Telia ja Palloliitto aloittavat yhteistyön

Teliasta tulee uuden pitkäaikaisen sopimuksen myötä yksi Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppaneista. Yhteistyö ulottuu ruohonjuuritason toiminnasta aina huipputasolle maajoukkuetoimintaan saakka. 

Tavoitteena kannustaa ja löytää uusia yhteyksiä

Telian ja Suomen Palloliiton yhteistyön ensimmäinen etappi käynnistyy jo tänä keväänä, kun Telia on mukana Kannusta mua -kampanjassa. Kannustamista buustataan nyt aluksi etenkin junioripeleissä, joissa testataan parhaiden kannustajien palkitsemista Telian kannustuskorteilla. Kannustuskortin voi saada esimerkiksi kentänlaidalla kannustava vanhempi, joukkueen taustahenkilö tai pelaaja.
 
- Haluamme olla mukana yhdistämässä ihmisiä ja tarjoamassa uudenlaisia yhteyksiä myös jalkapalloilun myötä. Yhteistyömme Suomen Palloliiton kanssa alkaa Kannusta mua -kampanjan tukemisella junnuturnausten yhteydessä, sanoo Telian johtaja Markus Lahtinen.
 
Palloliiton Helsingin piiri lanseerasi Kannusta mua -kampanjan viime keväänä. Kampanja otettiin hyvin vastaan etenkin sosiaalisessa mediassa #kannustamua-aihetunnisteen kautta. Nyt kampanja laajenee Telian tukemana valtakunnalliseksi.
 
- Yhteistyön myötä ilmapiirin kehittyminen nousee vahvasti esille koko jalkapalloperheessä nuorimmista tytöistä ja pojista aina ammattilaistasolle saakka. Kannusta mua -kampanja varmasti ruokkii ja lisää keskustelua aiheesta – parhaimmassa tapauksessa se myös lisää kannustamiskulttuuria, uskoo Palloliiton myynti- ja markkinointipäällikkö Kalle Seire.
 
Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita. 
 
Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi