Jalkapallo-Säätiön avustuspäätökset vuodelle 2017

Jalkapallo-Säätiön hallitus kokoontui joulukuussa ja päätti avustuksista vuodelle 2017. Avustuksia myönnettiin yhteensä 28 000€.

Suuri määrä hakemuksia

Hakemusten erittäin suuresta määrästä johtuen hallitus painotti päätöksessään tällä kerralla erityisesti vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten toiminnan tukemista. Suuresta hakijamäärästä johtuen yhtenä pois rajaavana tekijänä käytettiin myös aiempien vuosien hakuun osallistuneita ja avustusta jo saaneita tahoja.
 
Alla näkyvien avustusta saavien lisäksi säätiön hallitus myönsi yhteensä 3600€ tukea yksittäisten perheiden hakemuksille (yhteensä 18 perhettä a’ 200€). 
 
Säätiö päätti joulukuun kokouksessaan valmistella avustamisen periaatteet tuleville vuosille kokouksessaan maaliskuussa 2017.
 
Avustusmenettely ja -kriteerit:
 
”Säätiön tarkoituksena on jalkapalloilun edistäminen ja kehittäminen Suomessa." Tarkoitustaan säätiö toteuttaa: 
 
1) Tukemalla Suomen Palloliitto – Finlands Bollförbund ry:n toimintaa ja 
2) Tukemalla jalkapalloilun harjoitus- ja kilpailutoiminnan parantamiseen ja kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä 
 
Avustusta voi hakea lähtökohtaisesti suunnitteilla oleville – ei jo toteutuksessa oleville tai toteutetuille hankkeille. 
 
Avustusten kohdealueina voivat olla: 
 
1) Respect –toiminta 
2) Urheilukulttuuria edistävät hankkeet/toimenpiteet 
3) Vähävaraisten tai syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan edistäminen 
4) Vapaaehtoistoiminnan edistäminen 
5) Pelaajakehitystä edistävät toimenpiteet.
 
Jalkapallo-Säätiön avustuspäätökset vuodelle 2017    
       
Hakija Tuen kohde/tarkoitus Hakuluokka Päätös (€)
Jalkapallomuseo Museon toiminta-avustus ja toiminnan kehittäminen b 8000
VJS ry Vähävaraisten pelaajien pelaajamaksustipendijärjestelmän tueksi c 1500
RoPS ry Alue – ja maajoukkuetoiminnassa olevien pelaajien taloudelliseen tukemiseen matkoja/leirimaksuja varten e 1500
FC Kontu ry Maahanmuuttajatyttöjen integrointihanke seuran toimintaan Itä-Helsingissä c 1000
TiPS ry Vähävaraisten perheiden tukirahasto c 1000
HJS ry Vähävaraisten perheiden tukirahasto c 1000
VPS Juniorit ry Vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen c 1000
Icehearts ry Kaudelle 2017 kolmen joukkueen (Siltamäki, Suutarila ja Lahti) toimintakuluihin  c 900
LauTP ry Kohdennettujen toimintamaksualennusten rahoittamiseen vähävaraisille perheille c 500
Vantalan vastaanottokeskus Viiden turvapaikanhakijanuoren harrastuskustannuksiin seuroissa c 500
Juniori-STPS ry Vähävaraisten jalkapallon harrastajien rahaston ylläpitämiseen c 500
Pallokissat ry Vähävaraisten pelaajien perheiden tukirahaston perustaminen c 500
IH-K, Vantaa Maahanmuuttajapojan harrastuskustannusten kattamiseen joukkueessa v 2017 c 500
FC-88 Kemi Neljän maahanmuuttajataustaisen pojan (2000-02) harrastusmaksujen kattamiseen c 500
Aethyr Aesthetics Oy Jatkoajalla -dokumenttiprojekti Homeless Academyn päihdekuntoutusfutisjoukkueesta c 500
GBK rf Vähävaraisten tukirahastoon ja harrastetoiminnan kehittämiseen c 500
KPV ry Vähävaraisten ja syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten tukirahaston perustaminen c 500
POHU ry Vähävaraisten perheiden lasten harrastus- ja leirimaksustipendit c 500
Kellokosken Alku ry Vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen c 500
Kaarinan Pojat ry Tyttöjen aluejoukkuetoiminnan maksuihin e 500
Kaarinan Pojat ry Seuran 60v -historiikin kustannuksiin b 500
HJK ry HJK -seurayhteisön historiallisten tekstien ja kuvien digitointi HJK:n 110v juhlavuotena b 500
LehPa-77 ry Seuran 40v -juhlavuoden historiikki ja juhlatapahtumat b 500
Jalkapalloseura Sepsi-78  Sepsiläisen palloilun 90 -vuotishistoriikki b 500
SJV ry Respect Jalkapallovalmentajat 40v -juhlavuosihanke b 500
 
Voit tutustua aiempiin avustuskohteisiin säätiön toimintakertomusten avulla: http://www.palloliitto.fi/palloliitto/jalkapallo-saatio/toimintakertomuksia
 
Lisätietoja avustuksista ja avustushausta:
 
asiamies Timo Huttunen, timo.huttunen@palloliitto.fi tai 040 823 5270