"Eikka" on paikalla - peli voi alkaa

Jälleen yksi kansainvälinen ottelu Suomessa on käynnistymässä. Eino "Eikka" Haapimaa on järjestänyt vierasjoukkueen paikan päälle, peli voi alkaa.

Olympiastadion isännöi 2022 UEFA Super Cupia

12.4.2022 klo 09:51

Näinhän se on viime vuosina useasti ollut. Palloliiton ottelutapahtumien taustalla on hurja joukko vapaaehtoistyöntekijöitä ja Haapimaa on yksi ahkerimmista.

Haapimaa on treenannut ja pelannut futista jo yli 70 vuotta (eikä omien sanojensa mukaan vieläkään osaa). Yli 30 vuotta ITC-alalla työuraa tehnyt Haapimaa on toiminut pelaamisen lisäksi myös valmentajana ja seuran luottamustoimissa.

Palloliiton vapaaehtoistöissä tulee jo 20 vuotta täyteen.

- Ensiksi, en olisi suostunut hommiin, ellen olisi "jalkapallohullu". Mutta selitän itselleni, että se on kuitenkin hulluuden lievempi muoto, Haapimaa naurahtaa.

Haapimaa ehti olla aikoinaan varhaiseläkkeellä viikon, kun puhelin soi.

Jeannette Good (ent. Saarinen) Palloliitosta otti minuun yhteyttä. Hän oli kuullut minusta Janne Lindströmiltä, joka toimi silloin kouluttajana Eerikkilässä. Jeannette tiedusteli, että jos voisin toimia yhteyshenkilönä Walesin maajoukkueen tarkkailijalle.

- Tarkkailija tuli seuraamaan maajoukkueemme ottelua ja Suomi oli Walesin seuraava vastustaja EM-karsinnassa syyskuussa 2002. Siitä kaikki silloin lähti.

HYVINVOINTIA VIERAILLE

Haapimaan työtehtävät ovat olleet moninaisia, mutta pääpaino on ollut siinä, että vieraiden on hyvä Suomessa olla.

- Olen toiminut enimmäkseen vierailevien joukkueiden ja scouttien yhdyshenkilönä, tilaisuuksien järjestäjien apulaisena sekä kuljetusten järjestelijänä.

Italian turvallisuuspäällikön kanssa. 

Mutta monipuolinen mies taipuu myös muihin tehtäviin.

- Olin aikoinaan jopa Suomen miesten futsalmaajoukkueen joukkueenjohtajana Unkarissa, Haapimaa huomauttaa.

Muistoja on vaikka muille jakaa, välillä hauskoja ja aina joskus hieman vähemmän hauskoja.

- Kerran yhden maan naisten 19-vuotiaiden maajoukkue oli saanut turnaukseen miesten mallia ja kokoa olleet pelipaidat. No, hoidin asian etsimällä sopivan ompelimon ja pikavauhtia ajoimme paitakassin huoltajan sekä joukkueenjohtajan kanssa ompelijan luokse. Saimme pelipaidat seuraavana päivänä pari tuntia ennen ottelun alkua sopivan kokoisina.

Yhden kerran Ruotsin joukkue kiirehti Suomeen saapumisen jälkeen huoneisiin ja huoltaja jäi yksin varusteiden kanssa.

- Menin auttamaan häntä ja tämän huomasi myös Ruotsin Jalkapalloliiton varapuheenjohtaja, joka toimi maassaan arvostettuna yritysjohtajana. Hän riisui tyylikkään puvuntakkinsa, kääri hihansa, irrotti solmionsa ja yhdessä kolmisteen kärräsimme tavarat varustehuoneeseen. Se oli osoitus toimivasta yhteistyöstä.

- Erään toisen maajoukkueen kanssa ei homma toiminutkaan näin. Joukkueen johtoon kuuluva henkilö tuli sanomaan, että "homma kuuluu tuolle huoltajalle" ja kielsi minua antamasta kantoapua!

Aina vierailuissa sattuu ja tapahtuu, joten ensiapu- ja terveysasemat ovat tulleet tutuiksi ympäri Suomea.

- Usein nämä sairaalakäynnit ovat venyneet aamuyöhön. Muistan, kun 17-vuotiaan slovakialaisen pelaajan umpilisäke piti poistaa ja saatoin hänet sairaalaan. Hän joutui jäämään Suomeen muun joukkueen palatessa kotiin, joten vein hänelle seuraavana päivänä suklaata ja englanninkielisen futislehden.

Myös Suomen kylmä sää voi joskus tuottaa yllätyksiä.

- Espanjan naisten joukkueen manageri pyysi minua hankkimaan kaulurit ja sainpa niitä hankittua kymmenen kappaletta.

IHMEELLISIÄKIN HAASTEITA

Kulttuurieroja on nähtävissä myös ruokailutapahtumassa ja muussa päivittäisessä tekemisessä. Ne tuovat omat haasteensa, mutta eivät ylitsepääsemättömiä sellaisia.

Bosnia-Hertsegovinan team managerin Darko Ljubojević'n kanssa.

- Makedonian kanssa kävi siten, että tarkastettuamme hotelin ravintolapäällikön kanssa joukkueelle tilatut lounaat ja päivälliset, niin joukkueen lääkäri halusi lisäksi jokaiselle aterialle hummeria. Se ei sillä kertaa onnistunut.

- Erään maajoukkueen manageri pyysi minua soittamaan ylimmälle poliisiviranomaiselle ja järjestämään viisumien kirjoittamiseen lisää poliiseja. Lisäksi hän pyysi minua avaamaan oven lentoaseman tullialueelle. Kun minä kerroin, ettei sinne pääse, niin hän vastasi: "Minulle avautuvat kotimaassani kaikki ovet".

- Hänellä oli useita luottokortteja, mutta kun piti maksaa joukkueen oleskelu hotellissa, niin yksikään korteista ei toiminut...

Näistä muistoista on hyvä ammentaa kohti seuraavia tapahtumia. Super Cupia Haapimaa odottaa innolla.

- Jännitän mielenkiinnolla sitä, mitkä joukkueet kohtaavat 10.8. Olympiastadionilla. Olen jo ilmoittautunut vapaaehtoiseksi auttamaan tapahtumassa.

Elokuussa kauden 2021-22 Mestarien liigan voittajan ja Eurooppa-liigan voittajan välillä pelattava UEFA Super Cup on ainutlaatuinen tapahtuma Suomessa ja vapaaehtoiseksi voivat hakea kaikki 18 vuotta täyttäneet riippumatta lajitaustasta tai kokemuksesta. On vain yksi Eikka, mutta Super Cupissa tehtäviä on monenlaisia ja jokaiselle sopivia. Lue lisää täältä.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit