HPS liian vahva EIF:lle

Naisten Respect Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa HPS voitti EIF:n 5-1 (3-0).

Piipa Kämpille hattutemppu

Ottelu oli molemmille joukkueille kauden ensimmäinen tosikoitos. Ottelu alkoi tasaisesti ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa jo alussa. Hiljalleen ote alkoi kääntyä entistä enemmän HPS:lle ja tauolle mentäessä vierasjoukkue johti 3-0. Piipa Kämppi onnistui maalinteossa 20. ja 30. minuutin kohdalla ja Ella Andberg iski kolmannen neljä minuuttia ennen taukoa.

EIF taisteli, mutta sillä oli vaikeuksia päästä maalipaikoille. HPS:n puolustus Marja-Reetta Tommiskan johdolla teki EIF:n hyökkäykset vaarattomiksi. 64. minuutilla HPS:n Ronja Välikangas viimeisteli helsinkiläisten neljännen maalin. Sen jälkeen oli kotijoukkueen vuoro, kun vaihdosta kentälle hetkeä aiemmin tullut Hanna Kultanen nosti noin 25 metristä pallon yli HPS-vahdin. Kämppi sinetöi hattutemppunsa ottelun lopussa ja näin HPS eteni toiselle kierrokselle 5-1-voitolla.

EIF:n otteluraportti >>