Helmarit taistelee rasismia vastaan – ”Rasismi on rumaa”

Jalkapallon naisten A-maajoukkue, Helmarit kohtasi Tampereella Ratinan stadionilla maaottelussa Skotlannin tiistaina 18. heinäkuuta. Ennen ottelun alkua Helmarit osoitti tukensa taistelulle rasismia vastaan. Helmareiden päällä nähtiin Maamme-laulun aikana paidat, joiden sanoma oli selvä – ”Rasismi on rumaa”.

Rasismi on rumaa.Kuva: Ⓒ SPL /Jimi Soinila

18.7.2023 klo 19:06

Tälläkin kaudella otsikoihin on noussut rasismitapauksia kotimaassa ja kansainvälisillä kentillä. Rasismi rikkoo myös lajirajoja. Yhteiskunnallisessa keskustelussa rasismi sekä ihmisoikeudet ovat ajankohtainen ja puhuttava aihe.

Jalkapallo on Suomen monikulttuurisimpia lajeja. Kentät eri puolilla Suomea ovat täynnä pelaajia ja toimijoita, jotka tulevat erilaisista taustoista. Suomalaisen maajoukkuejalkapallon lippulaivat, aikuisten maajoukkueet, Helmarit ja Huuhkajat haluavat välittää rasisminvastaista viestiä ja muistuttaa, että meistä jokainen voi omalla toiminnallaan vähentää ja ehkäistä rasismia, ja toisaalta edistää yhdenvertaisuutta.

- Meidän tulee myöntää ilmiön olemassaolo ja tunnistaa rasismi. Rasismiin ja syrjintään puuttuminen kuuluu meille jokaiselle, emme saa ummistaa siltä silmiämme. Se ei ole helppoa, mutta siihen voi valmistautua ja sitä voi harjoitella, Helmareiden kapteeni Tinja-Riikka Korpela sanoo.

Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä. Suomen laki kieltää rasismin.

Helmarit haluaa tehdä oman osansa ja edistää rakentavaa keskustelua myös kentän ulkopuolisista asioista.

- Me esimerkiksi voimme vaikuttaa siihen, miten uudet pelaajat otetaan mukaan tänne maajoukkueeseen ja millaisen ilmapiirin tänne luomme. Miten kohtaamme toisemme. Joukkueena haluamme käyttää ääntämme heikommassa asemassa olevien puolustamiseen, edistää keskustelua epäkohdista sekä lisätä tietoisuutta, Korpela kertoo.

Rasismi voi ilmetä vihapuheena, syrjintänä, väkivaltana tai käytäntöinä, jotka sulkevat ulos osan ihmisistä. Rakenteellista syrjintää ja rasismia tulee pyrkiä tunnistamaan ja tuomaan näkyväksi.

- Meidän jokaisen velvollisuus on puuttua arjen rasismiin, kuten syrjivään käytökseen tai rasistisiin vitseihin. Omalla toiminnalla ja positiivisella esimerkillä voimme vaikuttaa ympärillämme olevien ihmisten asenteisiin. Rasismi on rumaa, ja meidän ei tarvitse emmekä saa hyväksyä sitä. Tehdään jokainen parhaamme ja uskalletaan puuttua, Korpela toivoo.

Miten toimin rasismia vastaan >>

1. Pyrin tunnistamaan omat ennakkoluuloni ja muuttamaan käsityksiäni tarpeen mukaan.
2. Pyrin omalla toiminnallani vaikuttamaan ihmisten ja koko yhteiskunnan asenteisiin
3. Tiedostan syrjinnän kokemusten moninaisuuden
4. Puutun rasistisiin tilanteisiin ja vihapuheeseen arjessani
5. Kuuntelen, kouluttaudun ja opin



Helmarit Ratinassa 18.7.2023

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit