Espanja Suomen U17-tyttöjä vahvempi

Suomi kohtasi EM-lopputurnauksen toisessa ottelussaan Espanjan perjantaina Bosnia-Hertsegovinassa Siroki Brijegissä.

Lotta Kalske puolusti espajalaispelaajaa U17-tyttöjen EM-kisoissaKuva: Ⓒ 2022 UEFA /Eóin Noonan - UEFA

9.5.2022 klo 14:28

Pikkuhelmareiden tiistaina pelattu EM-avaus päättyi tappioon Ranskalle lukemin 2-0, joten Suomi lähti hakemaan Espanjalta turnauksen avauspisteitään. Espanja oli voittanut aiemmassa ottelussaan Norjan lukemin 4-0.

Suomi tuli otteluun terävästi. Lilli Halttunen hankki Suomelle vapaapotkun hyvältä alueelta 8. minuutilla. Espanjan puolustus purki ensimmäisen keskityksen, mutta Elli Seiro pääsi jatkotilanteessa vetopaikkaan. Seiron laukaus painui kuitenkin sivuverkkoon.

Korkealta prässännyt Espanja oli hallitsi peliä, mutta Suomi puolusti tiiviisti. Espanja pääsi silti avaamaan maalinteon 18. minuutilla, kun Judit Pujolsin kova kaukolaukaus ohitti Suomen maalivahti Ellan Arpiaisen

Vastustajan aggressiivinen prässi teki Pikkuhelmareiden pelinavaamisesta vaikeaa eikä Suomi päässyt rakentelemaan pidempiä hyökkäyksiä. Vaarallinen Carla Camacho jäi vapaaksi Suomen boksissa ja vei Espanjan kahden maalin johtoon vain viisi minuuttia avausmaalin jälkeen.

Espanjan painostus hellitti hieman 2-0-maalin jälkeen, mutta Suomella oli yhä vaikeuksia oman hyökkäyspelinsä kanssa. Arpiainen torjui Laia Martretin laukauksen viisi minuuttia ennen taukoa, ja Pikkuhelmarit selvitti seuranneen kulmapotkun. Tauolle mentiin Espanjan kahden maalin johdossa.

Pikkuhelmarit teki tauolla kaksi vaihtoa - kentälle tulivat Ilona Walta ja Jutta Angeria. Angeria pääsi murtautumaan oikealta Espanjan boksiin toisen puoliajan alussa, mutta syöttöyritykset maalin eteen eivät löytäneet suomalaispelaajia.

Ottelun kuva pysyi pitkälti samanlaisena myös toisella jaksolla - Espanja hallitsi ja Suomi pyrki iskemään vastaan. Arpianen venyi kahteen peräkkäiseen huipputorjuntaan tunnin pelin jälkeen. Pari minuuttia tästä ja Arpiainen pysäytti espanjalaispelaajan puskun näyttävällä heittäytymisellään. 

Espanja osui kolmannen kerran 76. minuutilla. Pallo tippui Suomen maalin yläriman kautta Jone Amezagalle, jolla oli helppo työ pistää peliväline maaliin. 

Suomi pääsi muutamaan otteeseen lupaaviin vastahyökkäyksiin, mutta viimeiset syötöt pysähtyivät toistuvasti vastustajan puolustuslinjaan. Illan viimeinen maali syntyi 87. minuutilla. Pallo tippui 16-alueella Magali Capdevilalle, joka viimeisteli varmasti.

Suomi kohtaa maanantaina Mostarissa lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Norjan. Kello 21:00 käynnistyvä ottelu on katsottavissa suorana Yle Areenassa.

Espanja - Suomi 4-0 (2-0)
18' Judit Pujols 1-0
23' Carla Camacho 2-0
76' Jone Amezaga 3-0
87' Magali Capdevila 4-0

Suomi:
1 Ellan Arpiainen (mv)
3 Siiri Siivonen >> 64' Aura Nyholm
5 Nelli Kalske >> 78' Helmi Raijas
6 Bettina Aho >> 46' Ilona Walta
7 Julia Schalin (C)
9 Elli Seiro >> 64' Amelia Luotonen
14 Sara Arimo
15 Milja Kiviranta
18 Lotta Kalske >> 46' Jutta Angeria
19 Lilli Halttunen
20 Ida Heikkinen

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit