Takaisin
26.8.2021 klo 12.00

Mikael Almen, Noah Nurmi ja Terry Ablade sivuun Pikkuhuuhkajista – Matti Peltola nimetty tilalle

Jaa:

Ⓒ Juha Tamminen

Suomi kohtaa Viron vieraissa 3. syyskuuta 19:00 ja Kroatian Oulussa 7. syyskuuta 18:00. Ottelut näkyvät suorana Yle Areenasta. Liput Kroatia-otteluun löydät täältä!

FC Interin Noah Nurmi joutuu jäämään loukkaantumisen takia sivuun Pikkuhuuhkajien (2000 ja myöhemmin syntyneet) syyskuun EM-karsintaotteluista. Päävalmentaja Juha Malinen nimesi tilalle HJK:n laitapuolustaja Matti Peltolan.

– Olen seurannut Mattia tiiviisti, sillä hän on saanut todella paljon vastuuta HJK:ssa. Matin energisyys on ollut silmiinpistävää, ja hänellä on kykyä hypätä erilaisiin pelitilanteisiin sekä taktisiin rooleihin. Hän on onnistunut loistavasti hyvin haasteellisissa paikoissa, kuten europeleissä, ja siksi hän ansaitsee näyttöpaikan Pikkuhuuhkajissa, Malinen toteaa.

19-vuotias Peltola on pelannut tällä kaudella 11 Veikkausliigan ja kolmessa Ykkösen ottelussa. Myös keskikentällä sekä keskuspuolustajana urallaan pelannut nuorukainen on lisäksi päässyt minuuteille yhdessä Mestarien liigan karsintaottelussa sekä kolmessa Eurooppaliigan karsintaottelussa. Edelliset maaottelunsa Peltola on pelannut 2002 syntyneiden kanssa syksyllä 2019.

– Kutsusta tuli tosi hyvät fiilikset, ja on hienoa päästä maajoukkueen mukaan pitkästä aikaa. On ollut kiva päästä pelaamaan tällä kaudella, vaikkakin aina haluaisi pelata vielä enemmän. Joukkueemme kausi on ollut tähän asti hieno, ja olen ollut tyytyväinen myös omaan tekemiseeni, Peltola sanoo.

Myös Fulham FC:n Terry Ablade sekä Ilveksen Mikael Almen joutuvat jäämään sivuun loukkaantumisten takia. Ilveksen luottopuolustajan sekä hyvässä maalivireessä Englannissa olleen hyökkääjän tilalle ei nimetä uutta pelaajaa, mutta AC Oulun Jere Kallinen, jonka oli määrä liittyä Pikkuhuuhkajien matkaan vasta lauantaina 4. syyskuuta, nimettiin mukaan myös Viro-otteluun.

Katso koko joukkue täältä >>

Uutista muokattu 29.8. 14:45 ja 30.8. 19:55: juttuun lisätty Terry Abladen ja Mikael Almenin poisjäännit.

Viron ja Kroatian lisäksi Suomen lohkossa pelaavat Norja, Itävalta sekä Azerbaidzhan. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.