Alueturnauksen pelaajat ja joukkueet nimetty

Tapahtuma järjestetään Eerikkilässä 8.–10. joulukuuta – pelien mahdollisista striimeistä tiedotetaan myöhemmin. Otteluohjelma ja joukkueet löytyvät uutisen lopusta.

Toivo Mero oli mukana lokakuun voitokkaissa maaotteluissa.

Toivo Mero oli mukana lokakuun voitokkaissa maaotteluissa.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

25.11.2022 klo 15:51

U16-poikien (2007 ja myöhemmin syntyneet) Alueturnaus pelataan joulukuussa Eerikkilässä. Neljä joukkuetta pelaa toisiaan vastaan kolmen päivän aikana – mestari selviää päätöspäivänä lauantaina 10. joulukuuta.

Kai Nyyssönen on toiminut ikäluokan kanssa noin vuoden päivät, ja hänellä on selvästi minua parempi tuntemus pelaajista. He ovat pelanneet maaotteluita, minkä lisäksi Kai on osallistunut alueleireille, tarkkaillut seurojen otteluita ja ollut yhteydessä seuravalmentajiin. Olin katsomassa hänen ja aluevalmentajien kanssa lokakuun Kai Pahlman -turnausta – olemme tietenkin keskustelleet pelaajista vuoden mittaan, U17-päävalmentaja Erkka V. Lehtola avaa.

Ikäluokan edelliset maaottelut pelattiin lokakuussa, jolloin Minihuuhkajat kaatoi sekä Pohjois-Irlannin että Viron. Lehtola on nähnyt pelaajia myös kesällä järjestetyllä UEFA A -malliryhmäleirillä – Alueturnauksessa hän toivoo näkevänsä kovan intensiteetin pelejä.

– Vuotta nuoremman ikäluokan Tähtitarha järjestettiin marraskuun alussa, ja toivon, että tulevissa peleissä on vähintään yhtä paljon tunnetta – ja vähän enemmän ymmärrystä sekä malttia. Odotan näkeväni myös pidempiä pallonhallintajaksoja, Lehtola toteaa.

– Alueturnaus on meille vuodesta toiseen todella arvokas tapahtuma ja hieno päätös ikäluokan aluetoiminnalle. Kiitos paitsi tapahtuman aikanaan keksineelle Teemu Eskolalle myös niille, jotka tämän mahdollistavat – on kiva päästä jälleen Eerikkilään.

Otteluohjelma (kaikki ottelut pelataan Eerikkilän jalkapallohallissa):

to 8.12.
17.00–18.30 Itä/Etelä – Länsi
18.50–20.20 Pohjoinen/Pohjanmaa – Etelä

pe 9.12.
15.00–16.30 Länsi – Pohjoinen/Pohjanmaa  
16.50–18.20 Etelä – Itä/Etelä  

la 10.12.
10.00–11.30 Pohjoinen/Pohjanmaa – Itä/Etelä
11.50–13.20 Etelä – Länsi

Etelä

Mitja Haapanen HJK (mv)
Ukko Happonen PKKU (mv)
Erik Davidian FC Honka
Peetu Harden HJK
Fation Haxhiu FC Honka
Florian Haziri PKKU
Jere Kari HJK
Martin Kirilov HJK
Taavi Koukkumäki FC Honka
Adam Le Goff-Conan HJK
Pontus Lindberg HJK
Ronal Malik HJK
Toivo Mero HJK
Otto Minkkinen KäPa
Oskari Multala PKKU
Nuutti Nenonen PKKU
Antti Pastinen KäPa
Daniel Ripatti KäPa
Santeri Romppanen PKKU
Miikka Syväkari KäPa
David Weiss PKKU
Adam Zahedi FC Honka

Valmentaja: Samu Koski

Itä/Etelä

Tuomas Collin KäPa (mv)
Osku Maukonen FC Lahti (mv)
Sonosi Daldum KuPS
Reko Huhtamäki KäPa
Elias Kolehmainen KuPS
Arydon Krasniqi FC Red Star Zürich (SUI)
Miro Köykkä FC Lahti
Aleksi Lyyra JPS
Miika Mahlamäki JJK
Maxim Nazari FC Honka
Henry Dang Huy Nguyen PKKU
Jesse Nieminen FC Lahti
Miro Ruokoniemi LAUTP
Adiche Sabwele FC Honka
Axel Sandler HJK
Matias Siltanen KuPS
Eemil Tanninen JIPPO-j
Rasmus Tikkanen PK-37
Ilmo Toivonen HJK
Olli Turppo LAUTP
Vilho Virén JJK
Konsta Väisänen FC Lahti

Valmentaja: Juha-Pekka Niskanen

Länsi

Mikael Ojanen MuSa (mv)
Jaakko Poutanen Ilves (mv)
Jesper Aitos TPS
Joel Asikainen Ilves
Valtteri Berg FC Inter
Edor Hajdini TPS
Jussi Helin P-Iirot
Iiro Huovinen Ilves
Oskari Inkeroinen FC Inter
Sulo Ketola P-Iirot
Miko Koivuniemi Ilves
Sander Korsunov Ilves
Eerik Lehtinen P-Iirot
Emil Liljeström FC Inter
Aarne Louramo TPS
Elohim Nzoko FC Inter
Djoully Nzoko FC Inter
Juho Rantala Ilves
Tomas Sovelius Ilves
Samuel Syrjänen HJS
Arttu Tulehmo Ilves
Eetu Turkki Ilves

Valmentaja: Teemu Eskola

Pohjanmaa/Pohjoinen
Eino Ehrnrooth VPS J (mv)
Zacharias Eriksson Närpes Kraft (mv)
Aleksi Effati VPS J
Lassi Harju SJK-j
Samu Herronen KPV
Kalle Huhta VPS J
Ilari Kangasniemi SJK-j
Ilkka Koivukoski OLS
Sampo Laitila OLS
Joel Lotvonen Tervarit-j
Olle Lämsä OLS
Axel Lärka Närpes Kraft
Aniis Machaal VPS J
Veeti Mäntymäki VPS J
Ludvig Nyman FF Jaro
Otso-Pekka Parkkila OLS
Onni Romakkaniemi RoPS
Evert Saranpää VPS J
Sebastian Ukura OLS
Viljami Visuri VPS J
Aapo Välimäki SJK-j
Pyry Ylläsjärvi OLS

Valmentajat: Stephen Ward & Mika Nurmela

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit