PK-35 Vantaa niukkaan voittoon Åland Unitedista (RAP)

PK-35 Vantaa pääsi pitkäperjantaina muutaman viikon tauon jälkeen tositoimiin, kun Naisten Liiga palasi maajoukkuetauolta. Kurinalaisesti puolustanut Åland United kaatui Myyrmäessä lukemin 1-0, joten Punamustien pääsiäinen alkoi voitokkaissa tunnelmissa.

PK-35 Vantaa mursi ÅU:n puolustuksen

Perjantai-iltapäivän ottelun käsikirjoitus oli selkeä. PK-35 Vantaa otti heti alkuvihellyksen jälkeen ohjat itselleen ja vierasjoukkue keskittyi puolustamiseen. Kotijoukkue piti palloa ja vei pelin painopisteen saarelaisten puolustusalueelle, mutta alas vetäytynyt Åland United puolusti tiiviisti.

Ensimmäisen viidentoista minuutin aikana ei nähty vaarallisia tilanteita, mutta pian sen jälkeen Hanne Ojanperä laukoi suoraan vieraiden maalia vartioineen Marjukka Mikkosen käsiin. Tiia Peltonen sen sijaan laukoi rangaistusalueen rajalta niukasti maalin ohi.

Puolen tunnin pelin jälkeen Mikkonen ajautui vastaantulossa kauas maaliltaan, mutta Ojanperä ja Collin eivät onnistuneet kolmesta peräkkäisestä yrityksestä huolimatta ohittamaan maalivahtia. Saman kohtalon kokivat myös kaukaa laukoneet Sanna Saarinen ja Ashley Riefner.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 40. peliminuutilla. Ojanperä pääsi kuljetuksen jälkeen laukomaan noin 20 metristä. Laukaus kolahti ylärimaan ja kimposi siitä maalivahti Mikkosen selän kautta maaliin. Ojanperän osuman myötä tauolle lähdettiin siis Punamustien 1-0-johdossa.

Toinen jakso alkoi samoissa merkeissä, joihin ensimmäinen päättyi. Kotijoukkueen painostus jatkui, mutta tiukasti puolustaneet ahvenanmaalaiset onnistuivat pitämään Punamustat poissa todella hyviltä maalintekopaikoilta. PK-35 Vantaan useasta kulmapotkusta vaarallisin nähtiin toisen jakson alkupuolella, kun Riefner ohjasi pallon suoraan ilmasta niukasti maalin ohi.

Kun peliä oli jäljellä noin viisitoista minuuttia, siihen asti vain puolustamiseen keskittynyt Åland United lähti tosissaan jahtaamaan tasoitusta ja onnistui luomaan painetta Punamustien puolustuskolmannekselle. Vieraiden parhaat paikat avautuivat Raissa Feudjio Tchuanyolle, jonka molemmat yritykset suuntautuivat kuitenkin ohi maalin. Myös pitkiä jaksoja toimettomana ollut maalivahti Velma Oikarinen joutui vielä loppuhetkillä töihin ja selvitti orastaneet vaaranpaikat varmaotteisesti.

Ottelun loppuhetkillä Ojanperällä ja vaihdosta kentällä tulleella Netta Kosolla oli vielä tilaisuutensa kaunistella lukemia. Ojanperä yritys suuntautui kuitenkin hieman etualakulman ohi. Koso sen sijaan pääsi laukomaan pomppupallosta, mutta veto putosi lopulta saarelaisten onneksi vain maalin katolle.

Ojanperän avausjaksolla viimeistelemä osuma jäi lopulta ottelun ainoaksi, joten sarjapisteet jäivät Myyrmäkeen lukemin 1-0. PK-35 Vantaa pääsi siis pääsiäisen viettoon mukavissa tunnelmissa ja jatkaa Naisten Liigassa puhtaalla pelillä.