Takaisin
14.5.2021 klo 17.00

Huuhkajat countdown – Pikakomennuksella pelaajaksi ja päävalmentajaksi: Jukka Ikäläisen debyyttejä yhdistää elämän yllätyksellisyys

Jaa:

Ⓒ Juha Tamminen

Kesän odotetuin urheilutapahtuma lähestyy: jalkapallon EM-kisojen avauspotkuun on tänään perjantaina enää 28 päivää. Huuhkajat countdown -juttusarjassa katseet kääntyvät kesän EM-lopputurnaukseen. Ääneen pääsevät suomalaiselle jalkapallolle merkittävät henkilöt.

– Puhelin soi, ja minulta kysyttiin, lähdenkö Etelä-Amerikkaan pelaamaan jalkapalloa. Sanoin hetkeäkään miettimättä, että lähden, ja kysyin reissun ajankohtaa ja kestoa – lähtö oli seuraavana päivänä ja reissu kesti kolmisen viikkoa. 

Jukka Ikäläinen muistaa yllättävän puhelinsoiton marraskuussa 1980. Ruotsalaista GIF Sundsvallia edustanut Ikäläinen riensi lentokentälle siviilityöpaikkansa kautta – kun paikallinen pankki päästi työntekijänsä reissuun ilomielin, oli ”Jupen” maajoukkueura valmis alkamaan 23-vuotiaana.

Karihaaran Visan ja Kemin Innon kasvatilla ei ollut vyöllään ensimmäistäkään poikamaaottelua. 1957 syntyneillä oli varsin hyvä ikäluokka, ja muun muassa Atik Ismail oli mukana vuoden 1975 alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa, jossa Suomi pääsi aina finaaliin asti. Ikäläinen pelasi tuohon aikaan II divisioonassa (kolmannella sarjatasolla) ja joutui odottamaan vuoroaan Suomi-paidassa.

Ikäläisen maajoukkuedebyytti tuli lopulta, kun Suomi matkusti eksoottiseen Boliviaan, jossa se kohtasi isäntämaan kahdesti. Päävalmentaja Esko Malm sai reissuun lähes parhaan mahdollisen ryhmän, eikä poisjääntejä juuri ollut – mukana oli sekä ulkomaille siirtyneitä pelaajia että Arto Tolsan kaltaisia kotimaan kenttien tähtiä.

Vieraat joutuivat La Pazissa pelatussa avausottelussaan kovaan testiin. Kaupunki sijaitsee peräti 3 600 metrissä merenpinnan yläpuolella, ja korkea ilmanala toi Bolivialle valtavan kotiedun. Vuosien varrella eri huippumailla on ollut suuria vaikeuksia La Pazissa – jalkapallomaailma haukkoi henkeään huhtikuussa 2009, kun Lionel Messin tähdittämä Argentiina kärsi Estadio Hernando Silesilla nöyryyttävän 6–1-tappion. 

Suomea vastaan kotiyleisö pääsi juhlimaan 3–0-voittoa, mutta muutamaa päivää myöhemmin Santa Cruzissa pelatussa ottelussa vierasjoukkue venyi 2–2-tasapeliin. 

Suomen matka jatkui Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon, jossa se sai todellisen oppitunnin. Uruguay oli tyly isäntä ja murskasi Suomen tennisluvuin 6–0. Huonolle joukkueelle Ikäläinen ja kumppanit eivät taipuneet, sillä Uruguay juhli kolmisen vuotta myöhemmin Copa Américan mestaruutta.  

Ikäläisestä tuli myöhemmin 80-luvulla maajoukkueen runkopelaaja. Etenkin Martti Kuuselan aikakaudella Ikäläinen oli luottomiehiä, ja pelasi lopulta 59 A-maaottelua. Ikäläinen muistelee lämmöllä sekä pelejä että vanhoja pelikavereitaan.

– Vuoden 1985 Englanti-tasapeli ja muut ottelut, joissa on ollut paljon yleisöä, ovat jääneet erityisesti mieleen. Yksi viimeisimmistä maaotteluistani oli Hollantia vastaan 1989, jolloin tehtiin Olympiastadionin yleisöennätys (46 217). Se oli meiltä hyvä peli, vaikka hävisimme, Ikäläinen muistelee. 

– Atik, Jykke Nieminen, Pasi Rautiainen, Leo Houtsonen, Jallu Rantanen, Aki Lahtinen, Esa Pekonen… Meillä oli todella hyviä pelaajia, ja arvostan heitä kovasti. Aika monella meistä on noin 50–60 A-maaottelua, ja sain pelata monen kanssa kymmeniä maaotteluita yhdessä. 

Jalkapallo kulkee mukana

Ikäläinen teki pitkän uran Ruotsin kentillä, ja palkintokaappiin jäi myös mestaruusmitali, kun Örgryte IS voitti toistaiseksi viimeisen mestaruutensa kaudella 1985. Samana vuonna Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi valitun Ikäläisen rooli joukkueessa oli kuitenkin pieni.

– Pelasin siellä pari ottelua, mutta siirryin kesken kauden KePS:aan. Mitalin he lähettivät minulle postissa. Mestaruusporukka kokoontuu yhä Ruotsissa, ja kutsu tulee aina. Olemme pelanneet myöhemmin joitain näytösotteluita yhdessä.

Ikäläinen palasi kolmen KePS-kauden jälkeen Ruotsiin ja aloitti valmentajauransa vuonna 1988. Ensin hän toimi Kiruna FF:n pelaajavalmentajana nostaen joukkueen Ruotsin 1. divisioonaan, kunnes tie vei jälleen Kemiin. Hän toimi pelaaja- ja apuvalmentajana aina vuoteen 1994 asti, jolloin edessä oli todella suuri askel valmentajana – Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Tommy Lindholm erosi tehtävästään, ja Ikäläistä kysyttiin tilalle.

– Se tuli todella yllättäen. Olimme lähdössä Kreikasta, ja minulle kerrottiin lentokentällä, että Tommy on irtisanoutunut. Minulle annettiin Helsinki-Vantaalle laskeutumiseen asti aikaa päättää, jatkanko hänen tehtävässään karsintojen loppuun asti.

Vastaus oli myönteinen, ja Ikäläisen päävalmentajaura sai pari viikkoa myöhemmin mukavan alun 7–0-voitolla Virosta. Lopuissa karsintaotteluissa Suomi kaatoi Kreikan kerran ja Färsaaret sekä San Marinon kahdesti, mutta kärsi kaksi tappiota Venäjälle ja yhden Skotlannille. Richard Möller Nielsen korvasi Ikäläisen päävalmentajana, mutta mies jatkoi valmennustiimissä ja otti myöhemmin vastuulleen alle 21-vuotiaat.

Tulevista maajoukkuelegendoista esimerkiksi Jonatan Johansson debytoi juuri Ikäläisen aikakaudella, kun taas Markku Kanerva pelasi viimeiset maaottelunsa hänen alaisuudessaan. Ikäläinen kertoo seuranneensa ylpeydellä ”Riven” ja Huuhkajien matkaa kohti Sukupolvien unelmaa.

– Se oli aivan mahtavaa, millä tavalla kisapaikka toteutui. Joukkueesta on saatu irti kaikki mahdollinen – joukkue toimii kentällä yhdessä, ja sitä seuraa menestys. Pelitapa on valittu onnistuneesti, ja pelaajat on roolitettu loistavasti. Ihailen sitä, miten pelaajista saadaan kaikki irti, Ikäläinen kehuu.

– Meillä oli kultainen sukupolvi, joka ei onnistunut pääsemään arvokisoihin. Se, että uudet pelaajat veivät meidät kisoihin, antaa toivoa tulevaisuuteen. Olisi kamalaa elää menneisyydessä ja vain muistella vanhoja. Aina tulee uusia tarinoita ja vanhat ennätykset kaatuvat, se on urheilun suola.

Ikäläisen tarinassa on edessä uusi luku syksyllä, kun hän jättää työelämän. Valmennustehtävät mies on jo jättänyt, mutta jalkapalloa hän pelaa yhä – ja menestyksekkäästi.

– Viimeisin uroteko on kuusikymppisten SM-kulta viime syksyltä, ja se lämmittää vieläkin. Finaalissa oli vastassa Puijon Pallo, jossa pelasi tuttuja kavereita kuten ”HodoTurunen, joten voitto maistui vielä paremmalta. Vanhojen maajoukkuekavereiden kohtaaminen herättää aina hienoja muistoja – samalla myös haikeita, osa kavereista kun on jo nukkunut pois.

Juttusarjan muut osat:

100 päivää – Martti Kuusela
90 päivää – Mikael Forssell 
83 päivää – Jukka Rönkä 
75 päivää – Jussi Jääskeläinen 
61 päivää – Tinja-Riikka Korpela 
58 päivää – Ilari Kattilakoski (SMJK) 
55 päivää – Jari-Pekka Keurulainen 
48 päivää – Teemu Tainio 
42 päivää – Heidi Soininen
40 päivää – Juha Pasoja
33 päivää – Petri Pasanen
30 päivää – Juha Tamminen 
18 päivää – Janne Lindberg