Pohjois-Suomen piiri

Olosuhteet kehittyvät

Pohjois-Suomen piirin alueella on avattu uusia jalkapallonurmia, jotka mahdollistavat jalkapallon pelaamisen entistä paremmissa olosuhteissa entistä pidempään. Ilahduttavinta on, että uudet alustat tulevat paikkakunnille, joissa jalkapallonurmea ei ennestään ole.

Kolarin Keskuskentän ruoho on korvattu jalkapallonurmella ja kenttä vihittiin jo käyttöön miesten Nelosen pohjoislohkon ottelussa Kontio/PaPa - ToTa la 22. päivä heinäkuuta. Pistejakoon 2-2 päättynyttä ottelua seurasi 145 katsojaa, mikä taitaa sijoittua kärkipäähän jopa Kolmosen yleisövertailussa.

Pudasjärven uusi kenttä korkataan käyttöön pelaamalla leikkimaailman T11-10 -ikäluokan piirisarjaturnaus su 6.8. Pudasjärven jalkapallonurmi on kokonaan uusi ja sijaitsee nykyisen Suojalinnan urheilukentän huoltorakennuksen toisella puolella. Pudasjärven kenttäolosuhteet eivät pelkästään parane, vaan kesäaikana kenttäkapasiteetti myös kaksinkertaistuu.

Suomussalmi saa 8v8 -kokoisen jalkapallonurmen keskustaajaman Ämmänsaaren tuntumaan. Ison kentän pelit jatkuvat Ruukinkankaan urheilukentän nurmella, mutta pienen kentän otteluita voi pelata myös keväisin ja syksyisin uudella kentällä. Kirkkopuiston jalkapallonurmen ensimmäinen ottelu on ensi viikon tiistaina P12 Ykkösessä, kun SuPS ja KaPa ottavat mittaa toisistaan.

Olosuhteita parannellaan ainakin Oulussa ja Kajaanissa. Ouluun tulee kaksi uutta jalkapallonurmea Hiukkavaaran monitoimitalon ja Laivakankaan (Jääli) koulun yhteyteen. Kajaanissa on asennettu vanha matto Rostovinpuistoon ja myös Lehtikankaan kaupunginosaan on tulossa uusi kenttä koulun yhteyteen.