FC Meltsille 43 500 euron tunnustus jalkapallon avulla syrjäytymistä vastaan tehdystä työstä

UEFA Foundation for Children on myöntänyt Palloliiton hakemuksesta 43 500 euron palkinnon Me-säätiön ylläpitämälle jalkapalloseura FC Meltsille. Itä-Helsingissä Mellunmäessä toimivan FC Meltsin toiminta-ajatus on jalkapallon avulla ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa alueen lasten ja perheiden osallisuuden mahdollisuuksia.

Kuvituskuva.Kuva: Tara Jaakkola

16.6.2023 klo 09:54

UEFA Foundation for Children Award palkitsee vuosittain jäsenliittojensa esityksestä toimijoita, jotka työskentelevät  haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Vuonna 2020 perustettu FC Meltsi on kasvanut lyhyessä ajassa muutaman pelaajan toiminnasta noin 130 pelaajan seuraksi. Seurassa toimii 7 joukkuetta ja siellä puhutaan 20 kieltä. Pelaajat ovat 7-15-vuotiaita ja toiminta on Me-säätiön mahdollistamana pelaajille maksutonta. 

FC Meltsin toiminnan tavoitteena on lisätä suojaavia tekijöitä lapsille alueella, jossa on paljon sosiaalista eriarvoisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevia perheitä. Tavoitteet ovat täyttyneet, sillä yhteinen jalkapalloseura on hitsannut pelaajia tiiviisti yhteen, parantanut heidän hyvinvointiaan ja tehnyt hyvää alueen ilmapiirille.  

Koska FC Meltsi on lasten perustama, ovat he saaneet vaikuttaa sen toiminnassa lähes kaikkeen harjoitteluaikatauluista ja säännöistä lähtien. Jopa FC Meltsin leijonalogo on lasten itsensä suunnittelema.

- Palkinnon merkitys on valtava. Meidän pelaajien ja koko Meltsin yhteisön mielestä tämä tuntuu hienolta tunnustukselta työstä, jonka olemme itse muutamassa vuodessa rakentaneet. Olemme ikionnellisia siitä, että Palloliitto on noteerannut toimintamme ja asetti meidät Suomen ehdokkaaksi. FC Meltsi on lasten oma joukkue, siksi tulemme päättämään yhdessä heidän kanssaan, mihin palkintosumma käytetään. Meidän upeaan valmennustiimiimme kaivataan myös vahvistusta, joten hakemuksia saa lähettää!, Me-säätiön yhteisötoiminnan johtaja Emmi Rintala sanoo.

Me-säätiö on suomalainen säätiö, joka tekee työtä sen eteen, että jokaisella lapsella ja nuorella on taustastaan riippumatta mahdollisuus harrastaa, uskoa tulevaisuuteen ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Me-säätiö mahdollista FC Meltsin toiminnan.

- Me-säätiö on perustettu yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. FC Meltsi toteuttaa Me-säätiön tehtävää parhaalla mahdollisella tavalla: vaikuttavuusdatamme pohjalta näemme, että toiminta tavoittaa lapsia monenlaisista lähtökohdista ja sen myötä vaikutetaan positiivisesti lasten sekä heidän perheidensä hyvinvointiin. Pelaajistamme 95% kokee kuuluvansa heille tärkeään ryhmään ja että heillä on vähintään yksi hyvä ystävä. Tunne siitä, että kuuluu itselle merkitykselliseen porukkaan, on yksi merkittävimmistä syrjäytymistä ehkäisevistä suojatekijöistä, Me-säätiön toimitusjohtaja Tiina-Maija Toivola kertoo.

Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen on todella iloinen FC Meltsin ja Me-säätiön yhteistyöllä saavutetusta palkinnosta. 

- Tuntuu todella hyvältä, että seurat saavat tukea juuri eriarvoisessa asemassa olevien lasten osallistamiseen ja harrastamisen mahdollistamiseen. Yksi hakemuksemme vahvuuksista oli juuri se, että Me-säätiön luoman alustan avulla FC Meltsin toiminnan tulokset ja vaikuttavuus on pystytty todentamaan. Jalkapallo on parantanut alueen lasten, perheiden ja yhteisön hyvinvointia, Huttunen iloitsee. 

Palkinnon vastaanottavat Me-säätiön yhteisötoiminnan johtaja Emmi Rintala ja FC Meltsin valmennuspäällikkö Mostafa Asadi Olympiastadionilla ennen Suomi-Slovenia EM-karsintaottelun alkua. 

Huuhkajat isännöi Sloveniaa perjantaina 16. kesäkuuta ja San Marinoa maanantaina 19. kesäkuuta. Molemmat ottelut käynnistyvät Helsingin Olympiastadionilla kello 19.00. Hanki lippusi täältä >>

Lue lisää FC Meltsin toiminnasta >>

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit