Kesän odotetuin urheilutapahtuma lähestyy: jalkapallon EM-kisojen avauspotkuun on tänään lauantaina enää 83 päivää. Huuhkajat countdown -juttusarjassa katseet kääntyvät kesän EM-lopputurnaukseen. Ääneen pääsevät suomalaiselle jalkapallolle merkittävät henkilöt.
Iisalmi. Kesä 1969.
Kesä, jota Jukka Rönkä ei koskaan unohda. Silloin leimahti Röngän intohimoinen ja tulinen, välillä ristiriitainenkin rakkaus - jalkapalloon ja Suomen miesten A-maajoukkueeseen.
Röngän meriitit suomalaisen urheilujournalismin saralla ovat kiistattomat. Myös kiistellyt.
Rönkä on kerännyt kannuksensa urheilujournalismissa Veikkaaja-lehden päätoimittajana, Antero Mertarannan selostajaparina Ylen Valioliiga-lähetyksissä, A-lehtien Urheilulehden kukoistukseen nostaneena päätoimittajana ja sittemmin ELMO-lehden perustajana.
Rönkä ei ole kulkenut urheilujournalistina valtavirtaa, vaan etsinyt keinoja erottua. Hän on puolustanut edustamaansa journalismin linjaa aina oikeudessa asti. Hän tietää myös, miltä tuntuu epäonnistua. Ja sen miltä tuntuu onnistua.
Röngän ja miesten A-maajoukkueen välinen liekki on leimunnut näihin päiviin saakka. Niin kuumana, että Suomen EM-kisapaikan varmistuttua 15.11.2019, Rönkä sanoitti tunteitaan näin:
"Tämän illan eläminen ja kokeminen oli etuoikeus.
Tämä pohjoinen jalkapallokansa on kokenut yli sadan vuoden aikana yksittäisiä hienoja hetkiä ja yksittäisiä hienoja voittoja, mutta meidän yhteisestä kokemusrekisteristämme on puuttunut tähän saakka yksi kokemus, joka melkein kaikilla muilla itseään kunnioittavilla jalkapallomailla on: tiedämme kyllä, miltä raastavat tappiot ja jatkuvat takaiskut tuntuvat, mutta emme koskaan ole saaneet kokea, miltä tuntuu päästä jalkapallon miesten arvokisojen lopputurnaukseen. Nyt me tiedämme, miltä se tuntuu."
Peli on kulkenut Röngän rinnalla läpi elämän.
– Asuin pikkupoikana Iisalmessa ja pelasin jalkapalloa PK-37:ssa. Kesäisin kaikki mahdollinen vapaa-aika kului jalkapallokentällä kavereitten kanssa. Kai Pahlman ja KuPS olivat savolaisille pikkupojille maagisia esikuvia ja unelmia, Rönkä romantisoi.
25. kesäkuuta 1969 oli päivä, jolloin salama iski Röngän lävitse. Kuvainnollisesti.
– Sinä päivänä Suomi löi jalkapallossa Espanjan 2-0. Se oli käsittämätön hetki pikku-Jukan maailmassa. Lars Näsman oli Suomen maalivahti ja ihastuin häneen oikopäätä. Näsman torjui mustassa paidassa, eikä tuolloin vielä pelikentillä värikkäitä tivolipaitoja nähty. Se oli maagista, Rönkä muistelee.
– Ottelua seuraavana päivänä pukeuduin mustaan. Se oli hetki, jolloin koko suhtautumiseni Suomen miesten A-maajoukkueeseen muuttui.
Ilman vettä erämaassa
Rönkä kelailee ja kuvailee kannattajan vuosikymmeniään värikkäästi.
– 1970- ja 80-luvuilla oli pieniä signaaleja, jotka jo antoivat jotain toivoa myöhemmästä menestyksestä, mutta omissa mielikuvissani Martti Kuusela edusti uutta aikaa, jossa oli valovoimaa ja karismaa.
– Kun Kuusela puhui jalkapallosta, siinä oli jotain erityistä. Suomen miesten A-maajoukkue jäi lopulta Meksikon 1986 MM-turnauksesta kahden pisteen päähän. Silloin ensimmäistä kertaa alkoi mieleeni nousta uskomus mahdollisuudesta. Toivo syttyi.
Suomi aloitti Röngän mukaan hitaan, mutta varman nousun jalkapallovaltioksi. Kuuselan lisäksi muitakin erityisiä nimiä A-maajoukkueen päävalmentajina on jäänyt Röngälle henkilökohtaisesti matkan varrelta mieleen.
– Palloliitolta oli kova veto palkata Richard Möller-Nielsen (1996–1999) A-maajoukkueen päävalmentajaksi 1996 Suomen kultaisen sukupolven nousun ollessa käynnissä. Möller-Nielsen oli voittanut Tanskan kanssa Euroopan mestaruuden 1992.
Oli kuitenkin vielä liian aikaista. Kyyneleitä vuodatettiin surusta.
– Lokakuussa 1997 itkimmekin sitten yhdessä Olympiastadionilla Unkarin viime hetken tasoitusta, jonka vuoksi Suomi jäi MM-jatkokarsintojen ulkopuolelle. Mutta kiistämätön tosiasia on, että tuo kokemus vei meitä jälleen vääjäämättä eteenpäin.
Antti Muurisen päävalmentajakaudella (2000-2005) Röngän päätoimittama ja A-lehtien kustantama Urheilulehti kritisoi päävalmentajaa kovin sanakääntein. Se oli uutta suomalaisessa urheilujournalismissa.
– Suomi pelasi Muurisen päävalmentajakauden alkuvaiheessa Antti Niemen, Jari Litmasen, Sami Hyypiän, Hannu Tihisen, Joonas Kolkan ja kumppaneiden kanssa upeita otteluita Olympiastadionille esimerkiksi Kreikkaa ja Saksaa vastaan. 2000-luvun alussa näimme urheilumediassa vain tulokset. Emme nähneet peliä tai suoritusta. Mutta tuuli alkoi kääntyä.
– Tuolloin edustamani Urheilulehti oli kriittinen Muurista kohtaan. Jälkeenpäin ajateltuna pinnassa oli paljon turhautumista. Olimme niin pitkään uskoneet, rukoilleet ja toivoneet, ja meillä olisi käsissämme joukkue, joka olisi voinut menestyä, Rönkä kuvailee tuon ajan tuskaa.
Seuraavaksi oli Roy Hodgsonin (2007–2007) vuoro yrittää. Rönkä kehuu Hodgonia, mutta ei ehdoitta.
– Hodgon oli loistava. Hodgon osoitti, mitä on raadollinen jalkapallo. Miten tehdään tulosta. Hän oli maajoukkueen päävalmentajana inhorealisti, mikä meni mielestäni lopulta liiallisuuksiin.
– Hodgonin kunniakas periaate oli, että vältetään tappioita, mutta kyllä mielestäni esimerkiksi Armeniaa vastaan olisi pitänyt hakea voittoa.
Stuart Baxterin, Mixu Paatelaisen ja Hans Backen kausista Rönkä puhuu ylimenokausina menestysodotusten näkökulmasta. Kannattajien toivo ei Röngän mukaan oikein koskaan ehtinyt aidosti herätä heidän kausillaan liekkiin.
– Kun Markku Kanerva aloitti päävalmentajana 2016, edustamani Urheilulehti oli hyvin kriittinen valintaa kohtaan. Kyseenalaistimme, että voiko opettaja Kanerva saada joukkueen toimimaan ja pelaamaan.
Toimitus joutui myöhemmin pyörtämään puheensa.
– Vuodet A-maajoukkueen kannattajana tuntuivat kuin olisi ollut erämaassa ilman vettä. Vuosien saatossa tunsit pienen vesitilkan huulillasi, mutta se paljastuikin kangastukseksi.
– Monelle ehdin jo sanoa, että minun elinaikanani miesten A-maajoukkue ei arvokisoihin etene, ja juuri kun olin menettänyt toivoni, tuli "Riven" vallankumous. Missään asiassa en ole ollut niin mielelläni näin väärässä kuin tässä.
Rönkä seisoo edelleen vuosien saatossa lehtensä esittämän kritiikin takana.
– Ei esitetty kritiikki poista sitä, että samaan aikaan pyramidin huipun takana on tehty pelaajakehityksessä paljon hyviä asioita erityisesti viimeisen 5-10 vuoden aikana. Ei ole kasvatettu yksinäistä leijonaa, vaan koko lauma on tullut mukana, Rönkä vertaa.
– Ennen vanhaan oli vitsinä sanoa, että eteenpäin on menty. Edelleenkään ei ole syytä lakata kritisoimasta, sillä jatkuvasti pitää parantaa, mutta kokonaisuus ratkaisee ja hyviä asioita on tehty. Menestyksen keihäänkärki on Huuhkajat, mutta siellä takana on tapahtunut paljon hyviä asioita usealla sektorilla, mistä on laajempi hyöty koko suomalaiselle jalkapallolle.
Piilossa uinuu potentiaalia
Kun ensi kesänä pelataan EM-kisoja, koskettaa se Röngän mukaan isoa osaa suomalaisista.
– Jalkapallo ei ole enää vain hardcore-kannattajien hommaa, vaan se on jokaisen suomalaisen asia. Se, millaisen aseman Helmarit ja Huuhkajat ovat tässä maassa saavuttaneet, on todella merkittävää. Jalkapallo juurtuu tähän yhteiskuntaan päivä päivältä syvemmälle, Rönkä julistaa.
Rönkä nostaa esiin yhden erittäin merkittävän edun suomalaiselle jalkapallolle.
– Sauli Niinistö, tasavallan presidentti, on huippukannattaja. Yksi suomalaisen futiksen lipunkantaja. Se, että hän on ollut myös Palloliiton puheenjohtaja, on jalkapallolle fantastinen asia, aivan maaginen asia.
– Suomessa uinuu vielä myös piilossa olevaa potentiaalia jalkapallossa. Lähes kaikkien lehtien toimitukset ovat tavallaan jalkapallotoimituksia, koska urheilutoimituksissa työskentelee ihmisiä, joille jalkapallo on tärkeää tai jopa pyhä asia. He ovat tulisieluisia jalkapalloihmisiä.
Rönkä on seurannut pitkään kotimaisen kentän ohella englantilaista jalkapallomediaa.
– Meillä oli Suomessa pitkään sellainen kanta mediassa vallalla, etteivät toimittajat saa tai voi iloita Suomen puolesta, vaan ollaan viileitä tarkkailijoita. Osalla se vaihe on jäänyt päälle, että pitää olla riippumattomia toimittajia, mutta sanoisin, että Huuhkajat-ilmiön myötä on muutosta tässäkin tapahtunut.
– Ja jos ajatellaan suomalaisen jalkapallojournalismin kehitystä, on tullut uudenlaista tarinaa ja kerronnallisuutta esiin.
Viimeisen 20 vuoden aikana jalkapallokirjoittamisen taso onkin Röngän mukaan noussut Suomessa radikaalisti. Se on seurausta jalkapallon TV-tarjonnan hurjasta kasvusta. Suomessa voi seurata laajasti kansainvälistä futista. Tarjonnan takana on kysyntä.
– Tämä kansa on kasvamassa jalkapallokansaksi.
Ensi kesänä Iisalmessa ja ympäri Suomen jalkapalloon rakastuu taas uusia lapsia. Röngän sanoin:
”Suomesta tulee ensi kesänä globaalin jalkapalloperheen täysvaltainen jäsen”
Juttusarjan muut osat:
100 päivää – Martti Kuusela
93 päivää – Mikael Forssell
75 päivää – Jussi Jääskeläinen
61 päivää – Tinja-Riikka Korpela
58 päivää – Ilari Kattilakoski (SMJK)
55 päivää – Jari-Pekka Keurulainen
48 päivää – Teemu Tainio
42 päivää – Heidi Soininen
40 päivää – Juha Pasoja
33 päivää – Petri Pasanen
30 päivää – Juha Tamminen
28 päivää – Jukka Ikäläinen
18 päivää – Janne Lindberg