Miesten cupin 2018 avauskierrokset arvottu

Miesten Respect Suomen Cupin 2018 kaksi ensimmäistä kierrosta on arvottu Palloliiton toimistolla.

Kakkonen ja alemmat sarjatasot aloittavat

Cupiin ilmoittautui määräaikaan mennessä 65 joukkuetta, joista Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueet tulevat mukaan lohkovaiheessa. Kakkosen ja sitä alempien tasojen joukkueet aloittavat cupin heinä-elokuussa 2017. 
 
Ensimmäisen ja toisen kierroksen arvonta ja maantieteellinen allokointi suoritettiin siten, että aluksi kaikki seurat aseteltiin Suomen kartalle maantieteellisen yleiskuvan saamiseksi arvontakorijakoa varten. Koska pääkaupungin ja Turun seudulla oli lukumääräisesti eniten osallistuvia joukkueita, näiltä alueilta päätettiin suorittaa ensimmäisen kierroksen arvonta. Kaikkiaan 21 joukkuetta oli mukana ensimmäisen kierroksen arvonnassa, jossa arvottiin neljä ottelua.
 
Toiselle kierrokselle 40 joukkuetta sijoitettiin neljään maantieteellisen arvontakoriin, joissa oli kussakin kymmenen joukkuetta. 
 
Cupin erillismääräysten mukaan alempisarjalainen saa cupin tässä vaiheessa automaattisesti kotiedun, kuitenkin siten että Nelonen ja sitä alemmat sarjatasot rinnastetaan samanarvoisiksi.
 
Miesten Respect Suomen Cupin 2018 ensimmäinen kierros pelataan 7.8. mennessä ja toinen kierros 28.8. mennessä.
 
1. kierros
 
Kori 1
1 HIFK/3 – LPS 
2 HIFK/4 – FC Honka/Akatemia
3 NJS – FC Viikingit
 
Kori 2
4 KY-Sport – ÅIFK 
 
2. kierros
 
Kori 1
5 Virkiä – VIFK
6 Kuopion Elo – PetPet
7 AC Oulu-jun/Villan Pojat – TP-47
8 ABC/Strömsö – JBK
9 SJK-j Apollo – KajHa
 
Kori 2
10 KaaPo – P-Iirot
11 PaRi/A – TPV
12 V ott 4 – Pato *
13 KuuLa – MuSa
14 JIK – Peimari Utd
 
Kori 3
15 HAlku – FC Finnkurd
16 Gnistan/Ogeli – LePa
17 V ott 3 – ToTe *
18 Lieto – PKK-U
19 Töölön Taisto – SexyPöxyt
 
Kori 4
20 SC Riverball – PEPO
21 V ott 1 – PETO/MJK *
22 AFC Keltik – MP
23 LIK – Yllätys
24 V ott 2 – FC Mylly *
 
* - ottelun koti-/vierasstatus saattaa kääntyä 1. kierroksen ottelun tuloksen myötä