Miesten Kakkosen täydennysmenettelyssä tapahtui virhe – EPS nousee Kakkoseen ja GBK:lle jo aiemmin myönnetty paikka säilyy

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Miesten Kakkosen täydennysmenettelyssä aiemmin tapahtuneen virheen vuoksi Palloliiton hallitus kokoontui 20. joulukuuta sähköpostikokoukseen. Hallituksen päätöksellä EPS nousee Kakkoseen, mutta myös GBK:lle täydennysmenettelyssä myönnetty paikka miesten Kakkosessa säilytetään.

Palloliiton kilpailutyöryhmä arvioi viikonlopun aikana tekemäänsä lohkojakoa koskevaa päätöstään uudestaan ja totesi alkuperäisen päätöksen taustalla olleen päätösesityksen virheelliseksi.

Virhe tapahtui, koska hallitus ei ollut vahvistanut lohkojakopäätöstä lopullisesti ja lohkojakopäätöksessä sovellettiin väärää kohtaa täydennysmenettelysäännöstä.

Oikein sovellettuna täydennysmenettelyn kautta paikan miesten Kakkoseen olisi saanut EPS, joten aiemmin tehtyä päätösesitystä hallitukselle oli korjattava.

Kilpailutyöryhmä arvioi, että olisi kohtuullista, että GBK, jolle paikka jo aiemmin myönnettiin, ei joudu paikastaan enää täydennysmenettelyssä tehdyn virheen johdosta luopumaan. GBK on jo tehnyt tulevaan kauden valmistautumista aktiivisesti ja koko toiminnan suunnittelu on jo jonkin aikaa perustunut seuralle syntyneeseen oikeutettuun oletukseen siitä, että seuralla on sarjapaikka miesten Kakkoseen.

Kilpailutyöryhmä painotti esityksessään, että yhden joukkueen lisääminen kakkosen lohkoon ei aiheuta suurta hankaluutta kilpailun tekniselle toteutukselle eikä aiheuta kohtuutonta haittaa muille joukkueille.

Kilpailutyöryhmä korostaa, että nyt tehty päätös on ainoastaan tätä asiaa ja tähän asiaan liittyvään menettelyyn sisältyneen virheen korjaamista koskeva ratkaisu, eikä se lähtökohtaisesti muodosta ennakkotapausta tai rajoita kilpailutyöryhmän oikeutta harkita ratkaisujaan mahdollisesti tulevissa virheiden korjaamista koskevissa päätöksissä.

Edellä mainituilla perusteilla Palloliitto hyväksyi kilpailutyöryhmän esityksen. Miesten Kakkonen pelataan kaudella 2022 37 joukkueen kilpailuna kolmessa lohkossa. Tällöin se lohko, johon EPS asetetaan, pelataan 13 joukkueen sarjana ja siitä putoaa kolme joukkuetta kaudella 2022. GBK:lle täydennysmenettelyssä myönnetty paikka miesten Kakkosessa säilytetään.

Valtakunnallista kilpailutoimintaa koskevaan asiakirjaan tehdään tämän päätöksen edellyttämät muutokset.

Lopullinen lohkojakoesitys hallitukselle miesten kakkosessa on seuraava:

A-lohko

JIPPO 
LaPa 
KuPS Akatemia 
Reipas 
PeKa 
FC Futura 
NJS 
PKKU 
FC Atlantis 
Kiffen 
KäPa
PPJ

B-lohko

FC Jazz
MuSa
Ilves/2
Tampere United
Ilves-Kissat
HJS Akatemia
KaaPo
SalPa
GrIFK
FC Honka Akatemia
VJS
HJK Klubi 04
EPS

C-lohko

RoPS
OLS
OTP
Hercules
KajHa
JBK
VIFK
Kraft
FC Vaajakoski
JJK Jyväskylä
Komeetat
GBK

Lue myös:

Miesten Kakkosen täydennysmenettelyn tulkinta uudelleen kilpailutyöryhmän arvioitavaksi >> 

Palloliiton hallitus päätti UEFA HatTrick olosuhdeavustuksista seuroille ja teki muutoksia kilpailumääräyksiin >> 

  • Kakkonen