Harmaapöllöt voittoon Tallinnassa – Mika Väyrynen iski vapaapotkusta

Suomen miesten Respect-maajoukkue, Harmaapöllöt, kohtasi Tallinnassa Viron legendat 19.8.2022 osana Viron Palloliiton satavuotisjuhlallisuuksia.

22.8.2022 klo 15:13

Ottelu Viroa vastaan pelattiin Suomelle tutulla, hyviä muistoja herättävällä A. Le Coq -areenalla. Viron ja Suomen legendapelaajien nykykuntoa tuli seuraamaan paikan päälle yli 1500 katsojaa.

Harmaapöllöt esiintyivät varsin kunniakkaasti päävalmentaja Jari-Pekka Keurulaisen johdolla. ”Genen” apulaisena ottelussa toimi Markku Kanerva, jonka tehtävänkuvaan kuuluivat tiettävästi erikoistilanteet. Juuri erikoistilanteesta syntyi Harmaapöllöjen voittomaali: kuin joskus ennen, Alexei Eremenko jr ja Mika Väyrynen arpoivat hetken keskenään, kumpi ampuu vapaapotkun noin 30 metristä. ”Väykkä” valikoitui ampujaksi ja pallo painui upeasti maalin ylänurkkaan.

Lopussa isäntäjoukkue jyräsi laajalla 38 pelaajan ringillään, mutta maalivahteina vuorollaan pelanneet veteraanit Jussi Jääskeläinen ja Kari Laukkanen pitivät nollan.

Kuten näissä otteluissa on tavallista, Suomenkin kokoonpano eli vielä viime metreillä. Painavista syistä Jari Litmanen, Jarkko Wiss ja Timo Furuholm joutuivat jäämään pois, mutta viime hetken täydennykset Jarno Parikka ja Alexei Eremenko jr toivat oivallisen lisän Harmaapöllöjen joukkueeseen.

Tapahtuma oli erittäin onnistunut järjestelyiltään ja tunnelmaltaan. Vaikka ottelun lopputulos ei varmasti ollutkaan pääasia, Harmaapöllöjen pelin jälkeisistä ilmeistä näki, että vanhat pelimiehet antoivat kaikkensa ja voitto maistui.

Lisäksi ottelu oli mainio ja toimiva lähtölaukaus jalkapallon alumnitoiminnalle. Keväällä virallisesti perustetun alumnin rooli vahvan joukkueen kokoamisessa ja yhteen saattamisessa oli merkittävä.

Harmaapöllöt Tallinnassa

Viro-Suomi 0-1 (0-0)

75. 0-1 Väyrynen

Suomi:

1 Kari Laukkanen
2 Petri Helin
3 Harri Ylönen
5 Tero Mäntylä
6 Mika Väyrynen
8 Antti Pohja
9 Jarno Parikka
11 Joonas Kolkka
13 Kari Arkivuo
14 Toni Kuivasto
15 Markus Halsti
16 Aki Riihilahti
17 Mika Ojala
18 Juha Reini
19 Miikka Multaharju
20 Paulus Roiha
21 Jonatan Johansson (C)
22 Jussi Jääskeläinen
25 Pekka Lagerblom
30 Mika Kottila
40 Alexei Eremenko jr

Päävalmentaja: Jari-Pekka Keurulainen
Valmentaja: Markku Kanerva
Fyysinen valmentaja: Paavo Leiramo
Huolto: Jari Maisonlahti
Joukkueenjohtaja: Lennart Wangel
Sekalaiset asiat: Timo Walden

Harmaapöllöt Tallinnassa Viro-ottelun alla.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit