Huuhkajat countdown – maajoukkuelegenda Jussi Jääskeläinen: ”Hyvältä näyttää”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kesän odotetuin urheilutapahtuma lähestyy: jalkapallon EM-kisojen avauspotkuun on tänään sunnuntaina enää 75 päivää. Huuhkajat countdown -juttusarjassa katseet kääntyvät kesän EM-lopputurnaukseen. Ääneen pääsevät suomalaiselle jalkapallolle merkittävät henkilöt. 

Yksi Suomen kaikkien aikojen pelaajista, maalivahti Jussi Jääskeläinen, iloitsee Huuhkajien menestyksestä. Urallaan suomalaispelaajista eniten Valioliigaotteluja pelannut Jääskeläinen vartioi itse Suomen maalia A-maajoukkuetasolla 56 kertaa. Maajoukkue-edustuksia tuli vielä paljon enemmän, sillä hän oli pitkään myös Antti Niemen tukena.
 
– Muistan hyvin ensimmäisen A-maaotteluni. Se oli Maltalla ja voitimme pelin 2-1. Olin juuri muuttanut Englantiin ja Boltoniin. Tuo oli oikeastaan ensimmäinen matkani pois Englannista. Siitä pelistä se alkoi, Jääskeläinen muistelee. 
 
– Olin jo siinä legendaarisessa Unkari-ottelussa penkillä, mutta debyytti tuli sitten myöhemmin. Tuloksellisesti se meni paremmin kuin Unkari-ottelu, jota ei ole vieläkään kiva muistella. 
 
Suomen A-maajoukkueen maalivahtitilanne oli 2000-luvun alkupuolella poikkeuksellinen. Pääosan otteluista pelasi Antti Niemi, Skotlannin ja Englannin Valioliigassa loistanut reaktioihme. Jääskeläinen jauhoi viikosta toiseen Boltonin ykkösvahtina Valioliigaa ja kolmantena maalivahtina oli mukana Peter Enckelman, joka hänkin tienasi puntia muun muassa Aston Villan tolppien välissä.
 
– Meillä oli todella hyvä yhteistyö ja tuimme toisiamme. Kun Antti sitten lopetti maajoukkuetasolla, sain vielä enemmän vastuuta. Itselleni ei jäänyt uraltani mitään yksittäistä ottelua sen enempää mieleen, mutta koko karsinnat Roy Hodgsonin alaisuudessa jäivät, Jääskeläinen sanoo.
 
– Ne olivat meiltä hienot karsinnat. Lohkomme oli kova, pelasimme useita arvokisoista tuttuja maita vastaan hyvin, myös tuloksellisesti. Viimeisessä ottelussamme Portugalia vastaan vieraissa voitto olisi vienyt meidät kisoihin – panimme heidät vielä ahtaalle ja sen huomasi esimerkiksi siitä, että ottelun loppuhetkillä Cristiano Ronaldon johdolla Portugali pelasi aikaa. Ronaldo esimerkiksi piti palloa kulmalipulla, jotta kello kävisi loppuun. 

Pienestä kaikki oli tosiaan kiinni. Mikä oli Jussi Jääskeläisen mielestä se seikka, joka erotti Suomen kisapaikasta?
 
– Mielestäni menetimme kisapaikan silloin kahteen turhaan pistemenetykseen. Pelasimme tasan Armeniaa vastaan vieraissa ja hävisimme Azerbaidzanille. Siitä se jäi kiinni. Isoja maita vastaan pelasimme tuloksellisesti hyvin.
 
Näiden karsintojen aikana Suomen miesten A-maajoukkue sai myös nykyisen lempinimensä, Huuhkajat. Jussi Jääskeläinen oli yksi niistä pelaajista, jotka pääsivät katsomaan Bubiksi nimettyä olentoa lähietäisyydeltä. 

– Eihän tuollaista oikeasti tapahdu… No nyt tapahtui, voitimme siinä pelissä Belgian ja joukkue sai lempinimen. Aika ikimuistoinen ilta.
 
Hodgsonin karsintojen jälkeen Jussi Jääskeläinen pelasi vielä yhdet karsinnat Stuart Baxterin alaisuudessa. Sitten oli aika laittaa kengät naulaan maajoukkuetasolla. Lopettamispäätöstä Jääskeläinen oli kypsytellyt pitkään.
 
– Tilanne oli silloin sellainen, että piti vähentää jostain. Aika pitkälle tein lopettamispäätöksen seurajoukkueasiat mielessä. Uran kannalta tuntui silloin järkevältä vähentää matkustamista ja sitä kautta päätös lopettamisesta kypsyi. Minulla oli silloin ja siinä tilanteessa omasta mielestäni vankat perusteet tuohon päätökseen, Jääskeläinen kertoo.
 
– Oikeastaan se päätös mahdollisti sen, että pystyin pelaamaan vielä 40-vuotiaana Valioliigaa. Tai ainakin se saattoi mahdollistaa. Kun nyt asiaa puntaroi, en ole varma, olisiko lopettamispäätöstä pitänyt tehdä ja vain jatkaa niin kauan kuin mukaan olisi valittu. Jos nyt joku kysyy, kannattaako lopettaa, vastaisin todennäköisesti, että jatka pelaamista vaan niin kauan kuin pystyt. Mitään katumusta lopettamisesta en koe, mutta nykyään näen tilanteen vähän erilaisena. Kun lopettamispäätöksen tekee, siitä on sitten vaikea enää palata.
 
UUSIA TEHTÄVIÄ

Jussi Jääskeläinen palasi Olympiastadionille työtehtäviin viime keskiviikkona. Hän oli asiantuntijana V sportin ja Viaplayn televisiotuotantotiimissä kommentoimassa peliä. Jääskeläinen pääsi samalla näkemään nyky-Huuhkajat ensimmäistä kertaa läheltä.
  
– Olen tietysti seurannut koko ajan Huuhkajien pelejä, mutta television kautta. Muutimme takaisin Suomeen jokin aika sitten ja nyt televisiotehtävät vievät myös Huuhkajien peliin Valioliigakommentoinnin lisäksi. Oli todella hienoa nähdä Suomi läheltä ja todeta, miten hyvää tekemistä kentällä tapahtuu, Jääskeläinen kehuu.
 
– Suomi on erittäin hyvin organisoitu joukkue ja Teemu Pukki on nykyvireessä uskomaton. Tuollaisen ympärille on hyvä lähteä hakemaan tulosta ja tekemään joukkuetta. Aina olen ollut hengessä mukana ja odotan todella innolla tulevia kisoja. Hyvällä tiellä ollaan.
 
Myös maalivahtitilanne ilahduttaa entistä Huuhkajien ykköstä.
 
Lukas Hradecky on pelannut pitkään loistavasti. Ei ketään turhaan valita Vuoden urheilijaksi Suomessa. Se oli oikea valinta ja myös iso asia kaikille maalivahdeille. Tuota kautta pelipaikka sai taas lisää arvostusta.
 
Jesse Joronen näytti jo ottelussa Ranskaa vastaan ja nyt keskiviikkona, ettei Suomi tule maalivahteihin kaatumaan, vaikka Hradecky olisi poissa.
Jussi Jääskeläinen näkee tulevaisuuden kaikin puolin valoisana. Omaa uraansa hän myös muistelee lämmöllä.

– Maajoukkueaika oli hienoa aikaa. Paljon sai nähdä ja kokea. Sai pelata maailman huippujoukkueita vastaan ja kohdata maailman parhaita pelaajia. 

– Hampaankoloon jäi oikeastaan vain se, ettemme sitä kisapaikkaa omana aikanamme saaneet. Mutta nyt voi iloita siitä, että kaivattu kisapaikka viimein tuli. Se on iso juttu tietysti nykyjoukkueelle, mutta myös meille entisille maajoukkuepelaajille, Jussi Jääskeläinen painottaa.

  • Huuhkajat