Jalkapallon EM-kisojen H-hetki on käsillä. Huuhkajat Countdown -juttusarjassa ääneen ovat päässeet suomalaiselle jalkapallolle merkittävät henkilöt erilaisista näkökulmista.
Armoton futisfani, ihmisoikeustyöntekijä, muusikko ja toimittaja Tommy Lindgren kertoo perineensä futisfanituksen alunperin äidiltään.
– Vuoden 1982 Espanjassa pelastuista MM-kisoista muistan, että äitini fanitti Italiaa ja Paolo Rossia. Äiti oli laittanut lehdestä leikatun Paolo Rossin kuvan kotona puhelimen viereen.
– Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat ovat ensimmäiset, jotka itse muistan. Ne olivat Maradonan kisat, ja ovat sellaisena piirtyneet sukupolvelleni. Itse kannatin jo silloin Italiaa, ja vuonna 2006 odotus huipentui, kun Italia voitti maailmanmestaruuden. Urheilun ystävänä tiedän, että lopulta hirmu harvoin pääsee kokemaan, että oma jengi onnistuu, Lindgren naurahtaa.
Rakkauden kotimaiseen jalkapalloon, mielenkiinnon monien lajien seuraamiseen ja penkkiurheiluun Lindgren on perinyt isältään. Suhde Huuhkajiin on syventynyt vuosien mittaan. Kokemusten kautta.
– Vietimme perheen kanssa kesiä Hangossa ja Hangon IK:n legendat ovat minulle faijan kautta tuttuja. Isän kanssa käytiin katsomassa paikan päällä Olympiastadionilla myös HJK:n pelejä 80-luvulla. Muistoja peleistä ja joukkueista on paljon, ja muistan vahvasti esimerkiksi Markku Palmroosin ja Jallu Rantasen Klubin 80-luvun kokoonpanoista, Lindgren kertailee lapsuuttaan.
Suomalaisten seurajoukkueiden europelit ja erityisesti Mika Aaltosen esitys TPS-paidassa San Siron stadionilla Interiä 1987 saivat Lindgrenin valpastumaan.
– Minulle tapahtui herääminen, että myös Suomessa pelataan hienoa ja katsomisen arvoista jalkapalloa. Sitten 2000-luvun alusta on tullut seurattua miesten ja naisten A-maajoukkueen edesottamuksia tarkemmin.
– Olen iloinnut läheltä piti tilanteista, vaikka pettymyksiä tullut. Maajoukkueet ovat antaneet minulle mielettömän voimakkaita tunne-elämyksiä, Lindgren fiilistelee.
Muistoja on monenlaisia. Vuonna 2008 Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson liveseurasi ja selosti tekstiviestein Huuhkajien ottelua Olympiastadionilla Saksaa vastaan lomamatkalla olleelle Lindgrenille. Ottelu päättyi 3-3.
– Vuonna 2005 olin Tanskassa keikalla, kun Helmarit eteni EM-kisoissa välieriin kaatamalla viimeisessä lohkopelissään juuri Tanskan. Vuosi vuodelta olen enemmän ja enemmän tunnetasolla juurtunut maajoukkueiden kannattajaksi. Ehkä sen tässä elämänvaiheessa uskaltaa myöntää, että Huuhkajat ja Helmarit ovat nousseet sydämessäni Azzurrin rinnalle, Lindgren naurahtaa.
”Urheilu voi tuottaa käsittämättömiä tunteita”
Yksi hetki on Lindgrenin muistoissa ylitse muiden.
– Olen nähnyt Carl Lewisin livenä Olympiastadionilla ja Iivo Niskasen voittavan Lahdessa MM-kultaa. Ikimuistoisimman urheiluhetkeni olen kuitenkin kokenut 15. marraskuuta paikan päällä Bolt Arenalla, kun Huuhkajat kaatoi Liechtensteinin ja eteni jalkapallon miesten arvokisoihin ensimmäistä kertaa.
– Faijan kanssa on pelejä yhdessä jännitetty. Isäni kuoli vuoden 2017 lopussa ja Liechtenstein matsissa oli sitäkin kautta äärimmäinen liikutus läsnä. Olisipa faija ollut näkemässä tämän, Lindgren kertoo ajatelleensa.
Lindgren kritisoi lempeästi Sukupolvien Unelma -slogania vähän turhan liian pateettisena, mutta naurahtaen myöntää lopulta ihastelleensa ilotulituksia äärimmäisen liikuttuneena Töölön yössä.
Järjettömän voimakas elämys Lindgrenillä liittyy myös Helmareiden Bolt Arenalla 19. helmikuuta 2021 pelaamaan Portugali-otteluun.
– EM-lopputurnauspaikka varmistui urheilullisesti käytännössä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Kirjaimellisesti hyppäsin kotona ilmaan. Urheilu voi parhaimmillaan sekoittaa pään ja tuottaa käsittämättömiä tunteita. Sitä ei voi purkaa järjellisesti auki.
– Välillä hävettää, että minulle tuntemattomien ihmisten urheilusuoritukset liikuttavat minua niin paljon, Lindgren kertoo.
Huuhkajat seisoo hyvien asioiden puolella
Lindgren seuraa Palloliittoa ja maajoukkueita myös työnsä kautta Ihmisoikeusliitossa. Ihmisoikeusliitto kampanjoi parhaillaan sloganilla ”Ihmisoikeudet haltuun urheilussa”.
– Suhtaudun urheilun ihmisoikeusasioihin äärimmäisen suurella mielenkiinnolla ja verrattain kriittisesti. Isoissa kansainvälisissä järjestöissä on otettu askeleita siihen suuntaan, että ihmisoikeudet pitää olla huomioituna, kun kisoja järjestäjille myönnetään. Surullista on mielestäni kuitenkin se, että mitä isommasta poliittisesta maailmanmahdista on kyse, sitä vähemmän asiaa nostetaan esiin, Lindgren toteaa.
– Ensisijainen vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta ei koskaan kuulu urheilijoille. Vastuu tulee olla urheilupäättäjillä. Mielestäni on tosi tärkeää, että Palloliitto ja Olympiakomitea käyvät entistä aktiivisemmin ja avoimemmin dialogia asiasta eri tahojen kanssa.
Ihmisoikeusliitto kouluttaa urheilijoita aktiivisesti urheilun ihmisoikeuksista.
– Minulle on välittynyt se kuva, että Huuhkajien ja Helmareiden pelaajista moni on Tim Sparvin ja Linda Sällströmin johdolla ymmärtänyt mahdollisuutensa vaikuttaa. He uskaltavat ottaa kantaa ja ovat puolustaneet ihmisoikeuksia ja tasa-arvon toteutumista urheilussa. Esimerkiksi käy vaikkapa maajoukkueiden tasa-arvoisten palkkioiden edistäminen. Mielettömän hienoa, Lindgren kiittää.
– Olen vaikuttunut myös siitä, miten koko Huuhkajien joukkue on toiminut aktiivisesti rasismia vastaan. Siitä on tullut luontevaa, että urheilijat puhuvat ihmisoikeuksista. Viikosta toiseen tulee hyvä fiilis siitä, että Huuhkajat on joukkue, joka haluaa kokonaisvaltaisesti seistä hyvien asioiden puolella.
Juttusarjan muut osat:
100 päivää – Martti Kuusela
90 päivää – Mikael Forssell
83 päivää – Jukka Rönkä
75 päivää – Jussi Jääskeläinen
61 päivää – Tinja-Riikka Korpela
58 päivää – Ilari Kattilakoski (SMJK)
55 päivää – Jari-Pekka Keurulainen
48 päivää – Teemu Tainio
42 päivää – Heidi Soininen
40 päivää – Juha Pasoja
33 päivää – Petri Pasanen
30 päivää – Juha Tamminen
28 päivää – Jukka Ikäläinen
18 päivää – Janne Lindberg