Helmareiden taistelu ei riittänyt pisteisiin Espanjaa vastaan EM-avauksessa

Pitkään odotettu EM-lopputurnaus käynnistyi Suomen osalta perjantaina aurinkoisella Stadium MK:lla Milton Keynesissä.

Linda Sällström avasi maalinteon ennätyksellisen nopeasti.

8.7.2022 klo 20:55

Suomi lähti otteluun tutulla 442-muodostelmalla. Sairastumisestaan toipunut Natalia Kuikka aloitti vaihtopenkillä, ja Elli Pikkujämsä avasi toisena topparina Anna Westerlundin vierellä.

Helmareiden avaus Espanjaa vastaan,

Helmarit sai ottelulle ja EM-turnaukselle sensaatiomaisen alun. Suomen kaikkien aikojen maajoukkuemaalintekijä Linda Sällström karkasi Espanjan puolustukselta jo ensimmäisellä peliminuutilla Anna Westerlundin upean pystysyötön jälkeen. Sällström sijoitti pallon kylmästi maalin vasempaan alakulmaan ja Helmarit siirtyi heti johtoon. Kyseessä oli naisten EM-historian ensimmäinen alle minuuttiin tehty lohkovaihemaali.

Espanja onnistui luomaan kovaa painetta Helmareiden maalille heti avausosuman jälkeen, ja Suomi joutui puolustamaan syvällä omalla kenttäpuoliskollaan. Helmarit käytti kuitenkin mahdollisuutensa pallon kanssa hyvin – 12. minuutilla Adelina Engman pääsi laukomaan Eveliina Summasen murtavan syötön jälkeen, mutta Suomen harmiksi laiturin veto painui niukasti ohi.

Esther Gonzalezin laukaus oli helppo torjuttava Suomen kapteeni Tinja-Riikka Korpelalle vartin kohdalla. Toisessa päässä Espanjan alin puolustaja näytti kaatavan lähes läpiajossa olleen Sällströmin, mutta pilli ei soinut. Espanja loi painetta Suomen maalille 19. minuutilla. Korpela kuitenkin nyrkkeili pallot pois maaliltaan. Paine kasvoi ja Espanja sai lopulta pallon Suomen verkkoon, mutta maalia ei hyväksytty.

EM-kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Espanjan tasoitusmaali syntyi lopulta kulmapotkusta 26. minuutilla. Kapteeni Irene Paredes nousi korkeimmalle ja puski pallon voimalla Suomen verkkoon.

Pitkät pallonhallintajaksot olivat harvassa Suomella, mutta puolen tunnin pelin jälkeen Helmarit rakensi hienon pitkän hyökkäyksen. Sanni Franssin viimeinen syöttö maalille ei kuitenkaan tavoittanut valkopaitaisia pelaajia.

Keskitykset olivat Espanjan paras ase Suomea vastaan ensimmäisellä jaksolla. Aitana Bonmatí oli jäänyt vapaaksi Helmareiden boksissa 41. minuutilla. Keskikenttäpelaaja jatkoi tarkan keskityksen Korpelan maalin yläkulmaan näyttävällä puskulla, ja Espanja otti johtoaseman. Tauolle lähdettiin Espanjan johtaessa ottelua lukemin 2-1.

Ottelua seurasi Stadium MK:lla 16 819 katsojaa, joiden joukossa oli paljon äänekkäitä Helmareiden kannattajia.Kuva: Ⓒ SPL /Riku Laukkanen

Suomi teki tauolla yhden vaihdon, kun Essi Sainio korvasi Engmanin. Peli jatkui toisen jakson alussa samalla kaavalla kuin ensimmäisellä Espanjan pitäessä palloa ja Helmareiden odottaessa vastahyökkäysmahdollisuuksia.

Helmarit sai 50. minuutilla vapaapotkun oikeasta laidasta. Tuija Hyyrysen keskitys tippui lopulta Summaselle, jonka keskelle suuntautuneen vedon Sandra Paños torjui. Seuraavaksi Franssi ohitti puolustajan oikealla, mutta Paredes katkaisi Real Sociedad -pelurin keskityksen boksiin.

Korpelan paraatitorjunta pysäytti Ona Batllen laukauksen 55. minuutilla. Viisi minuuttia tästä ja Korpela sai venyä jälleen parhaimpaansa pysäyttääkseen Laia Aleixandrin puskun. Suomen seuraava vaihto tuli 66. minuutilla, kun vasta keskiviikkona Englantiin matkustanut Kuikka korvasi Hyyrysen.

Espanja laski toisen jakson edetessä pelinsä riskitasoja eikä punapaitainen puolustuslinja pelannut enää yhtä korkealla kuin ottelun ensimmäisellä jaksolla. Franssin pitkä tempokuljetus antoi Suomelle mahdollisuuden Espanjan puolustusmuodon murtamiseen, mutta Sällströmin pudotus maalin edustalle purettiin 70 minuutin kohdalla.

Espanja rankaisi Suomea jälleen erikoistilanteesta 75. minuutilla. Keskitys vapaapotkusta ja Lucía Garcían tarkka pusku vei Espanjan kahden maalin johtoon.

Ottelun tempo laski Espanjan kolmannen osuman jälkeen. Suomi teki vielä 85. minuutilla tuplavaihdon, kun Jenny Danielsson ja Olga Ahtinen tulivat kentälle. Myös Amanda Rantanen pääsi tekemään EM-debyyttinsä neljä minuuttia ennen täyttä aikaa.

Espanja onnistui jäädyttämään Suomen kirivaihteen pallonhallinnalla. Hienon pelin pelannut Korpela pysäytti vielä Marta Cardonan läheltä tulleen puskun juuri ennen täyttä aikaa. Ottelun erotuomari Kateryna Monzul vei pallon vielä pilkulle ottelun lisäajalla. Mariona Caldentey viimeisteli ottelun viimeisellä potkulla loppulukemiksi 4-1.

Ottelun jälkeen nähtiin vielä hieno hetki, kun Englantiin matkanneet suomalaiskannattajat kiittivät joukkuetta äänekkäästi kovasta taistelusta. Helmareiden EM-kisataival ja taistelu pisteistä jatkuu tiistaina 12.7. ottelulla Tanskaa vastaan.

EURO 2022 | Lohko B
Espanja - Suomi 4-1 (2-1)

1' Linda Sällström 0-1
26' Irene Paredes 1-1
41' Aitana Bonmatí 2-1
75' Lucía García 3-1
90+5' Mariona Caldentey 4-1 (rp)

Suomi:

23 Tinja-Riikka Korpela
2 Elli Pikkujämsä
3 Tuija Hyyrynen >> 66' Natalia Kuikka
4 Ria Öling >> 87' Amanda Rantanen
5 Emma Koivisto
7 Adelina Engman >> 46' Essi Sainio
10 Emmi Alanen
16 Anna Westerlund
17 Sanni Franssi >> 85' Jenny Danielsson
18 Linda Sällström
20 Eveliina Summanen >> 85' Olga Ahtinen

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit