asenteella Sami on saanut lapset heittäytymään pelin lumoihin ja joukkueessa on tällä hetkellä 30 pelaajaa. Turvallinen ilmapiiri ja hyvä joukkuehenki tuo harrastajia Riistavedelle naapurikunnista saakka. Juniorit ovat Samille tärkeintä mutta valmentamisen lisäksi hän osallistuu aktiivisesti myös seuran muuhun toimintaan ja on kouluttanut itseään valmentajana. Sami Kolari on AC Barcalle lottovoitto!

Jussi Ottavainen ja Tero Puurunen, Team LKP

Jussi Ottavaista ja Tero Puurusta voi kiittää laukaalaisen tyttöfutiksen noususta. Kaksikko on toiminut yhdessä viimeiset viisi vuotta, jonka aikana harjoittelusta on tullut entistä laadukkaampaa ja yhteistyötä alueen muihin seuroihin on vahvistettu. Jussin suunnitelmallinen ote ja Teron pehmeä auktoriteetti ovat optimaalinen kombinaatio, joka tuo pelaajat motivoituneena harjoituksiin illasta toiseen. Molemmat ovat kouluttaneet itseään UEFA C-tasolle saakka ja jakavat osaamistaan niin Team LKP:n sisällä kuin Keski-Suomen seuraverkostossakin. 

Henri Toivanen, Joutsenon Kullervo

Henri Toivasella on persoonallinen, mukaansa tempaava valmennustyyli, jolla kannustetaan ja opetetaan lapsille jalkapalloa positiivisuuden kautta. Henri on käynyt aktiivisesti erilaisia valmennuskoulutuksia ja saanut niistä valtavasti oppia omaan tekemiseensä ja hyödyntää sitä omassa päivittäisessä valmennustoiminnassaan. Hän on mukana myös Joutsenon Kullervon jalkapallojaoston hallituksessa ja osa jalkapallojaoston valmennusjohtoa ja sitä kautta auttamassa seuran muita joukkueita ja kehittämässä koko seuran toimintaa.

Vuoden erotuomari: Turkka Valjakka

Turkka Valjakka on tehnyt pitkäjänteistä työtä noustakseen ensin Veikkausliigaan ja siitä FIFA -erotuomariksi. Kaudella 2023 hän avusti kotimaassa 21:ssä Veikkausliigaottelussa ja kahdessa Suomen Cupin ottelussa. Hänet nähtiin myös useissa kansainvälisissä otteluissa kauden aikana: kaksi Konferenssiliigan lohkovaiheen ottelua, kaksi konferenssiliigan karsintakierroksen ottelua, U21 EM-karsintaa, U19 EM-karsintaturnaus Kroatiassa sekä nuorten mestareiden liigassa. Otteluiden luettelo kertoo, kuinka tasaista ja varmaa suorittamista Turkan kausi 2023 oli. Turkka on malliesimerkki nuorille, kuinka ammattimaisella pitkäjänteisellä otteella voi kehittyä erotuomaritoiminnan huipulle. Hänet palkittiin myös Captain’s Ball gaalassa vuoden 2023 avustavaksi erotuomariksi.

Vuoden lupaava erotuomari: Remi Rantakaulio

Lappeenrantalainen Remi Rantakaulio on edennyt ja kehittynyt lupaavasti erotuomaritoiminnassa. Kaudella 2023 pieni jalkavamma ei hidastanut miehen kehitystä, vaan kauden lopussa hän sai Miesten ykkösen erotuomari- ja Veikkausliigan neljännen erotuomariroolin debyytit lupaavien otteiden ansiosta. Kauden aikana Remi tuomitsi myös yhden miesten ykkösen ottelun, yhdeksän miesten kakkosen ottelua, kolme suomen cupin ottelua, toimi U-16 deveploment turnauksessa sekä u-17 PM-turnauksessa erotuomarina ja neljäntenä erotuomarina.Tulevaisuudessa Remi tulee varmasti olemaan vakiokasvo Suomen kansallisella huipulla.

Vuoden seuratoimija: Veli-Matti Suoranta, Etelä-Karjalan seurayhteisö

Etelä-Karjalan juniorijalkapalloseurojen vuonna 2020 alkanut organisoitu seurayhteistyö on henkilöitynyt Veli-Matti Suorantaan. Maakunnan 12 juniorityötä tekevää jalkapalloseuraa ovat sitoutuneet yhteistyöhön erityisesti valmennusosaamisen kehittämiseksi ja viime aikoina on keskusteltu jopa alueellista yhteisjoukkueista. Tämä on huikea edistysaskel siihen verrattuna, että joitakin vuosia sitten samaiset seurat eivät mahtuneet edes samaan pöytään. "VeMa" on ollut hakemassa ja organisoimassa taloudellista tukea toiminnan taustalle ja vienyt kärsivällisesti hanketta eteenpäin. Näin laaja seurayhteisön kehittäminenon  poikkeuksellista valtakunnallisellakin tasolla ja Veli-Matti palkittiinkin Captain's Ball gaalassa Vuoden 2023 Grassroots -toimijana.

Respect-palkinnot:

Marko ja Mika Pesonen, PK-37

Iisalmelaisveljekset Marko ja Mika Pesonen ovat antaneet sydämensä paikalliselle jalkapalloilulle ja seuratyölle. Molemmat aloittivat lapsina pelaajina ja aikuistuttuaan he ovat tehneet vuosikymmenten ajan pyyteetöntä työtä hyvin monissa eri rooleissa Pallo-Kerho 37:ssä. Veljekset peräänkuuluttavat reilua peliä niin kentällä kuin sen ulkopuolella, ja kannustavat ennen kaikkea toimimaan yhdessä. Nämä arvot ovat "Pessin" ja "Miksun" esimerkin myötä juurtuneet entistä syvemmälle seuran toimintaan ja auttavat PK-37:ää menestymään myös tulevaisuudessa.

Lasse Koistinen, Ksetk

Lasse Koistinen on toiminut erilaisissa erotuomaritehtävissä yli 40-vuotta. Aktiivisesta toiminnastaan Keski-Suomen erotuomarikerhossa, jonka jäsen hän edelleen on, Lasselle on myönnetty kunniapuheejohtajan titteli. Kentällä Lasse on tuominnutt yli 100:ssa Veikkausliigaottelussa ja kansainvälisiä avustavan erotuomarin tehtäviä on tilastoitu yli 50 kappaletta.  Palloliiton Keski-Suomen piiri sai nauttia Lassen osaamisesta ja komuksesta useita vuosia hänen toimiessaan erotuomareiden piirikouluttaja ja erotuomarivaliokunnan jäsenenä. 

Matti Ikonen, JIPPO

Matti Ikonen on JIPPO -yhteisön kulmakivi. Innokas jalkapallomies on pelannut itse kehitysvammastaan huolimatta ja toiminut aktiivisesti seuran vapaaehtoisena. Viimeisten viiden vuoden aikana Matti on kuvannut kaikki, siis kaikki, JIPPO:n edustusjoukkueen harjoitukset ja pelit. Matilla oli myös vahva panos siihen, että Joensuussa pelataan ensi kesänä CP-maajoukkueen maaotteluita ja arvannette kuka on kameran takana. Matti on todistaa, että jalkapallo kuuluu kaikille ja mahdollistaa meille jokaiselle olla merkityksellinen osa yhteisöä.

Respect -elämänurapalkinto:

Markku "Manka" Timonen

Markku Timonen on mies , jolla sanotaan olevan jalkapallon muotoinen sydän. "Manka" aloitti pelaajana LAUTP:ssä ja ura huipentui silloisessa Mestaruussarjassa. Vaikka pelivuodet veivät välillä Mikkeliin, on kotikaupunki Lappeenranta saanut nauttia "Mankan" intohimosta jalkapalloon ylivoimaisesti eniten. Hän on valmentanut LAUTP:n, Kultsun ja PEPOn joukkueita, LAUTP:n naisjoukkuetta ja useita juniorijoukkueita eri sarjatasoilla sekä naisten harrastejalkapalloporukkaa. Valmentamisen lisäksi Markku Timonen on toiminut pitkään Kaakkois-Suomen piirin nuorisopäällikkönä sekä PEPOn, LAUTP:n ja FC LaPan junioripäällikkönä. "Manka" on käynnistänyt myös useita  matalankynnyksen nappulahankkeita ja liikuttanut aikuisia vapaaehtoisten kuntoiluryhmissä. Jalkapallon muotoinen sydän on liikuttanut ihmisiä ja luonut hyvinvointia yli lajirajojen ja yli sukupolvien.

Anni Hartikainen valittiin Vuoden pelaajaksi 2023

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit