Future-toiminta tukee myöhään kehittyviä jalkapalloilijoita – ”On tärkeää, että saamme pidettyä kiinni kaikista potentiaalisista pelaajista”

Poikien future-toiminta alkaa Suomessa alueellisesti ensi vuonna. Tammikuussa Lännen sekä Pohjanmaan yhteisaluejoukkue (P2009) matkaa Latviaan kovatasoiseen kansainväliseen turnaukseen, ja toukokuussa 2008 syntyneiden future-joukkue osallistuu vuotta nuorempien Minialueturnaukseen.

Tampereella järjestettiin toukokuussa alueellinen pelaajatarkkailuleiri.Kuva: Reza Effati

20.12.2023 klo 14:14

Mikä yhdistää Dries Mertensiä ja Thibault Courtoista? Molemmat Belgian maajoukkuelegendoista kasvoivat teini-iässä aikuiseen mittaansa keskimääräistä myöhemmin, ja kummankin nousu A-maajoukkueeseen tapahtui ”future-maajoukkueiden” kautta.

Future-toiminta on Belgian lisäksi tuttua muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Myös Pohjoismaissa on saatu hyviä kokemuksia future-toiminnasta – kuusi Ruotsin U21-maajoukkueen avauksen pelaajaa on noussut ryhmään future-maajoukkueesta. Seurojen edustajista koostuva Palloliiton Läntisen alueen Urheilutoiminnan kehitysryhmä on myöntänyt alueen aluevalmennuksen esityksestä kehitysrahaa, jolla on aloitettu koulutusta ja kenttätoimintaa sisältävä hanke Länsi-Suomessa.

– Olemme saaneet pienillä resursseilla paljon aikaan sekä pelaajille että valmentajille. Tämän vuoden tapahtumissa on ollut mukana suuri määrä pelaajia ja peräti 80 Lännen alueen valmentajaa. On hienoa, että seuraihmiset, jotka ovat mukana kehitysryhmässä, näkivät future-toiminnassa potentiaalia, ja saamme olla toiminnan edelläkävijöitä Suomessa, Lännen aluevalmentaja Teemu Eskola toteaa.

Eskolan mukaan toinen toiminnan päätavoitteista on se, että myöhään kehittyviä pelaajia pystyttäisiin tukemaan paremmin. Tällä tarkoitetaan pelaajia, joiden kasvupyrähdys alkaa myöhemmin kuin ikätovereillaan keskimäärin.

– Järjestimme toukokuussa 2007-ikäluokan maajoukkue-ehdokasleirin, jonne kutsuttiin potentiaalisia myöhään kehittyviä pelaajia, joiden osalta aluetoiminta oli jo päättynyt. Kutsuimme mukaan myös sellaisia pelaajia, jotka olivat seuratoimijoiden arvioin mukaan lähellä maajoukkuepaikkaa, mutta olivat jääneet ilman näyttöpaikkoja kevään 2023 aikana. Esimerkiksi SJK:n Ilari Kangasniemi oli tällainen pelaaja – hän nousi kesäkuussa maajoukkueen mukaan ja marraskuussa vuotta vanhempien maajoukkueeseen, Eskola avaa.

– FIFA:n talenttivalmentaja Eddie Munnelly oli mukana leirillä, ja hän teki FIFA:lle hyvin myönteiset raportit. Olemme jo saaneet rahallista tukea poikien future-toimintaan, ja toivottavasti sitä on luvassa myös jatkossa. Meillä on matkaa future-maajoukkueeseen, mutta FIFA:n tuella pystymme aloittamaan toiminnan alueellisesti jo ensi vuonna, kun 2008 syntyneiden future-joukkue osallistuu vuotta nuorempien Minialueturnaukseen.

Tänä vuonna Huuhkajien kannattajat hurmannut Daniel Håkans on yksi esimerkki myöhään kehittyneestä pelaajasta. Kesäkuussa San Marinoa vastaan hattutempun tehtaillut Håkans debytoi Suomi-paidassa jo U15-ikäluokassa, mutta seuraavat maaottelunsa laituri pelasi vasta U21-maajoukkueessa.

– Dani oli esimerkiksi Tähtitarhassa pieni, hidas ja heiveröinen, mutta pallon kanssa taitava sekä älykäs – olemme näyttäneet hänestä videoita sekä pelaajille että valmentajille. Ero on valtava, kun siitä ottaa suoran leikkauksen A-maaotteluihin, joissa hän ohittaa vastustajat leikiten. Haluamme tukea hänen kaltaisiaan pelaajia entistä paremmin, Eskola jatkaa.

– Olemme pieni futismaa, ja on tärkeää, että saamme pidettyä kiinni kaikista potentiaalisista pelaajista. Emme voi tietää, kuinka moni potentiaalinen A-maajoukkuepelaaja on lopettanut vuosien varrella, kun menestyminen jalkapalloilijana on vaikuttanut mahdottomalta teini-iässä. Danin kaltaiset pelaajat ovat olleet riittävän sinnikkäitä puskemaan eteenpäin.

Toiminnan toinen päätavoite on se, että aluetoimintaan saataisiin mukaan kansainväliset pelit. Etelän aluejoukkue on pelannut jo vuosien ajan Viron maajoukkuetta vastaan – tammikuussa Lännen ja Pohjanmaan yhteisaluejoukkue matkaa Latviassa pelattavaan turnaukseen. Riga Winter Cupiin matkaava joukkue julkaistaan huomenna torstaina.

– Turnaus on meille juuri sopiva, kun saamme kustannustehokkaasti vähintään viisi kovatasoista kansainvälistä peliä. Otteluohjelma selviää vasta myöhemmin, mutta mukana on muun muassa Manchester City – pojat saavat turnauksessa todella hyviä mittareita.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit