Huuhkajia täydennetty – Tuomas Ollila ja Leo Väisänen joukkueeseen

Laitapuolustaja Tuomas Ollila ja keskuspuolustaja Leo Väisänen ovat Huuhkajien vahvuudessa Pohjois-Makedonia- ja Norja-otteluissa.

Ilveksessä vahvan kauden pelannut Tuomas Ollila liittyy ensi kertaa Huuhkajiin.Kuva: Juha Tamminen

10.11.2022 klo 18:59

Loukkaantumisvaivoista kärsineen Leo Väisäsen osallistuminen otteluihin oli vielä aiemmin viikolla kysymysmerkki, mutta torstaina varmistui, että IF Elfsborgin toppari pääsee liittymään joukkueeseen.

Ensikertalaisena Huuhkajiin liittyy 22-vuotias laitapuolustaja Tuomas Ollila. Ilveksessä kaksi viime kautta pelannut Ollila siirtyy ensi kaudeksi HJK:n riveihin. Käpylän Pallon kasvatti teki tänä vuonna läpimurtonsa Veikkausliigassa ja iski Ilvekselle vasemman laitapakin tontilta kuusi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä.

Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian Skopjessa torstaina 17. marraskuuta. Ottelu pelataan National Arena Todor Proeskilla Suomen aikaa kello 19.00. Sunnuntaina 20. marraskuuta Huuhkajat haastaa Norjan Oslossa Ullevaal Stadionilla. Ottelu käynnistyy Suomen aikaa kello 15.00.

Marraskuun maaottelut ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport -kanavilla.

22 A-maaottelua pelannut Leo Väisänen vahvistaa Huuhkajien puolustusta marraskuun otteluissa.Kuva: Ⓒ SPL /Riku Laukkanen

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit